Sairaudet ja läheisten menetykset – kivikkojen jälkeen Anne Murto ja tytär Kata Kämäräinen löysivät tien tasapainoon

Äiti, Anne Murto, asuu Kuusamossa ja tytär, Kata Kämäräinen, Helsingissä. Luontevaa on, että heillä on paljon yhteistä välimatkasta huolimatta. Äidin ja tyttären välille on kypsynyt ystävyys.

Lähentymiseen vaikutti paljon Katan sairastuminen syömishäiriöön. Silloin heistä tuli tiimi.

Nykyään myös heidän työnsä sivuavat toisiaan. Anne tuli tunnetuksi johtaessaan omaa pr-yritystään Helsingissä 1980- ja 1990-luvuilla.

Sitten hän teki elämänmuutoksen ja muutti Kuusamoon, missä hän on toiminut siitä lähtien luonto- ja hyvinvointimatkailuun keskittyvänä yrittäjänä. Annen, 64, sydämenasia työssä on luontokokemusten yhdistäminen hyvinvointiin.

Kata lähti kotoa Kuusamosta 15-vuotiaana. Hän halusi lukioon Helsinkiin. Lukion jälkeen hän kouluttautui personal traineriksi.

Kata, 25, on hyvinvointialan yrittäjä ja somevaikuttaja. Hän valmentaa nuoria naisia löytämään elämäänsä tasapainon niin liikunnan kuin syömisenkin saralla.

”Meissä on samaa sisukkuutta ja päämäärätietoisuutta”, Kata Kämäräinen ja Anne Murto kertovat.

Kata kertoo omasta taipaleestaan kohti tasapainoa ja hyvinvointia:

”Heräsin aamulla yhdessä auringon kanssa. Kävin joogassa tai juoksemassa meren rannalla. Istahdin kahvilaan aamiaiselle kera värikkään smoothie bowlin ja avasin läppärini. Kun Suomessa vasta heräiltiin, olin jo tehnyt päivän työni ja siirryin pötköttelemään uima-altaalle.

Näin sujuivat päiväni viime syksynä Balilla, jonne lähdin väsymystä pakoon neljäksi ja puoleksi kuukaudeksi. Tuona aikana suorittajasta alkoi kuoriutua nautiskelija.

Muutin 15-vuotiaana lapsuudenkodistani Kuusamosta yksin Helsinkiin, sillä halusin aloittaa opinnot ilmaisutaitopainotteisessa Kallion lukiossa. Lukion toisella luokalla minulla diagnosoitiin jo teini-iän kynnykseltä asti oireillut syömishäiriö, jossa oli piirteitä anoreksiasta, bulimiasta ja ortoreksiasta.

Heräsin tilanteen vakavuuteen, kun sain kiireellisen lähetteen syömishäiriöiden poliklinikalle. Koin syyllisyyttä siitä, että vien jonkun muun, vielä sairaamman, paikan. Päätin, että teen kaikkeni, että paranen.

Moni yllättyi, kun lähdin lukion jälkeen opiskelemaan personal traineriksi. Olin itsekin ajatellut, että minusta tulisi näyttelijä tai laulaja. Oman sairastumiseni myötä minussa heräsi kuitenkin vahva halu auttaa toisia.

Paranemisen polkuni ei ollut suoraviivainen, vaan syömishäiriöni uusi, kun aloin kilpailla fitness-kilpailuissa. Vasta luovuttuani tavoitteellisesta harrastuksestani ja sen mukanaan tuomasta rajoitetusta ruokavaliosta viisi vuotta sitten, aloin toipua.

Kohtasin lyhyen ajan sisällä lisää haasteita, kun pitkäaikaisten vatsavaivojeni syyksi paljastui tulehduksellinen suolistosairaus, Crohnin tauti. Elinikäinen sairaus pani minut miettimään syvällisesti terveyden merkitystä.

Aloin syödä voidakseni hyvin, en näyttääkseni tietynlaiselta. Sairastuminen opetti myös armollisuutta sekä itseäni että toisia kohtaan: ihmisen eteen tulee asioita, joita ei voi valita.

Haluan elää sydän auki seikkailulle. Siihen mahtuu ylä- ja alamäkiä, mutta jokainen kokemus ja hetki opettaa ja tapahtuu syystä.

Voin vihdoin sanoa voivani hyvin. Olen energinen, innokas ja katson toiveikkaasti tulevaisuuteen. Ruoka on minulle sekä polttoaine että nautinto.

Liikun kehoani kuunnellen, välillä joogaten, välillä kuntosalilla treenaten. Osaan antaa tarpeeksi aikaa levolle ja palautumiselle.

Myös ihmissuhteissani on tapahtunut positiivisia muutoksia. Olen vetänyt rajoja ja päästänyt irti toksisista ihmissuhteista. Balilta löysin uuden rakkauden: suomalaisen miehen, jonka kanssa seurustelemme.

Tämän päivän Kata on vastakohta sille nuorelle naiselle, joka ei juuri tavannut kavereitaan, koska piti treenata ja huolehtia fitness-ruokavaliosta.

Teen kutsumustyötäni hyvinvointialan yrittäjänä. Valmennan nuoria naisia löytämään tasapainon. Valmennuksessani keskitymme ruokavalioon, liikuntaan ja mielen työkaluihin. Monella asiakkaallani on syömishäiriö- tai kilpaurheilutaustaa. Tunnen kiitollisuutta siitä, että pystyn omalla kokemuksellani auttamaan heitä.

Muutaman uupumuksen kokeneena olen pohtinut paljon taustaani. Synnyin kahden yrittäjän lapseksi Kuusamossa. Sain kotoa mallin työntäyteiseen arkeen. Vanhempani tekivät pitkiä päiviä, ja myös minun kalenterini oli täynnä.

Kuudennella luokalla sanoin äidille, että olen palanut loppuun. Lopetin voimistelun ja kuoron, jatkoin viulutunteja, ratsastustunteja ja teatteriharrastusta.

Koska vanhempani olivat kiireisiä, jouduin itsenäistymään ehkä turhankin nuorena. Toisaalta se on antanut minulle myös paljon voimaa ja rohkeutta. Uskalsin seurata unelmiani muuttaessani alaikäisenä Helsinkiin.

Syömishäiriöön sairastumiseni lähensi minua ja äitiäni. Meistä tuli tiimi. Aloin saada häneltä hädän hetkellä sitä lämpöä ja välittämistä, jota vaille olin jäänyt nuorempana.

Nykyään äiti on myös yksi parhaista ystävistäni. Balilla ollessani soittelimme videopuheluita päivittäin. Äiti on äkkipikaisempi ja suurpiirteisempi kuin minä, mutta meissä on myös paljon samaa. Henkisyys, hyvinvointi ja luonto ovat meille tärkeitä teemoja.

Äiti on tärkein tukeni ja suurin fanini. Hän kannustaa minua kaikessa, mihin ryhdyn. Olen kulkenut viime vuosina henkistä, ja välillä kivistäkin, reittiä, mutta niin on äitinikin.

Näen hänessä tapahtuneen muutoksen. Hän osaa olla nykyään läsnä hetkessä. Olemme molemmat joutuneet miettimään sitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Kata harrastaa juoksemista, joogaa ja kuntosalilla käymistä. Anne harrastaa luonnossa liikkumista monin tavoin.

Henkisyys on iso osa arkeani. En ole uskonnollinen, enkä kuulu kirkkoon, mutta olen säännöllisesti yhteydessä johonkin suurempaan. Koen johdatusta ja uskallan yhä enemmän luottaa intuitiooni.

Jo pienenä herkkyys oli erityisvahvuuteni. Luen helposti tilanteita ja ihmisten tunnetiloja.

Olen käynyt energiahoidoissa ja meedion luona. Olen kiinnostunut kaikesta, jolla voi kohentaa omaa henkistä tai fyysistä hyvinvointia. Saan voimaa joogasta ja meditoinnista. Hengitysharjoitukset ovat tuoneet apua minua silloin tällöin vaivanneeseen paniikkihäiriöön.

Henkisyys tarkoittaa minulle hetkessä elämistä ja suorituskeskeisyydestä luopumista. Syksyn Balin-matka avasi silmäni. Sain saaren rennossa ilmapiirissä muutamassa tunnissa enemmän työasioita aikaan kuin Suomessa 12 tuntia kestäneinä työpäivinä.

Sain taannoin äidiltäni lahjaksi positiivisen ajattelun voimaa käsittelevän kirjan. Teininä se ärsytti minua. Aikuisena olen kiitollinen kirjasta ja äitini opeista.

Äitini ei jää vellomaan vastoinkäymisiin, vaan hän yrittää nähdä huonostakin hyvät puolet. Hän näkee enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

Positiivinen ajattelu ei ole turhaa höpinää, vaan oikeasti viisas tapa elää. Me vedämme puoleemme sitä, mitä ajattelemme. Siksi kannattaa keskittyä hyvään.

Toivon, että tulevaisuudessa äitini muuttaisi pääkaupunkiseudulle, jolloin voisimme olla fyysisesti enemmän läsnä toisillemme.

Minusta olisi ihanaa, että minulla olisi joku päivä oma perhe, ja äidistäni tulisi mummi. Ymmärrän kuitenkin hyvin äitini halun asua Kuusamossa luonnon ympäröimänä, sillä myös minulle vapaus on tärkein arvo.”

Anne kertoo tiestään kohti tasapainoa ja hyvinvointia:

”Tyttäreni Kata on kulkenut pienestä pitäen omia polkujaan. Kun hän 15-vuotiaana ilmoitti haluavansa pyrkiä opiskelemaan Helsinkiin Kallion lukioon, olin innoissani. Olin varma, että kyllä teatteria, laulamista ja viulutunteja vuosikausia harrastanut päämäärätietoinen tyttö sinne pääsee.

Kun Kallion lukion ovet aukesivat, minuun iski paniikki. Aloin epäröidä, miten nuori pärjää yksin Helsingissä, kun vanhemmat asuvat 800 kilometrin päässä. Samalla tiesin, että minun oli annettava lapselleni vapaus toteuttaa unelmiaan.

Kerran koulun vanhempainillassa eräs äiti kysyi minulta, että kuka pesee Katan pyykit ja laittaa ruoat. Katsoin häntä hölmistyneenä. Kerroin, että Kata hoitaa ne itse. Jälkikäteen olen miettinyt monesti, että tyttäreni olisi tarvinnut enemmän vanhempiensa läsnäoloa.

Kata on joutunut käymään rankan tien syömishäiriön ja Crohnin tautiin sairastumisensa kanssa. Ihailen hänen kykyään nousta vaikeuksista ja kääntää ne lopulta voimavaraksi.

Suomalaiset juuret ovat luonnossa. Sieltä löytyvät luovuus, rohkeus, neuvokkuus ja sisu.

Ymmärrän hyvin Katan itsenäistymistä, sillä minäkin muutin 15-vuotiaana pois kotoa, Etelä-Pohjanmaalta Espooseen. Työskentelin perheessä kotiapulaisena ja suoritin iltalukiota.

Maailma tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia. Hakeuduin aluksi muotialalle työskennellessäni nuorisovaatemyymälän myymäläpäällikkönä. 25-vuotiaana perustin oman yritykseni ja aloin johtaa pr-toimistoa.

Vuonna 1995 elämässäni alkoi uusi jakso, kun muutin Kuusamoon. Asun siellä edelleen ja työskentelen matkailualan yrittäjänä. Haluan tehdä niin ulkomaisille kuin kotimaisillekin matkailijoille tunnetuksi Suomen upeaa luontoa ja rikasta kansanperinnettämme.

Sielunmaisemani on Kuusamon erämainen luonto. Kun katson kaukaisuuteen, saatan nähdä kotkan liitelevän horisontissa. Voin melkein tuntea, kuinka edelliset sukupolvet ovat olleet Pyhävaaralla uhraamassa luonnonhengille ja pyytämässä metsästysonnea.

Jossain vaiheessa haluan muuttaa lähemmäs Helsingissä asuvaa tytärtäni ja Espoossa asuvaa 85-vuotiasta äitiäni. Haluan tulevaisuudessa jakaa arkeani enemmän heidän kanssaan.

Luen jokaisen Katan somepostauksen ja seuraan innolla sitä, miten hän rakentaa uraansa. Tasapaino on teema, joka puhuttelee myös minua.

Minulle tasapainoa on eläminen sopusoinnussa luonnon kanssa. Tasapainooni kuuluu myös sallivuus niin ruokavaliossa kuin liikunnassakin. Herkuttelut eivät haittaa, kun kasvispainotteisen ruokavalioni peruspilarit ovat kunnossa.

Samaa sallivuuden periaatetta noudatan urheilussa. Erityisen paljon harrastan hyötyliikuntaa. Aloitan aamuni uimalla luonnonvesissä kesät talvet, se on minun ja Katan yhteinen harrastus.

Olen ollut aina kiinnostunut henkisyydestä. Henkisen polun kulkeminen tarkoittaa minulle sitä, että elän sydän auki ja ymmärrän kehon ja mielen yhteyden. Kuusamoon muuttaminen sysäsi minut yhä syvemmälle henkisyyteen, kun löysin takaisin minulle lapsuudesta tutun vahvan luontoyhteyden.

Intuitio on kompassini, jonka viesteille olen yhä herkempi. Löydän oikean ratkaisun hiljentymällä ja kuulostelemalla sisintäni.

Olen heittäytynyt kulkemaan elämän virrassa. Arki tuntuu seikkailulta, joka aukeaa minulle sitä mukaan, kun kuljen polkuani eteenpäin. Oikeat ihmiset ja tapahtuvat tupsahtavat eteeni.

Henkisyys on minulle myös kiitollisuutta ja positiiviseen asenteeseen luottamista. Pyrin säilyttämään arjessani lapsen uteliaisuuden. Elämään kuuluvat haasteet – ja niistä selviää helpommin positiivisella asenteella ja hyväksymällä asiat sellaisina kuin ne ovat.

Siitä sain voimaa muun muassa silloin, kun menetin 52-vuotiaan pikkuveljeni haimasyövälle vuonna 2016. Pikkusiskoni kuoli 58-vuotiaana samaan sairauteen viisi vuotta myöhemmin.

Kata juoksi huhtikuussa maratonin. Hän haluaa olla sekä fyysisesti että henkisesti hyvässä kunnossa. Anne luottaa intuition voimaan. ”Olen nykyään entistä herkempi intuitioni viesteille.”

Vaikeuksien kohdalla minulla on tapana miettiä äitiäni sekä mummuani ja ajatella, kuinka vaikeista asioista he ovat selvinneet. Yksi tärkeimmistä heiltä saamistani opeista on se, että menneisyys on hyväksyttävä sellaisena kuin se on tapahtunut, mutta siihen ei saa jäädä kiinni.

Joka päivä on uusi mahdollisuus merkityksellisyyteen, iloon ja kiitollisuuteen.

Elämäni onnellisin hetki tapahtui vuonna 1998, kun Kata syntyi ja minusta tuli äiti. Kata on ollut suurin opettajani. Pienenä hän istui rinkassa selässäni, kun olin asiakkaitteni kanssa luontopolulla. Olemme hyvin läheisiä, soittelemme päivittäin.

Välillä minua hirvittää Katan avoimuus sosiaalisessa mediassa. Olen kuitenkin oivaltanut, että juuri avoimuudella hän on saavuttanut seuraajiensa luottamuksen. Hän haluaa näyttää arkensa rehellisesti sellaisena kuin se on.

Olemme molemmat opetelleen pysähtymistä. Kata on saanut kotoa mallin kiireiseen elämäntapaan. Hän on nähnyt, miten omistauduin työlleni.

Kata on jo parikymppisenä ymmärtänyt, että elämässä on työtä paljon tärkeämpiä arvoja, kuten perhe ja terveys. Hän tietää, mikä lopulta on tärkeintä. Harjoittelen nyt 64-vuotiaana sitä, ettei elämää tarvitse suorittaa.”

Kuvauspaikka: Helsingin talvipuutarha