Atooppinen ihottuma sai Kariitta Korpelan sulkeutumaan aluksi kotiin: ”Ihoni voi hyvin, kun en lipsu säännöllisestä päivärytmistä”
Ihmiset
Atooppinen ihottuma sai Kariitta Korpelan sulkeutumaan aluksi kotiin: ”Ihoni voi hyvin, kun en lipsu säännöllisestä päivärytmistä”
Kun Kariitta Korpela sai nuorena opiskelijana kuulla potevansa atooppista ihottumaa, diagnoosi ei sanonut hänelle mitään. Pikkuhiljaa hän on oppinut elämään niin, että iho pysyy rauhallisempana.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 17.1.2022
Kauneus ja Terveys

Kariitta Korpela, 44:

”Olin 22-vuotias opiskelija, kun korvieni taakse ilmestyi hilseilevä ihottuma. Ajattelin, että vaiva johtuu silmälasien sangoista. Vaihdoin ne uusiin, mutta ihottuma jatkui.

Ihotautilääkärissä kuulin, että minulla on atooppinen ihottuma. Atoopikolla on usein allergioita, ja minulla niitä on pitkä liuta: monia ruoka-­aineallergioita, siitepölyallergia ja astma.

Diagnoosi ei sanonut minulle mitään, ja jatkoin elämää tavalliseen tapaan. Pian ihottuma levisi ympäri kehoa. Joka paikkaa kutisi ja kihelmöi.

Pääsin Iho- ja allergiasairaalaan, jossa minulle määrättiin lääkkeeksi kortisonia ja valohoitoa. Aluksi oireet näyttivät helpottuvan, mutta sitten ihottuma palasi takaisin. Oli henkisesti raskasta, kun hoito ei tepsinytkään.

Atooppinen ihottuma aiheutti tulipunaisen ihon

Sairauden takia sulkeuduin kotiin enkä viettänyt sosiaalista opiskelijaelämää.

Ihoni oli kauttaaltaan tulipunainen ja monesta kohtaa rikki. Päänahka hilseili niin etten voinut käyttää tummia vaatteita. Minusta tuntui, että ihmiset pelkäsivät sairauteni tarttumista.

Kutina oli sanoinkuvaamatonta. Nukuin pitkähihainen yöpuku päällä tönköksi rasvattuna puuvillahansikkaat käsissä, jotta en raapisi itseäni verille.

Pystyin nukahtamaan vain siten, että laitoin rentoutusohjelman soimaan ja koetin keskittyä siihen. Parisuhde oli kovilla, koska vieressäni ei voinut nukkua.

Onnistuin kuitenkin saattamaan opintoni Jyväskylän yliopistossa loppuun ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi.

”Olen oppinut, että avantouinti tekee iholleni hyvää.”
Kariitta Korpela

Kun rasvauskin sattuu

Iso huojennus vaikeassa tilanteessa oli, kun pääsin Kelan tukemalle ilmastohoitomatkalle Kanariansaarille kahdeksi viikoksi. Aurinko helpotti oireita, ja tutustuin muihin atoopikkoihin. Vihdoin sain vertaistukea ihmisiltä, jotka tiesivät, millaista elämä sairauden kanssa on.

Kun minusta tuli äiti 28-vuotiaana, sairauden pahin vaihe meni ohi. Minulla on silti edelleen ihottumaa käsitaipeissa ja kaulalla sekä sairauteen liittyviä kipuja.

Olen itkenyt monta kertaa, kun olen yrittänyt suihkun jälkeen rasvata rikkinäistä ihoani. Jos ihoa ei rasvaa, sitä alkaa kiristää ja se rikkoutuu entistä helpommin. Joskus rasvaus sattuu niin paljon, että en voi kuin maata sängyllä ja odottaa, että kipu hellittää. Pahimpina hetkinä tunnen sairaudesta katkeruutta.

Helpotustakin on tullut. Vuosien ajan minun oli rasvattava koko keho kahdesti päivässä, nykyisin riittää rasvaus suihkun jälkeen. Valohoitoa en ole enää tarvinnut, ja kortisonikuurien määrä on vähentynyt.

Olen oppinut, mistä ihoni pitää ja mistä ei. Säännöllinen päivärytmi on kaiken perusta. Se tarkoittaa vähintään kahdeksan tunnin yöunia, säännöllisiä ruokailuja, terveellistä ruokaa ja liikuntaa.

Kesälomalla lipsuin rutiineista ja iho reagoi heti. Kun rytmi taas palasi, iho rauhoittui.

Atoopikon iho reagoi yksilöllisesti

Olen oppinut, että avantouinti tekee iholleni hyvää. Se pitää myös saunasta, kunhan se on tarpeeksi kuuma. Haalea sauna vain yllyttää kutinaa.

Myös hikoilu lisää oireita. Jumpassa minulla on aina pyyhe mukana, jotta voin pyyhkiä hien pois. Tekokuidut ja kireät vaatteet kutittavat. Omistan vain yhdet tiukat housut.

En käytä muuta meikkiä kuin ripsiväriä ja kulmaväriä. Puuteri ja meikkivoide hilseilevät pois.

Olen huomannut, että jokaisen atoopikon iho reagoi yksilöllisesti. Vertaistuki on silti valtava voimavara. Sitä on tarjolla esimerkiksi Allergia-, iho- ja astmaliitossa.”

Koulutusvastaava Kariitta Korpela asuu Espoossa miehensä ja 6-, 13- ja 15-vuotiaiden lastensa kanssa.

Atooppinen ihottuma

Mikä? Krooninen ja osin perinnöllinen ihotauti. Oireita ovat ihon kutina, kuivuus, karheus, punoitus ja rikkoumat.

Kenellä? Esiintyy jatkuvana 10–20 prosentilla väestöstä.

Miksi? Oireita voivat pahentaa hikoilu, ihon mikrobit, ruoka-aineet, kosmetiikka ja ilmasto.

Mikä avuksi? Sairautta hoidetaan perus-, kortisoni- ja kalsineuriinin estäjävoiteilla, UV-valohoidolla ja sisäisillä lääkehoidoilla.

Kommentoi +