Laulaja Anneli Sarin, 74, ura alkoi jo teini-iässä, kun hän esiintyi tanssiorkesterin solistina. Sittemmin hän on tulkinnut iskelmiä ja ranskalaisia laulelmia levyille ja esiintynyt ravintoloissa ja konserttisaleissa Suomessa ja maailmalla. Pariisissa ja Helsingissä asuva laulaja kokee elävänsä toista nuoruuttaan.
Mitkä ovat mieleenpainuvimpia muistoja pitkältä uraltasi?
”Laulajanurani alku ja ensimmäinen levy ovat jääneet mieleen. Oli myös jännittävää, kun esiinnyin 1980- ja 1990-luvuilla rikkaissa öljyvaltioissa. Kävimme joka uusivuosi kymmenen vuoden ajan Bahrainissa, Qatarissa ja Dubaissa.
Tyttärilläni Marialla ja Iralla oli oma tanssiryhmä, jonka mukana esiinnyin näissä maissa. Silloin näin luksusta, johon Euroopassa harvoin törmää. Loisto oli kuin Tuhannen ja yhden yön saduissa.”
Esiinnytkö edelleen?
”Kyllä. Minulla on ollut Suomessa parin vuoden välein isoja konserttikiertueita, joissa ovat mukana myös molemmat tyttäreni. Olen terve ja mielestäni ääneni on vain parantunut iän myötä.
Maria työskentelee Pariisissa tanssinopettajana, Ira opiskelee Suomessa terveydenhuoltoon liittyvää alaa. Tulen heidän kanssaan hyvin toimeen, ja kiertueet ovat olleet antoisia.”
Minkälainen oli lapsuutesi?
”Kasvoin isänäitini hoivissa maalaiskylässä Pohjois-Karjalassa. Kasvatus oli tiukkaa, rakkaus ja lämpö puuttuivat siitä kokonaan. Isoäitini oli hyvin uskonnollinen eikä hyväksynyt mitään mielestään kevytmielistä. Kaikki koreilu oli syntiä, jopa peiliin katsominen. Mitään iloista tai kaunista ei sallittu. Radiosta kuuntelimme vain aamu- ja iltahartaudet.
Isoäitini puhui minulle vain lyhyitä lauseita, kuten ’lakaise lattia’, ’oletko syönyt’ ja ’mene nukkumaan’. Naapurit säälivät minua ja toivat joskus uusia vaatteita. Isoäiti vei vaatteet vinttiin, ja sinne ne homehtuivat.”
Oliko lapsuutesi siis onneton?
”Ei, enhän muunlaisesta tiennyt. Sain tarpeeksi ruokaa, eikä isoäitini koskaan lyönyt minua. Luin paljon, harrastin lausumista ja osallistuin laulukilpailuihin. Opettajat ja kaverit antoivat elämään sisältöä.”
Miten aloit itsenäistyä?
”Lähdin 13-vuotiaana toiselle paikkakunnalle lapsenpiiaksi. Isoäidilläni ei ollut mitään sitä vastaan. Laulajanurani alkoi, kun esiinnyin paikallisen tanssiorkesterin solistina 14-vuotiaana. Ensimmäinen levytykseni oli italialaisen euroviisuvoittajan Gigliola Cinquettin laulu Liian nuori rakkauteen.”
Sait esikoisesi 19-vuotiaana. Tunsitko itsesi epävarmaksi?
”Kyllä, olin aivan liian nuori äidiksi. Tytöt syntyivät lähekkäin, ja olin hyvin epävarma vanhempi. Pelkäsin jatkuvasti, etten selviydy heidän kanssaan.
Jäin aika pian yksinhuoltajaksi. Se toi lisähuolia. Piti esiintyä, jotta selvisin taloudellisesti, mutta oli vaikeaa löytää lastenhoitaja. Jotenkin menin päivä kerrallaan eteenpäin.”
Olet ollut vain kerran naimisissa, lastesi isän kanssa. Eikö rakkautta ole osunut kohdalle?
”On osunut, useampikin rakkaus. Minulle ei vain ole suotu onnellista, tasapainoista avioliittoa.
Seurustelin Ranskassa kaksitoista vuotta erään Jean-Paulin kanssa. Tuolloin minun olisi vielä ollut mahdollista perustaa uusi perhe. Minun olisi kuitenkin pitänyt ruveta kotirouvaksi ja lopettaa esiintyminen. Jean-Paul oli mustasukkainen eikä halunnut silloin teini-iässä olleita tyttäriäni luoksemme asumaan.”
Oletko katkera mistään asiasta menneisyydessä?
”Minua harmittaa se, että keskustelut isoäidin kanssa jäivät niin vähäisiksi. En koskaan oppinut tuntemaan häntä. Minua ei valmennettu millään tavoin maailmaan, ja mielikuvani elämästä osoittautuivat vääriksi. Uskoin liikaa ihmisiin ja olin sinisilmäinen.
Minua huijattiin joissakin ihmissuhteissa taloudellisesti, ja maksoin aikamoiset oppirahat. Yksinäisten, kauniiden ja menestyvien naisten ympärillä pyörii edelleen huijarimiehiä. He ovat taitavia manipuloijia ja osaavat ujuttautua naisen elämään.
En ole koskaan pitänyt Edith Piafin laulusta Non, je ne regrette rien, ’en kadu mitään’. Voiko joku ajatella niin? Minä ainakin kadun monia asioita. Aina kun on ollut kaksi tietä, joista valita, olen yleensä valinnut sen väärän. Se on kuin lottoamista: aina väärät numerot.”
Mikä on parasta elämässäsi?
”Tuntuu kuin jokin salpa olisi auennut, olen nyt itsevarmempi kuin ennen. Minulla on ollut aina voimakas itsekontrolli, ja olen asettanut itselleni runsaasti rajoja. Olen edelleen pidättyväinen, mutta minun on vapautuneempi olla. Tunnen eläväni kuin toista nuoruutta.
Olen aina joutunut tekemään paljon töitä. Nyt elämä sujuu helpommin, eikä minun tarvitse jännittää koko ajan ja huolehtia kaikesta.”
Mistä koet eniten iloa?
”Arjen huolet estivät minua nauttimasta omien lasteni seurasta täysin siemauksin. Lastenlasteni kohdalla tilanne on toinen. Marialla on tytär Lilou ja Iralla poika Adam.
Lisäksi iloitsen suuresti kaikesta kauniista: hienosta musiikista ja luonnosta. Olen myös seurustellut pitkään erään boheemin ja hurmaavan ranskalaismiehen kanssa.” ●
Artikkeli on julkaistu alun perin Eevassa 1/2020. Nettiversiota on päivitetty.
