Kesän onnenhetket maksoivat minulle 2112 euroa, ja niiden hinnasta vaikeneminen olisi tekopyhää
Rahalla on tavallistakin enemmän merkitystä lomalla, kirjoittaa toimituspäällikkö Annaleena Jalava.
2112 euroa ja 4 senttiä. Se oli neliviikkoisen kesälomani hintalappu tänä vuonna.
Kyseessä on oma osuuteni kaikista vaihtelevilla porukoilla tehtyjen reissujen kuluista: matkoista, majoituksista, ruuista ja pienistä ostoksista. En laskenut mukaan kuluja, jotka joudun joka tapauksessa maksamaan arjessanikin.
Kun katselin kokonaissummaa kännykkäni kulusovelluksesta, minut valtasi yhtä aikaa kaksi hämmennystä. Ensinnäkin ihmetys siitä, että ilman sovelluksen kuin vahingossa hoitamaa kirjanpitoa minulla ei olisi ollut mitään käsitystä siitä, paljonko rahaa on mennyt. Maksut kun jaottuivat eri kuukausille, eikä niiden laskeminen muutenkaan kuulu vakiharrastuksiini.
Toinen, suurempi hämmennys aiheutui siitä, että en tiedä, onko lomabudjettini vähän vai paljon ja mihin sitä vertaisin. Se alkoi häiritä minua.
Raha ilmenee puheessamme sen kautta, mitä ja missä olemme tehneet.
Kuulun siihen onnekkaaseen osaan keskiluokasta, joka ainakin toistaiseksi on saanut pitää työpaikkansa. En ole rikas enkä edes varakas, mutta kiistatta olen yhteiskunnan hyväosaisia.
Samalla kuulun siihen porukkaan, joka puhuu rahasta taukoamatta, vaikka ei varsinaisesti puhu siitä koskaan. Vain parin lähiystäväni ja puolisoni kanssa minulla on niin mutkattomat välit, että tiedämme niin toistemme palkat kuin menotkin.
Muuten raha ilmenee puheessamme sen kautta, mitä ja missä olemme tehneet: matkailleet, syöneet kehutussa ravintolassa, remontoineet kotia tai mökkiä, purjehtineet, käyneet kulttuuririennoissa. Sitä puhetta meillä on paljon.
Kaikkeen tekemiseen menee rahaa. Ehkä puhe siitä tuntuisi rahvaanomaiselta. Ehkä itsekin pelkään, että lomabudjettini olisi jotain vinkkelistä naurettavan pieni, toisesta näkökulmasta taas pöyristyttävää pröystäilyä.
Näinhän ei pitäisi ajatella. Ajattelen, että rahapuhe lisää avoimuutta – myös siitä, että kaikki eivät työssäkäyvien keskiluokkaisten tavoin pysty käyttämään ylimääräistä rahaa lomalla. Kaikilla ei edes ole kesälomaa, ei olemattomalla budjetilla vietettyäkään.
Huomio keskiluokan rahapuheesta ei muuten alun perin ole omani. Se on toimittaja-kirjailija Auli Viitalan, joka itse kutsuu itseään ”syrjäytyneeksi kirjoittelijaksi”, koska on sairastunut ja sen vuoksi menettänyt toimeentulonsa. Ulkopuolelta näkee usein terävämmin, myös tämän asian. (Viitalan kolumneja löytyy muun muassa Apu360-sivustolta.)
Raha teki mahdolliseksi sen, että pystyin matkustamaan läheisten luo, tuomaan pöytään valkoviiniä ja nauttimaan illasta huoletta.
Mitä 2112 eurolla ja 4 sentillä sitten sai? Ainakin reissun Tukholmassa, ravintola-ateroita, illan kotikutoisilla festareilla Itä-Suomessa. Laseittain keskihintaista valkoviiniä. Hyviä iltoja ja korvaamattomia hetkiä läheisten kanssa, naurua ja vähän lauluakin. Syyskengät ja muutamia kirjoja.
Olisi kovin helppoa sanoa, että tärkeimpiä näistä asioista ei voi saada rahalla. Raha kuitenkin teki mahdolliseksi sen, että pystyin matkustamaan läheisten luo, tuomaan pöytään valkoviiniä ja nauttimaan illasta hyvällä mielellä ja huoletta.
