Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Ihmiset

Onnettomuus kotona pakotti Anitra Ahtolan pysähtymään: ”Takaiskusta tuli henkinen harjoitus”

Anitra Ahtola kaatui ja menetti kuukausiksi liikuntakykynsä. Työnarkomaaniksi tunnustautuva tanssikouluyrittäjä uskoo, että hänet pysäytettiin syystä.

31.1.2024 Voi hyvin

Jalat lähtivät alta. Syyskuinen aamu sai odottamattoman käänteen, kun Anitra Ahtola liukastui omakotitalonsa kivilattialla.

Koko ikänsä tanssinut ja muutenkin monipuolisesti liikkunut Anitra rojahti oikean jalkansa päälle.

”Tunsin heti, että nyt kävi pahasti. Vaikka haavereita on sattunut minulle tanssin tiimellyksessä, kipu oli tällä kertaa erilaista. Jalkaani koski niin paljon, että minulta meinasi lähteä taju”, Anitra sanoo.

Anitra ei halunnut herättää vielä nukkumassa ollutta perhettään. Hän könysi ylös lattialta ja tunnusteli jalkaansa. Kipu viilsi.

Anitra järkeili voivansa ajaa autoa, sillä hän pystyi varaamaan painoaan loukkaantuneen jalan päälle. Edessä oli televisiosarjan viimeinen kuvauspäivä. Sinnikäs työntekijä otti särkylääkettä ja tarttui rattiin.

”Ainoa ajatukseni oli se, että minun täytyy saada työni hoidettua.”

Illalla Anitra istui lääkärissä kylmäpussien päällä ja itki. Kipu oli käynyt sietämättömäksi. Magneettikuvausputkessa maatessaan Anitran mieleen hiipi ensimmäisen kerran huoli tulevasta. Mitä jos edessä on pidempi toipuminen ja pysähtyminen?

Tulokset tulivat muutamassa tunnissa. Lääkäri kertoi, että kaatumisesta seurasi oikean jalan hamstring-lihaksen täydellinen repeämä.

Anitra Ahtola hymyilee, taustalla maalaus
Liukastuminen kotona vei Anitra Ahtolan pitkälle sairauslomalle. ”Olen päättänyt, että jalastani tulee entistä parempi kuntoutuksen jälkeen.”

Vajaan viikon päästä onnettomuudesta Anitra leikattiin sairaalassa Turussa. Kirurgi Lasse Lempainen kiinnitti revenneen reisilihaksen ankkureiden avulla takaisin paikoilleen.

Alkoi toipuminen. Anitran olo oli epätodellinen.

”Olin tottunut menemään ja liikkumaan aktiivisesti. Yhtäkkiä minut pysäytettiin. Ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen vietin pelkästään pötkölläni.”

Toipuminen on yhä käynnissä.

”Lääkärin arvion mukaan menee ainakin puoli vuotta, ennen kuin jalkani on täysin kunnossa. Hyvä uutinen on se, että ahkeran fysioterapian avulla minun pitäisi parantua.”

Aurinko paistaa suurista ikkunoista Espoossa. Anitra lepää pehmeällä kulmasohvalla ja ojentaa sekä koukistaa kipeän koipensa jalkaterää.

”Näin pienellä liikkeellä aloin kuntouttaa itseäni”, jalan nostoihin ja isoihin liikkeisiin tottunut tanssinopettaja sanoo.

Kohtalokkaan liukastumisen jälkeen arki meni uusiksi. Anitra joutui perumaan pitkään suunnitellun perheen matkan Los Angelesiin, opetteli kävelemään keppien varassa ja ajasti työsähköpostiinsa automaattisen vastauksen, jossa kerrotaan sairauslomasta.

Pärjäämään tottunut Anitra on joutunut opettelemaan – tai saanut opetella – ottamaan vastaan apua.

”Olen kiitollinen siitä, miten minusta on pidetty huolta. Olen ollut hyvissä lääkäreiden käsissä ja olen saanut lähipiiriltäni valtavasti tukea.”

”Päätin suhtautua loukkaantumiseeni henkisenä harjoituksena.”
Anitra Ahtola

Loukkaantuminen on herättänyt Anitrassa monenlaisia tunteita: pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta, harmitusta ja turhautumista. Anitra on ollut välillä myös vihainen tapahtuneelle.

”Aluksi mietin, että miksi juuri minulle piti käydä näin. Eihän minulla ole nyt aikaa kotona makaamiselle!”

Kun Anitra ehti toipua alkujärkytyksestä, hänestä alkoi tuntua siltä, että liukastumisella oli jokin tarkoitus.

”Olen tehnyt jatkuvalla sykkeellä töitä. Viime vuodet ovat olleet antoisia, mutta väillä myös stressaavia. En ole osannut ottaa aikaa palautumiselleni.”

Anitra päätti antautua levolle. Hän alkoi nähdä onnettomuudessa myös hyviä puolia. Työteliäinä vuosina mielen rauhoittamista opetellut Anitra päätti suhtautua loukkaantumiseensa henkisenä harjoituksena. Se vaatii tilanteen hyväksymistä: nyt on näin. Sen jälkeen mieli voi alkaa löytää harmillisesta takaiskusta hyviäkin puolia.

Anitra on onnellinen siitä, että onnettomuus tapahtui nyt, eikä kymmenen vuotta sitten.

Hän sanoo, että silloinen Anitra olisi menettänyt malttinsa ja jäänyt negatiivisuuden vangiksi.

”Olisin sadatellut loputtomiin huonoa tuuriani ja värähdellyt matalilla taajuuksilla. Nykyään osaan siirtyä harmistuksesta hyvään oloon, sillä olen treenannut viime vuosien aikana paljon mieltäni.”

Monipuolisiin työpäiviin tottunut Anitra on huojentunut siitä, että jalan pitäisi kuntoutua ennalleen. ”Rakastan työtäni tanssinopettajana ja yrittäjänä.”

Neljä vuotta sitten Anitra hakeutui energiahoitajan ja energiaterapeutin vastaanotolle. Hyvä ystävä oli suositellut sitä jo pitkään. Hän arveli siitä olevan apua Anitralle, jota vaivasivat huolet, menneisyyden ikävät kokemukset sekä migreeni. Nukkumaan mennessä oli vaikea rauhoittua.

Käynti energiaterapeutti ja -hoitaja Marianna Soverin luona mullisti Anitran ajattelutavan.

”Ymmärsin, kuinka paljon kannan turhaa painolastia mukanani. Keho on kuin muistitikku, joka varastoi jokaisen kokemuksen. Välillä on tarpeen tehdä tilaa uudelle.”

Energiaterapiassa keskitytään kehon tunnelukkojen purkamiseen. Kaksi tuntia kestävän terapiasession aikana tehdään mielen ja kehon harjoitteita, joiden avulla käsitellään vanhoja asioita.

Jokaisella kerralla tehdään myös energiahoito hoitopöydällä. Sen aikana kehoa vapautetaan kivuista, jotka johtuvat kehon energialukoista. Negatiivisista muistoista päästetään irti sekä kehossa että mielessä. Tavoitteena on elinvoimaisempi keho ja tasapainoisempi mieli.

”Hoidon aikana tehdään esimerkiksi erilaisia mielikuvamatkoja ja hengitysharjoituksia. Samalla käydään asioita läpi puhumalla.”

Anitra on käynyt neljän vuoden ajan säännöllisesti Mariannan luona.

”Olen pystynyt päästämään irti monenlaisista painolasteista, joita olen kantanut mielessäni. Samalla, kun olen käynyt läpi eri elämänvaiheideni kipeitä kokemuksia, olen vahvistanut omia rajojani.”

”Keho on kuin muistitikku, joka varastoi jokaisen kokemuksen.”
Anitra Ahtola

Energiaterapia on opettanut Anitran rentoutumaan ja rauhoittumaan. Hän on oppinut keinot, joilla pysäyttää laukalle lähtevä mieli. Yksi tärkeä oivallus liittyy itsensä suojaamiseen.

”Osaan nykyään suojata itseni paremmin negatiivisilta asioilta ja toisten ihmisten tunnetiloilta. Herkkänä ihmisenä pysyn paremmin omassa voimassani kuin aiemmin,” Anitra sanoo.

Noin kerran viikossa energiaterapiassa käyminen on vaikuttanut myös hänen fyysiseen hyvinvointiinsa.

”Migreenit vaivaavat minua yhä harvemmin. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat saaneet energiaterapiasta apua esimerkiksi suolisto-ongelmiin tai univaikeuksiin.”

Yksi merkittävä oppi liittyy hyvään keskittymiseen. Anitra pyrkii löytämään jokaisesta tilanteesta sen positiiviset puolet. Se voi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että lähettää mielessään tilanteeseen valoa ja rakkautta.

Opit pääsivät käyttöön leikkaussalissa, kun Anitran jalkaa operoitiin.

”Tein meditaation kanyyli kädessä, kun minua kärrättiin leikkaussaliin. Ennen nukutukseen vaipumista kiittelin lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa siitä, kuinka tärkeää työtä he tekevät. Yritin kaikella toiminnallani keskittää ajatukset hyvään ja pitää pelkoni kurissa.”

Anitra Ahtola istuu sohvalla Nylah-koira sylissään
Anitra on oppinut koettelemuksensa aikana malttia. ”Osaan suhtautua kärsivällisemmin itseeni ja muihin”, hän sanoo. Nylah-koira on pitänyt toipilaalle seuraa.

Vuosi sitten syksyllä Anitra aloitti omat energiaterapiaopintonsa Mariannan johdolla viiden opiskelijan ryhmässä. Tänä keväänä hän valmistuu yritysenergioiden johtajakoulutuksesta, jonka aikana on kohdattu omia haasteita ja saatu työkaluja valmentaa muita.

”Olen oppinut paljon itsestäni ja siitä, miten vahva mielen voima on. Onnellisuuteni on kasvanut vuosi vuodelta.”

Anitra suunnittelee yhdistävänsä energiavalmentamisen monipuolisia työkaluja hänen nykyiseen ammattiinsa. Energiavalmentaja voi olla Anitran mukaan hänelle yksi työkalu, työskenteleepä hän sitten tanssijoiden tai yritysjohtajien kanssa.

”Uskon siihen, että näistä opeista voi olla monelle hyötyä etenkin työssä ihmisten parissa.”

Henkisyys tarkoittaa Anitralle ennen kaikkea tasapainoa.

”Se on minulle rauhaa niin mielessä kuin kehossakin – ja sen ymmärtämistä, että keho ja mieli liittyvät yhteen. Jos jompikumpi on epätasapainoissa, ihminen voi huonosti”, Anitra kertoo.

Henkistä polkuaan kulkiessaan Anitra on opetellut herkistymään mielensä tuntemuksille, kehonsa viesteille ja toisten ihmisten energioille.

”Tunteemme, tekomme, puheemme –  kaikki ovat energiaa. Pohdin paljon sitä, minkälaisen energian vien erilaisiin tilanteisiin, on kyse sitten työtapaamisesta tai illanvietosta ystävien kanssa. Meillä on vapaus valita, haluammeko nostaa omalla energiallamme toisia vai vetää heitä alaspäin.”

Anitra on ollut herkkä lapsesta lähtien. Hän oppi varhain lukemaan vanhempien, opettajien ja valmentajien tunnetiloja.

Anitra uskoo korkeampaan voimaan. Hän ei koe kuuluvansa mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan hänellä on oma maailmankatsomuksensa.

”Uskon siihen, että elämä ei pääty kuolemaan, vaan sielu jatkaa kulkuaan. Olen saanut yhteyden edesmenneisiin rakkaisiin läheisiini, kuten isääni ja ystävääni Petraan.”

Ajatus jälleensyntymästä on Anitralle lohdullinen.

”Minulla on ollut tiettyjen henkilöiden kanssa sellainen olo, ettemme kohtaa tässä elämässä ensimmäistä kertaa.”

Anitra Ahtola hymyilee
Energiaterapiassa käyminen on antanut Anitralle eväitä tasapainoisempaan arkeen. ”Aloitan aamuni meditaatiolla, enkä selaa heti puhelintani.”

Vuorikristalleja kylpyhuoneessa. Ametisti, ruusukvartsi, seleniitti, jadekivi ja vuorikristalli yöpöydällä. Eteisessä lipaston päällä akaatti sekä vuorikristalli. Anitralla on kotonaan monia kauniita kiviä.

”Esteetikkona rakastan erimuotoisia ja -värisiä kiviä. Uskon myös siihen, että kivet välittävät energiaa. Minulla on rauhoittava unikivi nukahtamiseen ja kivi, jota pidän joskus kädessä meditoidessani.”

Anitra tekee ostoksen kivikaupasta vain silloin, jos joku kivi tuntuu kutsuvan häntä. Voi myös olla, että hän lähtee puodista kotiin tyhjin käsin.

”Joku voi kummastella tämmöistä. Minä ajattelen niin, että kaikki, mikä tuottaa ihmiselle hyvää oloa, on hyväksi. Jos joku saa voimaa puiden halailusta tai kivien silittelystä, olen iloinen hänen puolestaan.”

Ylipäätään Anitra toivoo, että ajallemme tyypillinen vastakkainasettelu hälvenisi.

”Olisi hienoa, että täydentäviä hoitomuotoja voisi käyttää länsimaisen lääketieteen rinnalla, eikä kummankaan tarvitsisi sulkea toista pois. Monessa maassa tämä on jo arkipäivää.”

”Pohdin paljon sitä, millaisen energian vien mukanani erilaisiin tilanteisiin.”
Anitra Ahtola

Kiitollisuus on sana, jonka Anitra mainitsee monta kertaa pötkötellessään sohvalla. Kiitollisuutta hän on tuntenut viime aikoina paljon.

”Olin valtavan kiitollinen, kun pääsin ensimmäistä kertaa istahtamaan hetkeksi tuolille ruokapöydän ääreen. Se tuntui juhlalliselta sen jälkeen, kun olin kuusi viikkoa syönyt joko seisten keppien varassa tai makuuasennossa.”

Anitra uskoo, ettei kaatuminen ollut sattumaa, vaan näin oli tarkoitettu.

”Minulla on ollut terveyden kanssa pulmia ennenkin. Olen kokenut uupumisen merkkejä aiemmin, ja kehoni on lähettänyt varoitusmerkkejä erilaisine vaivoineen. Jätin ne huomiotta. Lopulta minut piti pysäyttää.”

Anitra on päättänyt parantua. Hän aikoo kuntouttaa sinnikkäästi jalkaansa niin, että siitä tulee entistä ehompi.

Joka päivä Anitra myös jatkaa työskentelyä mielensä parissa. Hän haluaa oppia yhä levollisemmaksi maailman myllerrysten keskellä. Pientä kehitystä tapahtuu koko ajan.

”Nykyään osaan kiittää myös vastoinkäymisistä.”

Anitra Ahtola

on tanssikouluyrittäjä ja DCA (Dance Center Ani) -tanssikoulun perustaja. Hän tuli tunnetuksi vuoden 1996 Miss Suomi -kilpailun ensimmäisenä perintöprinsessana.

Anitra on valittu pääkaupunkiseudun nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2007 ja Espoossa vuoden yrittäjäksi vuonna 2003. Hän on toiminut kaksi kautta Espoon kunnanvaltuutettuna, joista toisen kauden kulttuurilautakunnan puheenjohtajana. DCA valittiin Espoon kasvattajayhteisöksi vuonna 2019.

Anitralla on kolme biologista lasta, Anina, Alex ja Oskar, ja kolme bonuslasta, Yasmin, Milla ja Vanessa, aiemmista liitoista. Anitra harrastaa ulkoilua koiransa Nylahin kanssa, joogaa ja metsäkävelyitä.

Anitra Ahtola istuu sohvalla koiransa Nylahin kanssa.
Anitra Ahtola ulkoilee mielellään koiransa Nylahin kanssa.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt