Heinäkuinen päivä keskiamerikkalaisessa El Salvadorissa 1975 oli jännitystä tiheänään. Oli Miss Universum -kilpailujen loppuhuipennushetki, ja lavalla oli enää kaksi tyttöä. Toinen heistä oli Suomen Anne Pohtamo valkoisessa iltapuvussaan.
”Unelmaisen kaunis Haitin Gerthie David seisoi siinä vieressäni. Olin varma, että hän tulisi voittamaan”, Anne Pohtamo muistelee.
Tummaihoinen nuori nainen ei vielä sillä kertaa voittanut, vaan Miss Universumiksi kruunattiin 19-vuotias Anne Pohtamo.
”Olin valtavan häkeltynyt voitostani. Se tuntui epätodelliselta”, Anne sanoo.
Voitto muutti helsinkiläistytön elämän, vaikkei hän vielä sinä hetkenä osannutkaan aavistaa, mihin suuntaan se lähtisi viemään. Sopimus velvoitti asumaan vuoden Yhdysvalloissa ja työskentelemään sen ajan kilpailut järjestävän organisaation palveluksessa.
”Oli aikuistuttava pikaisesti. Olin kiertänyt sitä ennen kotimaata Sokoksen muotinäytöskiertueella. Valinnan jälkeen maailma tapahtumineen tuntui vyöryvän päälleni valtavana. Etelä-Amerikassa missikulttuuri oli hulluimmillaan. Suomalaisena oli vaikea ymmärtää, miten innoissaan eteläamerikkalaiset olivat misseistä."
Hyvästit poikaystävälle
Kotimaassa Annella oli poikaystävä, Arto Hietanen, jonka kanssa hän oli ehtinyt seurustella jo 16-vuotiaasta.
”Olimme Arton kanssa kihloissa, eikä ajatuksissamme ollut edes välähtänyt, että voisin voittaa. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia sen varalle.”
Suomalainen viikkolehti lähetti Arton toimittajakseen Yhdysvaltoihin. Arto matkustikin New Yorkiin, muttei saanut työlupaa, ja joutui palaamaan takaisin kotiin.
”Se oli iso kriisi meille kummallekin. Olimme niin rakastuneita ja sitoutuneita, ja sitten meidän oli erottava.”
Myöhemmin pari päätyi purkamaan kihlauksensa. Suhteen ylläpitäminen kahdessa eri maassa asuen ei onnistunut.
”Päätimme vapauttaa toisemme ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo mukanaan.”
Suurlähettilään sanoin Annelta varmisteltiin, että ymmärtäisihän tämä varmasti, miten valtavan hieno mahdollisuus hänellä oli voiton myötä tuoda maatamme esille ulkomailla. Samana kesänä maailman huomio oli muutenkin Suomessa, kun eri maiden valtionpäämiehet kokoontuivat Etyk- kokoukseen Helsinkiin.
”Koin missivuoden edustamisineen kunniatehtäväkseni. Sain viedä Suomea maailmalle. Yksityiselämä jäi siinä taka-alalle.”
Totuus Miss Universumin arjesta
Anne arvelee pärjänneensä maailmalla terveen itsetunnon, ryhdikkään olemuksen ja hyvän kielitaidon ansiosta.
”Kasvoin nuorena pajunvitsan lailla, ja Sanelma Vuorre sai minut ymmärtämään ryhdin merkityksen. Hänen mannekiinikoulussaan opin kuningatarmaisen kävelyn.”
Englanninkielisen leikkikoulun Anne oli aloittanut viisivuotiaana ja sen jälkeen käynyt englanninkielisen koulun. Kielitaidosta oli hyötyä etenkin suorissa televisiolähetyksissä.
”Olin nuori ja kokematon, mutta olin saanut vanhemmiltani kasvatuksen myötä terveen itseluottamuksen. Uskoin siihen, että pärjään vaikeissakin tilanteissa. Samaa luottamusta olen yrittänyt myöhemmin jakaa omillekin lapsille kannustamalla heitä moittimisen sijaan.”
Universumin kauneimman arki ei ollut aina glamouria. Se oli pakkaamista, matkustamista paikasta ja maasta toiseen, näytöksiä ja edustamista ja haastatteluja.
Näytti maailma nuorelle tytölle ikävämmätkin, traagiset puolensa. Kolumbian Bogotassa Annen hotellihuoneesta varastettiin timanttisormus ja muita voittokoruja. El Salvadorissa hän ystävystyi matkailujohtajan ja tämän perheen kanssa. Myöhemmin mies kidnapattiin, eikä hän selvinnyt siitä hengissä.
”Opin nopeasti, ettei maailmalla ollut 70-luvun Suomen kaltaista lintukotoa.”
“Olin kokematon matkustaja”
Lukioikäistä Anne Pohtamoa oli taivuteltu pitkään kauneuskilpailuihin.
”Olin kesätöissä Kirjokankaan liikkeessä, ja Kirjokankaan omistaja kauppaneuvos Kerttu Pitkänen, hänen myyntipäällikkönsä Eva Lindberg ja Sanelma Vuorre yrittivät houkutella minua osallistumaan missikisoihin. He pommittivat minua kahtena kesänä ehdotuksillaan. Sitten pehmenin ja mietin, että miksen voisi kokeillakin.”
Annen suunnitelmissa oli pyrkiä opiskelemaan kauppakorkeakouluun, ja mallin työt olisivat voineet olla hyvä tapa tienata opiskelurahoja. Pääsykokeisiin hän ei koskaan ehtinyt, kun missinura vei maailmalle.
”Minua eivät kiinnostaneet niinkään kauneuteen liittyvät asiat, vaan muoti ja pukeutuminen.”
Kun Miss Suomeksi valittu 19-vuotias helsinkiläistyttö pakkasi iltapukulaukkunsa ja nousi kesäkuussa 1975 yksin Lontoon-koneeseen, hän oli käynyt aiemmin vanhempiensa kanssa Ruotsissa ja Norjassa ja lomaillut Arton seurassa Espanjan Torremolinoksessa.
”Olin niin kokematon matkustaja, että jäin heti koneesta poistuessani seisoskelemaan aulakäytävään. Ajattelin, että joku tulisi minut sieltä hakemaan. Kun kaikki muut olivat menneet ja ympärilläni oli tyhjä aula, ymmärsin, että minunkin pitää lähteä eteenpäin.”
Englannissa Anne tapasi missiorganisaation ulkomaalaisia edustajia, ja matka eteni vähemmän jännittynein mielin kohti Keski-Amerikkaa.
Ford vaati Annea kauneusleikkauksiin
Missivuoden jälkeen samat ihmiset pitivät suomalaistyttöä yhtenä parhaimmista Miss Universumeista.
”Koin itsekin onnistuneeni. Vuoteen sisältyi paljon hyvää. Matkustin sinä aikana kolmeentoista maahan. Se ei olisi ollut parikymppiselle muuten mahdollista.”
Anne Pohtamo ajatteli ensin viipyvänsä New Yorkissa vain vuoden, mutta tarjoukset mallintöistä saivat hänet jäämään kaupunkiin.
Hän pääsi mukaan Oscar de la Rentan näytöksiin, ja Yhdysvaltojen suurimpia mallitoimistoja pyörittävä Eileen Fordkin halusi suomalaisen listoilleen.
Fordilla oli kuitenkin palkkaukselle kaksi ehtoa. Hän halusi Annen korjauttavan hieman vinossa olevan etuhampaansa ja leikkauttavan nenästään pienen ulkoneman, joka oli tullut nuoruuden pesäpallopeleistä.
”Olin hämmennyksissäni. Ne olisivat olleet pieniä kosmeettisia muutoksia, mutten halunnut suostua niihinkään. Ajattelin, että olin saanut Miss Suomen ja Universumin tittelit näillä hampailla ja tällä nenällä. Halusin pitää itsepäisesti itseni sellaisena kuin olin.”
Eileen Fordin oli vaikea ymmärtää suomalaistytön kieltävää vastausta. Anne teki töitä Zoli-nimiselle mallitoimistolle. Saman toimiston palveluksessa oli myöhemmin näyttelijänä tunnetuksi tullut Anjelica Huston. Sieltä Anne siirtyi Wilhelmina Cooperin toimiston leipiin.
”Meistä tuli Wilhelminan kanssa hyvät ystävät. Vietin usein viikonloppuja hänen kotonaan ja hänen lastensa kanssa.
“New Yorkissa kaikki käyttivät huumeita”
Mallivuosinaan Anne seurusteli ravintoloitsija Jacques de la Fontainen kanssa. Suhde päättyi lopulta miehen päihteiden käyttöön, mustasukkaisuuteen ja väkivaltaisuuteen.
”En ollut koskaan ajatellut, että jäisin vakituisesti asumaan New Yorkiin. En pitänyt kaupungin elämänmenosta. Näin sen hulluutena. Niissä piireissä, joissa liikuimme Jacquesin kanssa, lähes kaikki käyttivät huumeita ja alkoholia. Näin miten ihmiset rikkoivat itseään niin henkisesti kuin fyysisestikin.”
Anne ei piitannut päihteistä.
”Minun ei olisi haluttu antaa olla sellainen kuin olin. Kun erosimme, ne piirit, ystävät ja elämänmeno jäivät.”
Anne Pohtamo on huomannut kriisien muuttavan usein jälkeenpäin katsottuna muotoaan. Ne eivät enää tunnukaan ajanjaksoina yhtä vaikeilta.
”Niiden merkityksen huomaa ehkä vasta myöhemmin. Ne voivatkin olla koulivia ja kasvattavia.”
Anne vietti eron jälkeen paljon vapaa- aikaa muiden suomalaismallien Maiju Leskisen ja Ritva Ahon kanssa.
”Se oli New Yorkin vuosieni parasta aikaa. Teimme tyttöjen kanssa yhdessä hyvää ruokaa ja kävimme tanssimassa legendaarisissa Studio 54:ssä ja Xenonissa. Huippudiskot elivät silloin kulta-aikaansa. Ystäväni Maiju rakastaa tanssimista edelleen.”
Paluu Suomeen ja häät
Anne Pohtamo työskenteli neljä vuotta ulkomailla mallina ja mannekiinina.
”Olen aina rakastanut sitä työtä. Olin oppinut lavalla ylvään kävelyn ja tunsin syttyväni kameralle. Ansaitsinkin hyvin ja lennätin vanhempiani ja välillä isoisänkin katsomaan minua Yhdysvaltoihin.”
Kun mallitoimistoa johtanut Wilhelmina sairastui syöpään 1979 ja kuoli seuraavana vuonna, Anne matkusti lomalle Suomeen toipumaan hyvän ystävän menetyksen aiheuttamasta järkytyksestä ja surusta.
Juhannusta hän vietti vanhempiensa mökillä Kemiössä. Sinne tuli yllätysvierailulle Arto Hietanen, joka oli kuulunut koko ajan Annen veljen hyviin ystäviin.
”Näimme Arton kanssa toisemme uusin silmin – vai pitäisikö sanoa vanhoin silmin. Se tuntui hyvältä, kuin kotiinpaluulta. Minulle tuli levollinen ja hyvä olo.”
Seurustelu alkoi juhannuksesta uudelleen, ja Anne päätti muuttaa takaisin kotimaahan.
”Kaikki tuntui silloin niin oikealta. Tunsimme toisemme hyvin entuudestaan ja tiesimme haluavamme perustaa perheen.”
Häät olivat lokakuussa Kemiön kirkossa. Anne oli silloin 25-vuotias, Arto 29. Esikoinen Jesse syntyi seuraavana vuonna. Sen jälkeen syntyivät vielä Joni, Jasmin ja Jimi.
“Ikä on tuonut seesteisyyttä ja tasapainoa”
Viime vuoden elokuussa Anne Pohtamo täytti 60 vuotta.
”Kun katson peiliin, en näytä enää samanlaiselta siloposkelta kuin kolmikymppisenä, jolloin olin ulkoisesti ehkä parhaimmillani. Se kirpaisee vähän, mutta toisaalta jokaiseen ikävaiheeseen liittyy uusia kivoja asioita ja jostain vanhasta joutuu silloin luopumaankin. En tuijottele menneeseen.”
Vanhenemiseen hän suhtautuu myönteisin ajatuksin.
”Vuodet kasvattavat ja tuovat seesteisyyttä. Elämässä on tässä iässä tasapainoa ja harmoniaa, ja se tuntuu hyvältä.”
Kaikkein kovimpia kriisien paikkoja ovat olleet läheisten ihmisten menetykset.
”Ensin kuoli anoppini, sitten isäni vuonna 2009. Nyt on jo samanikäisiä ystäviäkin lähtenyt. Isä oli pitkään sairaalassa, ja kun menetimme hänet, äiti alkoi sairastella. Nyt kannamme huolta hänestä.”
Anne arvelee, että olisi helpompi kestää omat sairastelut kuin seurata läheltä rakkaimpien ihmisten vointien heikkenemistä.
”Ne joutuu hyväksymään, koska ne kuuluvat elämään, mutta tuntuvat silti rankoilta.”
Menetykset ovat opettaneet arvostamaan omaa elämää.
”Terveydestä kannattaa olla kiitollinen ja niistä rakkaista, jotka ovat lähellä. Miksi ollakaan myrtyneellä mielellä, jos asiat ovat hyvin.”
“Annoin missivaltikan tyttärelleni”
Anne Pohtamo työskentelee edelleen muodin parissa. Hän tekee myös juontotöitä, antaa pukeutumisneuvontaa ja kiertää maata evankelistana.
”Kauneutta on eri kulttuureissa ihailtu aina, vaikkeivät ihanteet olekaan olleet aina samanlaisia. Rubensin maalausten kauniit naiset eivät vastaisi nykyajan kauneuskäsityksiä. Sisäinen kauneuskaan ei ole klisee. Jos ulkoisesti upean ihmisen silmät loistavat lempeyttä ja hyvyyttä, niin siinä vasta kaunis ihminen onkin.”
Pari vuotta sitten Anne Pohtamo havahtui siihen, että Kauniaisten-kodin kaapit olivat täynnä viime vuosisadan asuja, joita hän oli hankkinut asuessaan New Yorkissa. Mennyttä aikaa rakastava Anne kiersi silloin ahkerasti kaupungin vintagekauppoja ja osti etenkin 40- ja 50-lukujen vaatteita.
”Olen ollut aina kiinnostunut muodin historiasta ja pukeutumisesta.”
Anne otti yhteyttä Kansallismuseoon. Museo innostui saamastaan tarjouksesta, ja hankki vaatekokoelman, johon kuuluu myös Miss Suomi kruunajaispuku ja Miss Universumin kilpailu ja kiertuepuvusto.
Kruunun Anne oli ehtinyt luvata tyttärelleen.
”Kysäisin Jasminilta, mitä hän ajattelisi, jos luovuttaisin puvut, pokaalin ja kruunun museolle. Hän saisi pitää valtikan. ’Hienoa, sinnehän ne kuuluvatkin’, tytär totesi.”
“Arto kaipaa huomiota ja hellyyttä”
Anne ja Arto Hietanen ovat olleet naimisissa tänä vuonna 35 vuotta.
”Suhteessa hurma ja palo ovat ihania, mutta niin on myös seesteisyys. Kun ne kaikki yhdistyvät, ja siihen päälle kehittyy vielä ystävyyttä, niin hyvän parisuhteen ainekset ovat koossa”, Anne sanoo.
Parisuhteen säilyminen entisenlaisena vuodesta toiseen ei ole itsestäänselvyys. Toista on huomioitava monella tasolla.
”Arto kaipaa paljon huomiotani ja hellyyttä”, Anne lisää.
Neljä aikuista lasta sitoo perheen tiiviisti yhteen. Kolme vanhinta, Jesse, 35, Joni 32, ja Jasmin 29, ovat jo muuttaneet omilleen. Kuopus Jimi, 22, asuu vielä kotona. Kaikki harrastavat musiikkia, ja musiikki oli juuri se maailma, johon Artokin nuorena Annen tutustutti.
”Lapset ja perheyhteys tuovat valtavasti onnea ja iloa. Kun kaikki lapset kokoontuvat Kauniaisten-taloomme, alkaa pian soittaminen ja syntyy konsertti.”
Anne Pohtamon oma sielunmaisema löytyy perheen kesäpaikasta, Rengon-maalaistalosta, jonne lapsetkin mahtuvat seuralaisineen yöpymään. Arto savustaa maalla mielellään savustuspöntössä kalaa, Anne valmistaa salaatteja.
”Siellä olen kaikkein onnellisimmillani. Etenkin silloin, kun näen lasteni olevan onnellisia”, hän sanoo.
Toisenlaisiakin aikoja on ollut.
”Kun lapsilla on ollut murhetta ja monenlaisia vaiheita, voi vain yrittää olla vierellä, tukea ja myötäelää. Ja antaa heille uskoa siihen, että asiat lopulta järjestyvät hyvin.”
“Olen sataprosenttisesti isoäitityyppiä”
Anne on halunnut luoda lapsiin tervettä itsetuntoa antamalla heille rakkautta ja perusturvaa.
”Arto on kompannut minua siinä hyvin. Hän on ollut mukana poikien jääkiekkoharrastuksissa, ja urheilu on edelleen isän ja poikien yhteinen harrastus. Tyttären kanssa kierrämme etsimässä kirpputoreilta aarteita. Olemme aloittaneet yhdessä myös kuoroharjoitukset.”
Äidiltä perimäänsä kauneudentajuaan ja kiinnostusta sisustamiseen Jasmin toteuttaa oman ammattinsa kautta.
”Emme ole asettaneet lapsille vaatimuksia, että heistä pitäisi tulla voimistelunopettajia kuten isästään tai äitinsä tavoin mannekiineja. He ovat saaneet tehdä valintansa.”
Museoon lähetetyistä vaatteista tyhjentyneet Kauniaisten-kodin kaapit ovat alkaneet jo täyttyä Annen hankkimista potkupuvuista ja rimpsumekoista.
”Lapset sille vähän naureskelevat, mutta olen sataprosenttisesti äiti- ja isoäitityyppiä. Kun lasten keskuudessa on yksi aviopari, kaksi kihlaparia ja yksi seurusteleva pari, minulla on toiveita isoäitiydestä. Uskallan odottaa lastenlapsia.”
Anne tietää, että hänestä ei tule mummia, vaan amerikkalaisittain ”granny”.
(Toim. huom. Uusi lempinimi on jo käytössä: Annen vanhin poika, Jesse Hietanen ja hänen vaimonsa Johanna saivat esikoisensa lokakuussa vuonna 2015).
Kuvat: Satu Nyström ja A-lehtien kuvatoimitus
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 05/2015. Sitä on päivämäärien osalta päivitetty.
