Kirjailija Annastiina Heikkilä asui 19-vuotiaana pariisilaisessa kirjakaupassa – siellä hän luki klassikkoromaanin, joka synnytti haaveen kirjan kirjoittamisesta
Annastiina Heikkilä viihtyy monitasoisten ja voimakkaiden tarinoiden äärellä. Yhtä suosikkikirjaansa hän vähän häpeilee, koska se on niin viihteellinen.
Tätä suosittelen aivan kaikille
Annie Ernaux’n Tapaus
“Tapauksessa ei käytetä ylisanoja. Pidän sellaisesta tyylistä. Teos on tyylikäs ja vaikeakin aiheensa puolesta.
Omaelämäkerrallinen kirja on ohut mutta sanomaltaan painava. Se sijoittuu 1960-luvulle, ja siinä Ernaux kertoo opiskeluaikoina tekemästään laittomasta abortista. Abortti sallittiin Ranskassa vasta 1970-luvulla. Tapaus on vaikuttava kuvaus äärimmäisestä yksinäisyydestä ja epätoivosta, johon nuori nainen laitonta aborttia etsiessään joutuu.
Suosittelen kirjaa kaikille, sillä sen sanoma on ajankohtainen nyt, kun naisten oikeudet ovat ympäri maailmaa vastatuulessa, ja oikeutta aborttiin kyseenalaisestaan.”
Tähän liittyy erityinen muisto
Monika Fagerholmin Diiva
”Muistan kun mummi antoi Diivan minulle joululahjaksi, kun olin sitä toivonut. Kirja oli paksu ja punamustakantinen. Kirjasta tulee mieleen isoäitini, Karjalan evakko ja musiikinopettaja, joka kannusti minua kirjallisuuden pariin. Hän oli minulle tärkeä ihminen.
Diiva oli kirjana minulle todella merkittävä. Muistan edelleen, miten ihanaa oli uppoutua Diivan maailmaan. En ollut aiemmin lukenut mitään vastaavaa.
Muistan lumoutuneeni Fagerholmin tyylistä ja hänen tavastaan uppoutua tyttöyden kokemukseen. Teoksessa oli viehättävää outoutta ja viittauksia populaarikulttuuriin.
Diiva kertoo 15-vuotiaasta Doris-tytöstä, joka elää 1980-luvun alun suomenruotsalaisessa lähiössä. Doris on itsevarma, itsetietoinen ja rakentaa ympärilleen oman maailmansa, jossa elokuvat, seksuaalisuus ja mielikuvitus sekoittuvat todellisuuteen.
Tarinan ytimessä on Doriksen ja hänen ystävänsä intensiivinen ja vähän arvaamaton ystävyys. Tytöt leikkivät identiteeteillä, jäljittelevät toisiaan ja kilpailevat vallasta.
Kaikki tuo oli minusta tosi tunnistettavaa ja jännitteisen ystävyyden kuvaus uskottavaa – samoin kuin päähenkilön unelma elämästä jossain ihan toisaalla, jossa kaikki olisi suurempaa, parempaa ja dramaattisempaa.
Kirja antoi sanoja niille kokemuksille, joita minulla oli tyttönä 1990-luvun yhteiskunnassa, joka laittoi tytöt tiettyyn muottiin.”
Tähän palaan aina uudelleen
Françoise Saganin Tervetuloa, ikävä
”Löysin Tervetuloa, ikävä -romaanin, kun muutin Ranskaan 19-vuotiaana ja asuin siellä kirjakaupassa.
Työskentelin ensin joitain kuukausia au pairina, jonka jälkeen muutin asumaan ja työskentelemään kuuluisaan Shakespeare & Company -kirjakauppaan Seinen rannalle. Nuoret kirjailijat saivat asua kuuluisan kirjakaupan yläkerrassa ilmaiseksi, kunhan tekivät joka päivä pari tuntia töitä ja lukivat yhden kirjan. Kirjakaupassa viettämäni kuukaudet olivat ikimuistoisia!
Olen palannut Tervetuloa, ikävä -romaanin pariin useasti, ja se on jälleen yöpöydälläni.
Kun joskus haaveilin kirjoittavani kirjan, minua viehätti ajatus siitä, että Tervetuloa, ikävä -romaanin kirjoittaja oli ollut nuori nainen, joka kirjoitti kirjan muutamalta istumalta pariisilaisessa kahvilassa ja sai sen jälkeen kustannussopimuksen. Hänestä tuli aikansa ranskalaisen kirjallisuuden supertähti.
Kirja on kirjoitettu 1960-luvulla, ja se on Françoise Saganin esikoisromaani. Se on iso hitti Ranskassa. Siinä on jotain vaivattomuutta ja rosoisuutta.
Tervetuloa, ikävän tunnelma jäi vahvasti mieleen. Kirjassa kuvataan isän ja tyttären yhteistä kesää eteläranskalaisella huvilalla. Isällä on kaikenlaisia naisystäviä, jotka vierailevat huvilalla. Teinityttö on isästään jopa mustasukkainen ja manipuloi ihmisiä ympärillään, miten haluaa.
Tyttö on päähenkilönä ärsyttävä monin tavoin, mikä tekee kirjasta kiinnostavan. Välimeren värien, auringon tunnun, hajujen, illallisten ja uimaveden kuvaus on todella herkullista. Asiat voi tuntea, kun kirjaa lukee.”
”Jumalat juhlivat öisin -romaanin lukija huomaa sympatisoivansa henkilöitä, joiden teot ovat hirvittäviä.”
Tätä luen parhaillaan
Sanna Karlströmin Maanpäällinen osa
”Kun kirjoitin keväällä kirjaani Rakkaus ja armo, olen lukenut Maanpäällinen osa -runokokoelmaa pieninä makupaloina. Olen saanut hengähtää teoksen parissa.
Runot kertovat kuolemasta fyysisellä ja konkreettisella tavalla. Maanpäällinen osa -teoksen väliaikaisuuden ja kuoleman ruumiillisuuden kuvaus on lohdullista. Menetystä on aika vaikea käsittää.
Ehkä tämä runokokoelma pystyy kielen metaforien keinoin tuomaan sitä konkreettiseksi kauniilla tavalla.”
Tämän kirjan olisin itse halunnut kirjoittaa
Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin
”Jumalat juhlivat öisin kuvaa estetiikan ja moraalin ristiriitaa ja ihmisen kykyä järkeistää kauheita tekoja. Lukija huomaa sympatisoivansa henkilöitä, joiden teot ovat hirvittäviä, ja se tekee lukukokemuksesta vangitsevan. Tarinan rakenne muistuttaa kreikkalaista tragediaa.
Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Uuden Englannin huippuyliopistoon, jossa pieni klassisen kreikan opiskelijaryhmä muodostaa elitistisen, eristäytyneen yhteisön. Akateeminen ympäristö, huolellisesti kuvattu miljöö ja viittaukset kirjallisuuteen, historiaan ja taiteeseen vetivät minua puoleensa ja luin kirjan yhdeltä istumalta lainattuani sen kirjastosta mökkireissulle Etelä-Karjalaan.
Teos käsittelee ajattomia teemoja: kuulumisen kaipuuta sekä väkivallan ja syyllisyyden psykologisia seurauksia. Se tekee siitä monitasoisen ja todella nautittavan teoksen.
Ihailen myös Tarttin kirjoitustyyliä, joka on rikas, älykäs ja viettelevä.”
”Anni Kytömäen kirja muistutti minua siitä, että hiljainenkin vastarinta voi olla voimakasta.”
Tämä opetti jotain elämästä
Anni Kytömäen Margarita
”Luin Finlandia-voittajan joululomalla pian sen ilmestymisen jälkeen vuonna 2020. Tunsin niihin aikoihin voimattomuutta ilmastonmuutokseen liittyen ja ajattelin ensin, etten jaksaisi enää lukea noista teemoista. Ihmisen aiheuttamaa tuhoa on ajoittain raskasta käsitellä. Uutistoimittajana ja kirjeenvaihtajana olen seurannut kansainvälisen ilmastopolitiikan epätoivoista hitautta.
Margarita oli lukukokemuksena kuitenkin voimakas ja toivoa tuova. Siinä 1950-luvun Suomessa hierojana työskentelevä nainen kohtaa ristipaineita: yhteiskunta odottaa alistumista, mutta luonto vetää vapauteen.
Kytömäen kirja muistutti minua siitä, että hiljainenkin vastarinta voi olla voimakasta. Aina ei tarvitse huutaa, vaan joskus riittää, että ei suostu alistumaan. Se oli vahva ja lempeä viesti.
Kirjan toinen päähenkilö on pieni, hauras ja uhattu jokihelmisimpukka: meidän kaikkien peilimme. Ja viime kesän raakkutuhon myötä tietenkin entistä ajankohtaisempi.
Kytömäki kirjoittaa viisaasti ja lempeän kriittisesti. Hänen kielensä on kaunista mutta ei koristeellista. Kytömäki ei osoittele, vaan antaa lukijan itse huomata yhteydet ja ristiriidat.
Margaritan lukemisen jälkeen katsoin rakasta mökkijärveä uusin silmin, mietin kaikkea sen syvyyksistä löytyvää. Pulahtaessani uimaan mietin, miten vahvasti keho ja ympäristö liittyvät toisiinsa ja miten helposti se tässä ajassa unohtuu ja hämärtyy.”
Tästä pidän, vaikka vähän nolottaa
Rebekka Yarrosin Siivenisku
”Kuuntelin ystäväni yllättävästä suosituksesta Rebekka Yarrosin Siivenisku-romaanin. Se kertoo Violet-nimisestä nuoresta naisesta, joka joutuu äitinsä toiveesta koulutettavaksi sotilasakatemian lohikäärmetaisteluosastoon.
Siivenisku on romanttista fantasiaa, joka on käsittääkseni supersuosittua tällä hetkellä, ja olin utelias selvittämään, mikä genressä vetoaa.
Kirja oli häpeämätöntä viihdettä, naisyleisölle suunnattua fantasiaa. Muistan tunteneeni lievää syyllisyyttä siitä, etten käyttänyt aikaani johonkin sivistävämpään teokseen.
On kiinnostavaa, kuinka helppo on nolostua, jos pelkää, ettei oma kirjallinen maku näytä tarpeeksi "kunnianhimoiselta" tai "älykkäältä". Ja kuinka sukupuolittuneita nuo vakavuuden kriteerit ovat.
Tarina oli kaavamainen, mutta lohikäärmeet, lihakset ja traumoilla kuorrutettu romantiikka ovat tehokas yhdistelmä.
Kuuntelin kirjan viime talvena, joka oli ensimmäinen talveni pitkään aikaan Suomessa: Helsingissä oli kylmää ja pimeää ja minulla tarve paeta fantasiamaailmaan.
Kirja palveli tarkoitustaan: se oli viihdyttävä ja seksikäs – ja kertoi pohjimmiltaan omien voimien löytämisestä maailmassa, joka yrittää musertaa. Kaikille tuttu tarina.”
Jutun lyhyempi versio on ilmestynyt Eeva-lehdessä 9/2025.
