Olen tiennyt jo pitkään, että haluan nenäleikkaukseen jonain päivänä. Olin tyytymätön nenääni jo yläasteella ja ajattelin, että olisin nätimpi, jos nenäni olisi erilainen. Minua ei nimitelty sen takia, mutta ulkonäköäni on arvosteltu julkisesti esimerkiksi Inhimillinen turhamaisuus -blogissani ja keskustelufoorumeilla. Olen välillä miettinyt, onko se vaikuttanut siihen, miten suhtaudun ulkonäkööni.

Olen kaventanut nenäni jokaiseen somekuvaani jo vuosien ajan. Kun taloudellinen tilanne oli vakaa, tein päätökseni.

Päätöstä helpotti se, että minulla oli jo kokemusta kasvojen täyteainehoidosta ja olin ottanut myös botoxia otsaani.

Noin puoli vuotta ennen ajanvarausta aloin säästää rahaa ja etsiä netistä ja keskustelupalstoilta tietoa kirurgeista ja kokemuksista. Niiden perusteella päätin mennä leikkaukseen Turkkiin, missä monet kirurgit ovat erikoistuneet nenäleikkauksiin. Asiat hoituivat hyvin englanniksi.

Leikkaukset ovat yksilöllisiä – ei voi vain katsoa katalogista ja sanoa, että haluan tällaisen. Minulla oli kuitenkin selkeä näkemys, millaisia muutoksia toivoin, ja toimenpiteet käytiin läpi kirurgin kanssa ennen leikkausta. Halusin nenästäni kapeamman mutta luonnollisen. Siksi sitä ei murrettu vaan nenäsiltaani nostettiin ja sinne asennettiin rustosiirre.

Komplikaatioriskit ja muutoksen lopullisuus huolestuttivat enemmän läheisiäni kuin minua. Leikkaus tehdään keskelle kasvoja ja jos jokin menee pieleen, lopputuloksen kanssa on elettävä tai päätyy uudestaan veitsen alle. En ollut huolissani siitä. Minulla oli realistinen käsitys leikkauksesta, joten en jännittänyt edes ensimmäisellä lääkäritapaamisella.

Lähdin reissuun yksin, koska uskoin pärjääväni ilman tukea. Tärkeämpää oli vertaistuki, etenkin toipumisvaiheessa. Olin saanut keskustelupalstalla tietää, että samaan aikaan toinen suomalainen nainen oli menossa leikkaukseen samaan sairaalaan. Vaihdoimme ajatuksia somessa.

Kasvoni olivat turvonneet, silmien alle tulleet mustelmat olivat hirveät ja nenässä täytyi pitää lastaa viikon verran. Edes puhelimeni kasvojentunnistin ei tuntenut minua kolmen ensimmäisen päivän aikana. Oli oikeastaan helpotus olla yksin vieraassa maassa, sillä ulkona kulkeminen ei hävettänyt tai ahdistanut – kukaan ei tunnistaisi minua kuitenkaan.

Onneksi on nenäleikkauksiin keskittyviä Instagram-tilejä, joilta pystyin seuraamaan toipumisen vaiheita. Niiden näkeminen rauhoitti, kun lopputulos on vielä kaukana toivotusta.

Olen tyytyväinen päätökseeni. Enää minulla ei kulu energiaa siihen, että mietin, miltä nenäni näyttää missäkin kulmassa.

En ole kertonut leikkauksesta kaikille läheisilleni ja kavereilleni. Asiasta puhuminen on vaikeaa niille, jotka kokevat aiheen vieraaksi tai eivät ole itse harkinneet toimenpiteitä.

Moni on sanonut, että heidän mielestään nenässäni ei ollut mitään vikaa, ja siksi heidän on ollut vaikeaa ymmärtää syitä leikkaukselle.

Läheiseni ovat suhtautuneet kuitenkin hyvin. Uskon, että siihen on vaikuttanut se, että lopputulos on hyvin luonnollinen. Monien verkkokalvoille on piirtynyt kuva 1990-luvun övereistä kauneusleikkauksista, joita julkkisjuorupalstoilla kauhisteltiin.

Kun muutoksenhalu kumpuaa siitä, että on tyytymätön itseensä, asiasta puhuminen voi olla vaikeaa. Luonnollisuus ja kehomyönteisyys ovat nyt trendikkäitä, joten pinnalliseksi leimautuminen voi olla syy vaieta.

Leikkauksiin suhtaudutaan selvästi myönteisemmin, jos niiden taustalla on terveyteen liittyvä syy tai selkeä poikkeuma. Mikäli haluaa muuttaa jotain ”ihan hyvää”, joutuu arvostelun kohteeksi.

Kun niistä puhuttaisiin enemmän, myös tietoa olisi tarjolla kattavammin. Nykyään yhä nuoremmat ottavat täyteaineita kasvoihinsa.

Olisi tärkeää, että myös riskeistä puhuttaisiin. Mielestäni huulia ei kannata täyttää missä tahansa eikä juosta halvan hinnan perässä.

Kun ulkonäön muokkaaminen arkipäiväistyy mutta siitä vaietaan edelleen, voi syntyä mielikuva, että ihmiset näyttävät luonnostaan siltä, miltä näyttävät. Nykyään monille minunkin ikäisilleni on voitu tehdä jo monenlaisia pieniä muutoksia, joita ulkopuolinen ei välttämättä edes huomaa.

Ehkä somen synnyttämiä paineita voisi helpottaa parempi ymmärrys siitä, että ulkonäköä muokataan nykyään yhä enemmän.

Toisaalta jokaisella pitää olla oikeus päättää, haluaako puhua asiasta. Tuntui inhottavalta, kun nenäleikkaustani spekuloitiin somessa. Se tuntui vain kasvattavan kynnystä puhua asiasta, sillä minulle tuli olo, että minulla olisi velvollisuus selitellä asiaa tuntemattomille. Kyse on kuitenkin henkilökohtaisesta päätöksestä ja minun kasvoistani. En ole myöskään nenäleikkausten asiantuntija tai tietopankki.

Jodelin keskustelupalstalla spekulointi tuntui lähtevän käsistä ja asiasta vaikeneminen tuntui vain lietsovan sitä. Lopulta tuntui helpommalta kertoa asiasta Instagramissa.

Olen miettinyt, mikä on vastuuni siinä, etten lähde lietsomaan muiden kriisejä, jos puhun epävarmuuksistani. En halua, että joku miettii, että hänessä on jotain vikaa, koska minä olin tyytymätön monien mielestä ihan normaaliin nenääni. Samasta syystä en halua kaunistella operaatiota tai julkaista ennen ja jälkeen -kuvia.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.