
Ensimmäisen kerran prinssi Carl Philip, 36, ja Sofia Hellqvist, 30, tapasivat tukholmalaisessa yökerho V:ssä vuonna 2008. Tuolloin Carl Philip seurusteli vielä Emma Perlandin kanssa – pari oli ollut yhdessä jo kymmenisen vuotta. Sofia Hellqvist puolestaan asui New Yorkissa avomiehensä ja tämän lapsen kanssa.
Ensi kohtaamisen jälkeen Carl Philip ja Sofia jatkoivat elämää tahoillaan, mutta jäivät toistensa mieliin. Kesällä 2009 he osuivat yhteisten ystävien kanssa lounaalle Pepes Bodegaan skoonelaisessa rantakaupungissa Båstadissa.
Neljä vuotta myöhemmin parin kihlajaispäivänä prinssi myönsi, kun häneltä asiaa udeltiin, että juu, silloin kuului tuo maineikas klick! Tuolla sanalla kuningas Kaarle XVI Kustaa kuvasi aikoinaan ensikohtaamistaan Silvia Sommerlathin kanssa.
Sen jälkeen kaikki eteni vauhdilla: prinssi pyysi ihastustaan treffeille ja vei tämän karting-radalle. Carl Philip rakastaa autoja ja vauhtia. Kaverit haastoivat prinssin kilpa-ajoon. Ja niin Sofia sai heti tutustua rentoon ja onnelliseen prinssiin, jolle kilpaa ajaminen tarkoittaa vapautta.
Näin kihlapari kertoili tapaamisestaan ensimmäisessä yhteishaastattelussaan viime kesänä. Ikään kuin rakkaudentunnustukseksi ensimmäiselle yhteiselle kodilleen ja kiitokseksi paikallisten ihmisten hienotunteisuudelle he antoivat haastattelun Ökenäsin seudulla ilmestyvälle paikallislehdelle – Ruotsin valtamedian harmiksi.
Carl Philip kosi puutarhassa
Ökenäsin talon Carl Philip peri lukionopettaja Bertil Jonsénilta. 82-vuotiaana kuolleen Jonsénin pankkilokerosta löytyi vuonna 2008 testamentti, jossa hän määräsi omaisuutensa merikaverilleen prinssi Carl Philipille. Miehet olivat tutustuneet 1990-luvulla, kun he olivat mukana vapaaehtoistyönä entisöimässä Kaarle Kustaan ostamaa vanhaa torpedovenettä.
Talo on sata vuotta vanha, tilaan kuuluu sata hehtaaria maata ja liuta piharakennuksia. Prinssi tarttui tilan kunnostustöihin intohimoisesti: nyt hänellä oli jotakin aivan omaa, ei sukuun liittyvää. Ökenäs sijaitsee noin 90 kilometriä Tukholmasta etelään.
Talon puutarhassa Carl Philip polvistui Sofian eteen perjantaiaamuna 27.6.2014 ja sai myöntävän vastauksen.
Ruotsalaiset käyttävät ahkerasti sanontaa lika barn läka bäst, yhteispeli sujuu parhaiten samanlaisilta lapsilta. Ruotsin kuningashuoneen nuoren sukupolven kokemukset todistavat muuta.
Koko kolmikko, kruununprinsessa Victoria, prinssi Carl Philip ja prinsessa Madeleine, seurusteli ensin samankaltaisten kanssa. Nämä kumppanit kuuluivat Tukholman jetsettiin ja kuningasparin perhetuttuihin ja olivat vauraita ja koulutettuja nuoria.
Mutta. Ensin erosi Victoria kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen Daniel Collertista. Madeleinen ja Jonas Bergströmin kihlat purkautuivat. Carl Philipin ja pitkäaikaisen tyttöystävän Emma Perlandin seurustelu päättyi.
Kolmikko solmi avioliiton kovin toisenlaisten kumppanien kanssa. Madeleine löysi amerikkalais-englantilaisen miljonäärin Chris O’Neillin. Victoria ja Carl Philip päätyivät tavallisiin ruotsalaisiin nuoriin, keskiluokkaisiin, maalta tulleisiin, ahkeriin ja valoisiin kumppaneihin.
Victorian puolisoa Daniel Westlingiä ja Carl Philipin tulevaa puolisoa Sofia Hellqvistiä yhdistää positiivisuus, iloinen energisyys ja avoimuus. Daniel ja Sofia ovat hyvin samanlaisia, ja Sofia sanookin saaneensa monta hyvää neuvoa tulevan miehensä langolta.
Prinsessan menneisyys painaa
Sofia Hellqvist syntyi Täbyssä 6.12.1984. Kun hän oli kuusivuotias, perhe muutti Marie-äidin kotiseudulle Taalainmaalle parintuhannen asukkaan Kåtillan kylään. Sofia on perheen kolmesta tytöstä keskimmäinen.
Isä Erik Hellqvist on jo eläkkeellä töistään postissa ja työnvälitystoimistossa. Äiti Marie Hellqvist toimii markkinoinnin johtotehtävissä Rullpack-yrityksessä. Hän on myös keskustaoikeistolaisen Folkpartietin kunnanvaltuutettu. Hellqvist-seniorit ovat intomielisiä motoristeja, isä kuuluu Harley Davidson -klubiin. He karauttavat usein kylään Ökenäsiin, jossa heillä on vakituinen majapaikka punaisessa pihatorpassa.
Sofian nuoruus oli aktiivinen: hän tanssi lähes ammattimaisesti, soitti pianoa, näytteli, pelasi koripalloa, harrasti suunnistusta ja ampumista. Lukion hän kävi Montessori-koulussa. 18-vuotiaana Sofia muutti Tukholmaan ja teki töitä tarjoilijana ja valokuvamallina.
Mallina hän päätyi Slitz-lehden kuvaan Vuoden tyttönä kelteisillään käärmeen kanssa ja myöhemmin vähäpukeiseen Paradis Hotel -tositelevisiosarjaan. Hän ei voinut tietenkään aavistaa, että nämä kaksi tapahtumaa tulisivat olemaan suurin este hänen onnensa tiellä, kuninkaallisille appivanhemmille lähes ylipääsemätön asia.
”Ne ovat vain kaksi hetkeä elämässäni, olen tehnyt paljon muutakin. Jos nyt pitäisi valita, en menisi televisio-ohjelmaan. En osaa sanoa, kadunko – en arvannut joutuvani selostamaan valintojani hautaan asti. Mutta ainakin olen elänyt”, Sofia on sanonut.
Appivanhempien täyskäännös
Julkisuusepisodien jälkeen Sofia lähti New Yorkiin ja viipyi siellä nelisen vuotta, opiskeli taloutta ja englantia, valmistui joogaopettajaksi ja perusti joogakeskuksen. Ruotsiin palattuaan hän opiskeli etiikkaa ja kasvatustieteitä Tukholman yliopistossa.
Vuonna 2009 Sofia lähti Ghanaan vapaaehtoistyöhön, rakastui Afrikkaan ja halusi tehdä enemmän afrikkalaisten hyväksi. Seuraavana vuonna hän perusti ystävättärensä kanssa Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin Project Playground -järjestön, joka auttaa slummien nuoria. Työntekijöitä järjestöllä on noin 30.
Todisteet suuresta sydämestä ja innosta auttaa käänsivät kuningatar Silvian Sofian puolelle. Pian kuningaskin alkoi puhua miniäehdokkaasta ystävällisesti.
Carl Philip syntyi 13.5.1979 kruununprinssiksi, mutta yhdeksän kuukautta myöhemmin perustuslakia muutettiin niin, että vallan perii kuningasperheen esikoinen sukupuolesta riippumatta. Isosisko Victoriasta tuli kruununperillinen.
Carl Philipin salaisuus
Kaarle Kustaa vastusti kruununperimyksen muutosta, koska piti monarkin asemaa liian raskaana tytölle. Kuninkaan mielipide perustui hänen omiin kokemuksiinsa. Hän oli tuntenut vastuun ja velvollisuuksien painon raskaana jo hyvin nuorena.
Hän oli vasta yhdeksänkuukauden ikäinen pieni prinssi Carl Gustaf, kun hänen isänsä prinssi Gustaf Adolf menehtyi lento-onnettomuudessa. Carl Gustafin ja hänen neljän sisarensa äiti prinsessa Sibylla masentui puolisonsa kuoleman jälkeen eikä lopulta pystynyt huolehtimaan lapsistaan. Lapsista huolehti hoitaja.
Äidin ja pojan välit jäivät etäisiksi, jopa kylmiksi. Isän kuolemasta ei perheessä puhuttu koskaan. Carl Gustafista kasvoi yksinäinen poika, joka joutui piilottamaan isän ikävänsä. Pikku prinssiä kasvatettiin ajan hengen mukaisesti: pojat eivät itke. Lisäksi hän kärsi Bernadotte-sukua vaivaavasta dysleksiasta, jota tuohon aikaan piti piilotella ja hävetä.
Silvian ja Kaarle Kustaan lasten vartuttua ja heidän luonteenpiirteidensä käytyä tutuiksi vanhemmat ovat sanoneet, että onneksi kävi niin, että Victoriasta tulee hallitsija. Victoria on sosiaalinen, ponteva, ihmisten seurassa luonteva ja viihtyy täysin omassa roolissaan. Carl Philip taas on varautuneempi, sisäänpäin kääntynyt, taiteellinen ja pysyttelee mieluiten taustalla.
Victorian tavoin myös Carl Philip kärsii dysleksiasta. Avoin Victoria kääri hihat ja kävi ongelmaa päin, Carl Philip on puhunut julkisesti vaikeuksistaan vasta nyt ryhdyttyään lukihäiriöisiä auttavan kampanjan keulakuvaksi. Kampanjan käynnistyessä hän sanoi puhuvansa kaikkien niiden puolesta, jotka päivittäin taistelevat koulukirjan sivuilla hyppelevien kirjainten kanssa. Ja niiden puolesta, joille nauretaan, kun he lukevat väärin, ja joita haukutaan lukihäiriön takia tyhmiksi.
”Tiedän, millaista se on, koska olen yksi heistä, eikä mikään tee surullisemmaksi ja ulkopuolisemmaksi kuin toisten pilkka”, Carl Philip on sanonut.
Silvia suojelee miniäänsä
Carl Philip on opiskellut design-alaa, kieliä ja bisnestä, hän on lisäksi merivoimien upseeri. Kolme vuotta sitten hän sai päästötodistuksen yliopistotason opinnoista maatalousyrittäjäksi. Hän kertoo opiskelleensa voidakseen hoitaa isänsä omistamaa Stenhammerin karjatilaa. Urheilullinen prinssi rakastaa maaseutuelämää, ja rallia.
Prinssin ammatillinen intohimo kohdistuu designiin. Hänen ja Sofian parhaillaan remontoitavassa Tukholman-kodissa, Villa Solbackenissa Djurgårdenissa, näkyvät prinssin suunnittelijan taidot. Talossa on paljon hänen sarjatuotantoon suunnittelemiaan esineitä: aterimia, astioita ja tekstiilejä. Prinssin tyyli yhdistää taitavasti perinnettä moderniin. Hän on suunnitellut myös omissa häissään käytettävän monogrammin.
Kaarle Kustaan ja Silvian liittoa ovat koetelleet kuninkaan nolot keski-iän hurvittelut. Myös heidän lapsillaan on ollut vaikeuksia hyväksyä isän tempaukset, mutta toisaalta he ymmärtävät tätä paremmin kuin kukaan: isättömänä kasvamisen, salaillun lukihäiriön ahdistavuuden ja joutumisen monarkiksi vain 27-vuotiaana – Victoria on jo nyt kymmenen vuotta vanhempi.
Toisin kuin isänsä Carl Philip on kasvanut ehjässä perheessä, jolta on saanut tukea vaikeuksissaan. Prinssinä hänen paineensa ovat olleet vähäisemmät kuin isällä aikanaan. Voisi olettaa, ettei Carl Philip sortuisi samanlaisiin seikkailuihin kuin isänsä.
Sofia ja hänen tuleva anoppinsa kuningatar Silvia ovat hyvin saman oloisia. Silvia on neuvonut Sofiaa olemaan oma itsensä ja rehellinen, sillä rehellisyys maan perii.
Kun Silvia tuli kuningashuoneeseen pian 40 vuotta sitten hovin edellisenä naispuolisena tulokkaana, hänellä ei ollut ketään, jolta kysyä neuvoja. Sofialla on helpompaa Silvian siipien suojassa. Anoppi osaa ennakoida liiton karikot, julkisuuden ansat ja rooliin liittyvät odotukset. Prinsessaoppi on tosin kevyempää kuin kuningattareksi avioituminen ja aikakin toinen.
Hyvästit tatuoinneille ja minihameille
Muokkausvaihe alkaa olla ohi. Sofia on luopunut minihameista ja vahvasta meikistä. Olkavarren ja yläselän tatuoinnit on poistettu, samoin napalävistyskoru. Onneksi Sofian koko hymyn valaiseva veikeä hammasrako on ennallaan, samoin rakkaus rentoihin vaatteisiin ja mukaviin kenkiin.
Carl Philip ja Sofia näyttävät umpirakastuneilta, kuin toisilleen luoduilta. Kun Carl Philip kertoo tuntevansa olevansa turvassa ja kotona Sofian rinnalla, ja kun Sofia sanoo, että hän on siinä prinssinsä vierellä maailman tärkeimmän syyn, rakkauden, vuoksi, vannoutuneinkin kyynikko laskee suojauksensa.
Enää ei tarvitse jännittää, sillä yleensä kuninkaalliset liitot kestävät, jos kumppanuus on kestänyt häihin asti. Rakkaus ja sitkeys ovat joutuneet testiin jo ennen alttaria, eivät vasta sen jälkeen, kuten useimmat vaivattomammin solmitut avioliitot.
Teksti: Raila Kinnunen
Kuvat: MVphotos
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 6/2015. Nettiversiota on päivitetty.
Lue lisää kuninkaallisista: