Näyttelijä, laulaja ja toimittaja Clarissa Jäärni kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.

”Kun kumarran teatterin näyttämöllä esityksen päätteeksi ja yleisö taputtaa, olen täynnä kiitollisuutta. Tunnen sitä niin esityksestä, yleisöstä kuin siitä, että saan tehdä työtä, jossa voin antaa kaikkeni.

Olen kokenut paljon päästäkseni tähän pisteeseen. Kahdeksan vuotta sitten työskentelin stylistinä, hiusmuotoilijana ja maskeeraajana. Olin aloittanut sukupuolenkorjausprosessin ja kerroin siitä asiakkailleni. Sen seurauksena he kaikkosivat. Samaan aikaan veljeni kuoli ja estrogeenilääkitys hankaloitti tunteiden hallitsemista. Minusta tuntui kuin olisin elänyt uutta murrosikää.

Muutin Saksaan, ja jokainen elämänalueeni oli rempallaan. Minulla oli rahahuolia, työongelmia, kauhea parisuhde ja erokriisi. Samaan aikaan sukupuolenkorjaushoidot jumittivat saksalaisessa byrokratiassa. Koko elämäni tuntui palavan poroksi. Minua ahdisti niin paljon, että olin valmis mihin tahansa, mikä voisi auttaa. Tunsin oloni hyvin nöyräksi.

Vedenjakaja elämässäni oli meditoinnin aloittaminen. Aloin meditoida joka aamu 15–20 minuuttia ja pitää päiväkirjaa hyvistä asioista elämässäni. Sellaisia olivat esimerkiksi maukas ateria, ystäväni ja vastaantulijalta saatu hymy. Kun keskitin huomioni hyvään, aivoni alkoivat etsiä sitä lisää. Pikkuhiljaa oloni parani ja asiani alkoivat järjestyä.

Transtaustaisena naisena minun on oltava riittävän vahva kestämään yhteiskunnasta minuun ­kohdistuvat paineet. Minua on syrjitty työelämässä ja arvosteltu räikeästi somessa. Oma isäni ei myöskään ymmärtänyt sukupuoltani. Hän kuoli, kun olin 13-vuotias. En ole katkera isääni kohtaan. Hänellä oli haavansa.

Ajattelen, että taustani on kuin vakava sairaus, josta olen parantunut. En ajattele sitä juurikaan. Olen aina tiennyt olevani nainen, ja nykyisin olen hyvin onnellinen ihminen.

Kun täytin 40 viime kesänä, minulle tuli hetkeksi ikäkriisi. Vanhenemisessa on kivaa se, että ikä antaa perspektiiviä ja ymmärrän elämää paremmin. Kaikki ei ole enää niin lopullista ja dramaattista. Nykyisin luotan siihen, että asiat aina järjestyvät ja voin itse tehdä elämästäni onnellisen.

Hoidan ulkonäköäni yksinkertaisin rutiinein. Käytän säännöllisesti retinolia, joka uudistaa ihoa, kuorivaa AHA-happoa ja erittäin kosteuttavia voiteita. Muutaman kerran vuodessa käyn kasvoja kiinteyttävässä ja kohottavassa HIFU-laitehoidossa ja mikroneulauksessa. Silloin tällöin olen ottanut kasvojeni ryppyjä silottamaan baby botoxia eli hyvin pienen määrän botuliinia.

Huolehdin itsestäni myös syömällä enimmäkseen kasvisruokaa, joogaamalla ja lämpimänä vuodenaikana juoksemalla. Vaikka minulla on ihana ystäväpiiri ja rakas perhe, viihdyn hyvin kotona koiran kanssa kynttilänvalossa lukien tietokirjoja historiasta, kokaten ja sisustaen kotiani. Vessaani olen kiinnittänyt muistilapun, jossa on elämänohje: Mikään ei ole mahdotonta.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 4/2023. Juttua on muokattu 26.4.2023.