”Tapasin mieheni 17 vuotta sitten, kun opiskelimme molemmat Helsingin ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa.

Mieheni tapaaminen ja yhteinen elämämme on isoimpia asioita, joka on muokannut minua.

Tavattuamme teimme ensin kandintutkinnot Hankenissa ja lähdimme sitten yhdessä Lontooseen opiskelemaan maisterintutkinnot.

Minä tein maisterini muotimarkkinoinnista ja työskentelin valmistumiseni jälkeen Lontoossa Max Maran ja Day Birger et Mikkelsenin showroomeilla harjoittelijana.

Työ oli antoisaa mutta raskasta. Lontoon muotimaailmassa aloitetaan opiskelujen jälkeen pohjalta, ja työhöni kuului paljon hanttihommia. Valmistelin kokouksia, keitin kahvia, järjestelin showroomia, pakkasin muotimessuja varten, osallistuin kokouksiin ja pääsin matkustamaan muun muassa Pariisin muotiviikoille. Työpäiväni olivat usein vähintään kymmentuntisia, enkä saanut palkkaa, vaan ainoastaan ilmaiset lounaat.

Oli kiinnostavaa nähdä, miten muotimaailma toimii.

Sitten tulin raskaaksi. Pian totesin, että herkkänä ihmisenä minulle oli liian haastavaa olla raskaana ulkomailla ilman vertaistukea ja tehdä rankkaa työtä. Elämäntilanteemme salli, että pystyin jäämään pitkälle äitiyslomalle ja sain keskittyä raskauteen. Lapsemme synnyttyä jäin kotiin hänen kanssaan.

MEIDÄN PITI VIETTÄÄ LONTOOSSA vain pari vuotta, mutta lopulta jäimme sinne seitsemäksi ja meille syntyi toinenkin lapsi. Lontoo on paikka, missä voi tehdä mitä tahansa. Eräs ystäväni sanookin: jos olet kyllästynyt Lontooseen, olet kyllästynyt elämään.

Kaupunki sykki elämää, ja sain paljon inspiraatiota kävellessäni pitkin sen katuja.

Aistit heräsivät siellä henkiin, mutta huomasin myös, että kaupunki oli minulle välillä liian hektinen. Siellä tapahtui koko ajan jotain, oli ihmisiä, tuoksuja, ääniä, välkkyviä valoja.

En silloin vielä ymmärtänyt, miksi kaikki tämä kuormitti minua. Ihmettelin vain, miksi tunsin oloni välillä ahdistuneeksi, miten olin niin väsynyt ja miten äänet tuntuivat stressaavilta. Halusin voida paremmin. Opiskelin hyvinvointivalmentajaksi vuoden kestäneellä verkkokurssilla ja sitten hakeuduin joogan pariin.

Jooga veti minut täysin mukaansa. Se rauhoitti ja vahvisti minua ja siitä tuli minulle säännöllinen harrastus. Aloin myös tehdä iltaisin hengitysharjoituksia ja syvärentoutusta. Niin aloin voida paremmin.

TÄRKEIN MUUTOS tapahtui kuitenkinkin mieleni tasolla. Luin kirjan erityisherkkyydestä ja ymmärsin silloin, että olen erityisherkkä ja koen kaiken syvästi. Ympäristö vaikuttaa minuun, ja esimerkiksi kovat äänet voivat saada minut väsymään. Luen myös jatkuvasti muiden ilmeitä ja eleitä ja mietin heidän sanojaan.

Erityisherkkyyteni on voimavara ja erityislahja. Sen ansiosta olen luova, osaan lukea muita ja havainnoin pienetkin asiat, jotka jäävät monelta vähemmän herkältä huomaamatta.

Jos en pidä huolta itsestäni, lahjani voi kuitenkin väsyttää minut. Siksi tarvitsen arkeeni rauhoittumista ja omia hetkiä, joina kukaan ei vaadi minulta mitään. Joskus riittää, että saan vain olla yksin kotona, keittää kupin teetä, mennä kylpyyn tai lukea kivaa lehteä. Välillä käyn hieronnassa tai tapaan ystäviä.

Minulla on kolme lasta, koiranpentu ja kaksi marsua. Jotta saisin arkeeni omaa aikaa, se vaatii suunnittelua.

Istun sen tähden usein alas ja merkkaan kalenteriin, mitä seuraavalla viikolla on tapahtumassa, miten ehdin liikkua ja mistä löydän tarpeeksi aikaa itselleni, perheellemme ja parisuhteellemme.

MYÖS MUUTTO SUOMEEN viisi vuotta sitten rauhoitti minua. Elämä on täällä rauhallisempaa kuin suurkaupungissa.

Halusimme muuttaa tänne takaisin, jotta näkisimme enemmän sukulaisiamme ja ystäviämme ja lapsemme pääsisivät täällä kouluun. Puhumme kotona ruotsia ja tahdomme, että lapsemme oppivat kunnolla suomen kielen.

Meille oli myös tärkeää, että saisimme viettää enemmän aikaa perheenä. Lontoossa mieheni teki pitkiä työpäiviä, ja yhteinen aikamme jäi vähiin.

OLEMME OLLEET MIEHENI KANSSA yhdessä 17 vuotta. Suhteemme salaisuus on, että puhumme aivan kaikesta. Ei ole mitään asiaa, jonka olisimme jättäneet selvittämättä. Meillä on myös ollut vahva tahto kasvaa yhdessä parina.

Parhaan parisuhdevinkkini olen saanut vanhemmiltani. Kun menimme naimisiin, he sanoivat: Muistakaa löytää toisenne aina uudelleen. Elämä muuttaa ja kasvattaa meitä. Tärkeää on haluta säilyttää yhteys puolison kanssa ja panostaa suhteeseen.

Meillä se näkyy konkreettisesti siinä, että pidämme säännöllisesti treffi-illan. Jotta tämä olisi mahdollista, meillä on ollut Lontoon-vuosista asti lastenhoitajia.

Treffeillämme teemme jotain kivaa yhdessä: käymme syömässä, leffassa, kävelyllä, teellä. Yhteisenä aikana ei tarvitse tehdä mitään isoa, vaan oleellista on, että ehdimme keskustella, eivätkä lapset tule siihen väliin.

Olen kiitollinen siitä, mitä elämä on minulle jo antanut ja yritän nauttia hyvistä hetkistä. Elämässä pitää uskaltaa unelmoida ja tehdä työtä unelmiensa eteen, sillä villitkin unelmat saattavat toteutua.”

Juttu on julkaistu Trendissä 7/22.