
Kirjailija Antti Tuuri ajattelee, että ihmisyys vahvistuu heikkouden kautta. Erityislapsia syntyy seulonnoista huolimatta, koska tarvitsemme muistutuksen erilaisuudesta. Antti Tuurin kirja Mies kuin pantteri, Wahlroosin elämä (Otava) ilmestyi keväällä 2022.
Millaista oli kirjoittaa elämäkerta poikkeuksellisesta henkilöstä ja ystävästä?
”Kokemus oli mukava, sain samalla muistella omaakin elämääni. Jukka Wahlroos oli yhdeksänvuotias ja minä parikymppinen, kun kohtasimme. Hänen vanhempiensa kuoltua olen ollut hänelle paitsi ystävä myös edunvalvoja. Rahasta päämieheni ei ymmärrä mitään, mutta olen oppinut, että on muutakin viisautta kuin pankkiälykkyyttä. Victor Hugoa siteeraten: ihmisyys vahvistuu heikkouden kautta.”
Kun Wahlroos vuonna 1955 syntyi, hänen arveltiin elävän kaksikymmentä vuotta. Lääkärit sanoivat, että hänestä on paljon vaivaa vanhemmilleen. Mitä ajattelet tästä?
”Vaimoni ystävä kirjailija Aura Koivisto vitsaili, että aviomiehistäkin on vaivaa, mutta ei niitä silti panna laitoksiin tai tapeta. Halusin kertoa Jukka Wahlroosin tarinan. Hän sai kasvaa rakkauden ympäröimänä, käydä erityiskoulua ja tehdä töitä.
Joitakin vuosia sitten hän sairastui Alzheimerin tautiin ja pääsi eläkepäiviksi vanhainkotiin. Viimeksi kun tapasimme, hän oli aloittanut tanssitunnit.”
Mitä työhuoneellasi Helsingin Sörnäisissä syntyy seuraavaksi?
”Olen hiukan taikauskoinen, enkä mielelläni puhu tulevista kirjoistani. Romaanin aiheella saattaa olla jotain tekemistä Ranualla 40 vuotta sitten tapahtuneen kanssa. Jouduin silloin keskelle suurta pääskysparvea, ja minua jäi vaivaamaan, voisiko ihminen tulla osaksi joukkoa.”
Antti Tuurin kulttuurisuosikit:
Romaani: Olli Jalonen, Stalker-vuodet (Otava). ”Vaikuttava kuvaus lähihistoriasta ja 1970-luvun nuoren miehen mielestä.”
Klassikko: Frans G. Bengtsson, Orm Punainen (Otava). ”Olin pikkupoika, kun isä suositteli tätä viikinkisaagaa. Siitä alkoi rakkauteni Islantiin.”
Elokuva: Joel ja Ethan Coen, Voi veljet, missä lienet? ”Coenin veljekset ovat ikisuosikkejani. Äskettäin näin tämän vuodelta 2000 olevan elokuvan uudelleen ja tykkäsin kovasti.”
Radio: Muistojen bulevardi (Yle Radio 1). ”Tämä aamun radio-ohjelma on ehdoton suosikkini varsinkin maalla. Nostalgia osuu.”
Kuvataide: Taiteilija Antti Ojala. ”Olen viehättynyt hänen mielikuvituksestaan ja töistään, omistankin muutaman taulun.”
Juttu on ilmestynyt Eevassa 11/2022