Lääkärillä oli huonoja uutisia. Kovien niskakipujen takia tutkimuksiin tulleen arkkipiispa Tapio Luoman tuli jäädä välittömästi sairaalahoitoon. Magneettikuvista oli löytynyt jotain, joka saattaisi olla vakavaa.
Elettiin tammikuun puoltaväliä. Uutisista yllättynyt Tapio Luoma nousi taksiin, ajoi noutamaan kotoaan arkkipiispantalolta hammasharjan ja kurvasi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Luonteelleen tyypillisesti hän reagoi yllättävään käänteeseen käytännönläheisesti.
”Sanoin lääkärille, että minun pitää soittaa pari puhelua.”
Sairastuminen pani suunnitelmat uusiksi ja tyhjensi kalenterin. Tuntui kuin sumu olisi laskeutunut tulevaisuuden eteen.
Pahinta oli epätietoisuus. Aluksi ei tiedetty, kuinka kauan sairausloma kestäisi.
”Suhtauduin silti tilanteeseen aika levollisesti. Ajattelin, että nyt on näin, ja tästä mennään eteenpäin. Tiesin, että puolestani rukoillaan. Se tuntui hyvältä.”
Lopulta kipujen syyksi selvisi tulehdus niskassa, ja Tapiota hoidettiin sairaalassa kaksi viikkoa. Sen jälkeen hän oli kolme viikkoa kotisairaanhoidossa.
”Kunnioitukseni ja arvostukseni terveydenhoidossa työskenteleviä kohtaan nousi entisestään. Sain ammattitaitoista ja ystävällistä hoitoa. Minun oli hyvä olla.”
Arkkipiispa pohti sairaalavuoteessaan olemassaolon kysymyksiä ja kivun olemusta.
”Niskani oli välillä helvetillisen kipeä. Ymmärrän taas vähän paremmin ihmisiä, jotka joutuvat elämään kroonisen kivun kanssa.”
Iän merkitys
Sairaalassa Tapio havahtui ikäänsä. Kesäkuussa 2022 kuusikymmentä täyttänyt mies elää täyteläistä elämänvaihetta. Hän on isä kolmelle lapselle ja isoisä kolmelle lastenlapselle. Hänen molemmat vanhempansa ovat edelleen elossa.
”Tuntuu valtavan hienolta saada elää neljän sukupolven ympäröimänä. Kaikki elämän hyvä on läsnä nyt.”
Neljä-, kaksi- ja yksivuotiaat lastenlapset ovat Tapion silmäteriä. Hän on kastanut heidät kaikki. Kun arkkipiispa vaihtaa vapaalle, hän ”höpsöttelee” ja leikkii piilosta lastenlastensa kanssa.
”Kun pieni ihminen kiipeää syliin kirjan kanssa ja haluaa, että luen, tunnen itseni tärkeäksi. Tykkäsin lukea ääneen myös omille lapsilleni.”
Tapio Luoma miettii usein, minkälainen maailma on vajaan parinkymmenen vuoden päästä, kun hänen lastenlapsensa ovat aikuisia. Hänen nuoruudessaan pelättiin ydinsotaa. Nyt sota Ukrainassa ja ilmastonmuutos herättävät huolta.
Nuorempien sukupolvien elämää läheltä seuratessaan Tapio hahmottaa uudella tavalla oman paikkansa suvun ketjussa.
”Ennen ajattelin, että ikä on pelkkiä numeroita. Nyt minulle on alkanut konkretisoitua se, mitä vanheneminen tarkoittaa. Liityn väistämättä suvun iäkkäimpien joukkoon. Ikä tuo mukanaan myös vaivoja ja sairauksia, joiden kanssa on opittava elämään.”
Elämän runsaudesta nauttiminen tarkoittaa samaan aikaan luopumista.
”Tajuan, että joudun luopumaan monesta, kuten ennen pitkää vanhemmistani. Ei ole myöskään sanottua, että terveyteni kestää.”
Elämä on tasapainossa, kun ilot ja luopuminen kulkevat käsikädessä.
”Kiitollisuus ei ole yhteyksissä pelkästään siihen, mitä kaikkea elämässä saa. Voin kiittää myös siitä, mistä joudun luopumaan.”
Tapio uskoo, että paljon puhutussa hyvässä vanhuudessa tärkeintä on kiitollinen mieli. Hän on nähnyt, miten kiitollisuus puskee karmeidenkin kokemusten läpi.
”Olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat selvinneet lukuisista vaikeuksista, eikä heissä ole häivähdystäkään katkeruudesta. Se puhuttelee minua joka kerta.”
”Sain lahjaksi hengellisen perinnön”
Tapio Luoma syntyi Kurikassa vuonna 1962 perheen esikoiseksi. Lapsuuden ja nuoruuden kotikaupungiksi tuli kuitenkin Vaasa, jonne vanhemmat muuttivat työn perässä Tapion ollessa kolmen vanha.
Perhe asui vuokralla esikaupunkialueella rintamamiestalon yläkerrassa. Koti tuntui turvalliselta ja Vaasan keskusta pikkupojasta suurelta ja jännittävältä. Elettiin nopean kehityksen aikakautta. Valokuvausta harrastaneen isän kamerat muuttuivat vuosi vuodelta paremmiksi. Moniin koteihin tuli televisio.
Tapio sai kotoaan suuntaviivat nykyiseen työhönsä.
”Sain lahjaksi hengellisen perinnön. Minulle opetettiin iltarukous ja kannustettiin osallistumaan seurakunnan toimintaan.”
Vaasan suomalaisesta seurakunnasta muodostui tärkeä kasvupaikka. Tapio kävi poikakerhossa ja toimi myöhemmin kerhon ohjaajana. Myös edelleen jatkuva musiikkiharrastus sai kipinän seurakunta-ajoilta. Hän liittyi nuorisokuoro Caritakseen. Kotona Tapio opetteli kosketinsoittoa Kawai-uruilla.
Rippikoulusta tuli käänteentekevä kokemus. Sen jälkeen Tapio tiesi, mitä haluaa tulevaisuudellaan tehdä.
”Jumala-suhteeni syveni. Olin varma, että minusta tulee pappi.”
”Tämä on kutsumustyöni”
Syksyllä 1977 yhdeksäsluokkalaisella oli kymmenenvuotissuunnitelma: vuosi yläastetta, kolme vuotta lukiota, vuosi armeijassa ja viisi vuotta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Vuonna 1987 Tapio vihittiin papiksi.
”Kaikissa asioissa en ole yhtä järjestelmällinen, mutta ammatinvalinta oli minulle selkeä. Tämä on kutsumustyöni.”
Tapio aloitti uransa apupappina ja kappalaisena Peräseinäjoella. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa kappalaisena Ilmajoella, kirkkoherrana Seinäjoella ja piispana Espoon hiippakunnassa.
Kirkon monipuolinen työ viehätti Tapiota. Hän pääsi osallistumaan kaiken ikäisten ihmisten iloihin ja suruihin.
”Rakastan tehdä töitä ihmisen kanssa. Olen sielultani maalaisseurakunnan pappi.”
Arkkipiispana Tapio näkee yhdeksi tärkeäksi tehtäväkseen työskennellä sen eteen, että kirkolle löytyisi selkeä yhteinen suunta.Se ei ole helppoa.
”Sen sijaan työni on äärimmäisen kiinnostavaa ja haastavaa. Olen kiitollinen, että saan palvella tässä tehtävässä.”
Työn imu on usein vienyt mukanaan. Kun Tapio aloitti uransa, papilla oli yksi vapaapäivä viikossa. Nykyään vapaapäiviä on kaksi ja vuosilomat päälle. Työtä on ollut silti vaikea rajata.
”Lastenlasteni synnyttyä olen pohtinut, olinko riittävästi läsnä omille lapsilleni. Toisaalta en muista heidän koskaan moittineen, että isää ei olisi kotona näkynyt.”
Seurakunta oli vanhempien ammattien myötä – puoliso Pirjo Luoma työskentelee diakoniatyöntekijänä – vahvasti läsnä koko perheen arjessa.
Eläkepäivien lähestyminen aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia.
”Tuntuu oudolta ajatella, että kymmenen vuoden päästä en ole enää töissä. On vaikea tietää etukäteen, kuinka vaikeaa eläkkeelle jääminen on minulle. Työ tuo merkitystä elämääni.”
Tapio Luoma toivoo, että voisi joskus katsoa taakseen ja ajatella, että pystyi tukemaan toisia.
”Kunpa olisin voinut pitää jollain tavalla esillä lämmintä inhimillisyyttä, joka on mielestäni kristinuskon ytimessä.”
Tapio ei haluaisi vanhana harmitella tekemättömiä asioita tai saavuttamattomia unelmia. Hän toistaa usein hiljaa mielessään psalmia 23: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
”Voisimme tehdä pitkiä puutelistoja haluistamme, mutta perustyytyväisyys tulee jostain muualta. On onnellista oivaltaa, että tässä hetkessä on jo kaikki.”
”On ok muuttaa mieltään”
Nuoruuden mustavalkoisuus on jäänyt taakse. Siitä Tapio on huojentunut.
”Olisi hirvittävää olla tässä virassa sellaisella ajatusmaailmalla, joka minulla oli nuorempana.”
Tapio on joutunut uransa varrella tarkastelemaan omia mielipiteitään ja näkökantojaan moneen kertaan. Yksi tarkastelun aihe koskee samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
”Avioliitto on ollut vuosisatoja miehen ja naisen välinen side. Suomessa asetelma muuttui yhdellä eduskunnan päätöksellä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tunnistan hämmennyksen itsessäni asiaa kohtaan.”
Kun Tapio varttui aikuiseksi, homoseksuaalisuudesta ei juuri puhuttu. Hän piti parisuhdetta miehen ja naisen välisenä. Ajat ovat muuttuneet, samoin Tapion mielipide.
”Erilaisten ihmisten kohtaaminen on avannut silmäni. Nykyään ymmärrän, että voi olla syvästi Jumalaan uskova kristitty seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Olen nähnyt, kuinka tärkeää monelle olisi saada kirkollinen vihkiminen.”
Tapion mielestä olisi hyvä, että kirkko kulkisi yhteiskunnan kanssa samaan suuntaan. Hänen toiveensa on, että kirkossa sallittaisiin saman sukupuolisten parien vihkiminen niille papeille, jotka sen haluavat tehdä.
”Tulisin aivan hyvin toimeen myös kirkossa, jossa kirkkolakia muutettaisiin niin, että vihkikaava olisi sukupuolineutraali. Miehen ja naisen sijaan avioliittoon vihittäisiin kaksi toistaan rakastavaa ihmistä.”
Jos arkkipiispaa pyydettäisiin vihkimään samaa sukupuolta oleva pari, vastaus olisi varovainen ehkä.
”Joutuisin vielä hieman keskustelemaan itseni kanssa, sillä asia on ollut minulle vieras. Saatan kuitenkin kuvitella, että voisin myös itse vihkiä homoseksuaalisen parin. Enää ajatus kahdesta naisesta tai kahdesta miehestä alttarilla ei tunnu minusta niin oudolta kuin aiemmin.”
Oleellisinta on se, että kaksi ihmistä löytää toisensa ja haluaa rakastaa toisiaan.
”Minun täytyy hyväksyä rakkaus ja kunnioittaa sitä. Jos ihmiset vielä toivovat liitolleen Jumalan siunauksen, se on otettava vakavasti.”
Elämä on opettanut, että on ok muuttaa mieltään.
”Vakaumus pysyy, mutta mielipiteet on tehty muutettaviksi. Joudun aika usein tarkentamaan näkemyksiäni – ja teen sen mielelläni.”
Mielipiteillä on Tapiosta ylipäätään turhan suuri rooli. Hänestä mielipiteet ovat ennen kaikkea yhteiskunnallisen keskustelun välineitä. Erilaisilla näkökulmilla etsitään parasta mahdollista yhteistä suuntaa.
Arkkipiispa suree korona-aikana polarisoitunutta keskusteluilmapiiriä.
”Leimaamme toisemme helposti mielipiteen perusteella johonkin tiettyyn ryhmään. Haavoitamme sillä toisiamme turhaan. Unohdamme, että ihminen on paljon enemmän kuin pelkkä mielipide.”
Tapio on itsekin kokenut leimaamista.
”Arkkipiispanvaalin loppuvaiheessa minusta tehtiin se konservatiivisempi ehdokas. Koen, että se ei tee minulle täysin oikeutta, sillä minussa on myös paljon liberaaleja piirteitä.”
Pelkkä huokauskin voi olla rukous
Arkkipiispantalon pihalla Turun tuomiokirkon kupeessa voi nähdä pörröhäntäisiä kettuja. Myös metsäkauris on käynyt vierailulla.
Luonto on Tapiolle vuosi vuodelta tärkeämpi voimavara. Hän lenkkeilee Turun puistoissa ja pitkin Aurajoen rantaa.
”Kiinnitän huomiota linnunlauluun eri tavalla kuin ennen. Seuraan uteliaana lokkien ja varisten kamppailua, kun ne ottavat mittaa toisistaan reviireitään puolustaen.”
Usko on Tapiolle peruskallio, jonka päälle elämä rakentuu. Hän pyrkii lukemaan Raamattua päivittäin ja rukoilee usein.
”Rukous on minulle yhä enemmän sitä, etten käytä sanoja, vaan olen Jumalan huomion kohteena. Tekisi mieli tulkita rukouksiksi myös mieleeni nousevat murheenaiheet, jotka koskevat esimerkiksi Ukrainan tilannetta tai läheisteni huolia. Pelkkä huokauskin voi olla rukous.”
Tapion väitöskirja käsitteli uskonnon ja luonnontieteiden suhdetta. Hänen uskoaan tieteellinen tutkimustyö vahvisti.
Polulle mahtuu myös epäilyksen hetkiä. Tapio on miettinyt, onko Jumalaa todella olemassa – ja jos on, miksi Jumala sallii maailmassa tapahtuvan pahan. Hänen mielestään uskoon kuuluu epäily.
”En ihannoi sellaista uskon varmuutta, joka jyrää muut alleen. Vasta kun omaa uskoa koetellaan, siihen oppii suhtautumaan tarpeeksi nöyrästi. Sen jälkeen on helpompaa nähdä toisten arvo ja kunnioittaa eritavoin ajattelevia ihmisiä.”
”Toivosta ei pidä koskaan päästää irti”
Yhteys toisiin ihmisiin on Tapion elämän tärkeimpiä arvoja. Keskusteleminen on iso osa hänen työtään.
”Minun olisi vaikea toimia, jos en saisi testata ajatuksiani lähimpien työkavereitteni kanssa. Työyhteisö on valtava voimavara.”
Myös onnellisuus on korkealla Tapion arvoasteikossa. Se ei hänen mukaansa kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tapahtuisi aina niin kuin toivomme.
”Maailma, jossa jokaisen ihmisen jokainen toive toteutuisi, olisi aikamoinen kaaos. Siksi on olemassa voimia, jotka eivät tottele halujamme. Elämästä ei voi noukkia vain hyviä suupaloja. Siihen kuuluu vähintäänkin ripaus ikäviä sivumakuja.”
Jokaiseen uuteen päivään herääminen on kiitollisuuden aihe. Tapio näkee tämänhetkisessä maailmantilanteessa myös hyvää.
”Ihmisten halu auttaa on ollut sykähdyttävää. Sota tuo esiin ihmisen hirvittävimmillään ja jaloimmillaan.”
Vaikka elämä tuntuu epävarmalta, on tärkeää jaksaa katsoa tulevaisuuteen luotta- vaisena.
”Toivosta ei pidä koskaan päästää irti.”
Artikkeli on julkaistu Eevassa 5/2022.
Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa myös Facebookissa ja Instagramissa.
IhmisetIrja Askola sairastui koronaan ensimmäisten joukossa: ”Vasta nyt alan ymmärtää, kuinka sairas olin”
IhmisetTurun piispa Mari Leppänen & isoveli Mikael Pentikäinen: ”Vanhempien avioero tiivisti välejämme entisestään”
IhmisetBeata Leppilampi ja äiti Ulla Papp ovat aina olleet läheisiä: ”Äiti on opettanut esimerkillään, ettei lasta voi koskaan kehua liikaa – Ei ole itsestään selvää, että äidiltä saa rakkautta ja kehuja”
VoimanlähdeJalkapallo on Kari Kanalan voimanlähde ja intohimo: "Ainoa, mikä parisuhdettamme rasittaa iltaisin, on Valioliigan seuraamiseni"
IhmisetVeljensä äkillisesti menettänyt Marianne Heikkilä: ”Ehdin sanoa Markolle, että rakastan häntä”
IhmisetKun sota syttyi, Dalia Stasevska ja Justas Stasevskij huolestuivat veljestään, joka päätti jäädä Ukrainaan: ”Olemme sopineet, että Lukas lähettää joka päivä viestin, että hän on ok”
