André Leon Talley oli palvottu muotivaikuttaja – sitten hän lihoi ja huomasi, miten raaka ala oli: ”Minusta tuli liian vanha, ylipainoinen ja epätrendikäs”
Köyhissä oloissa kasvanut André Leon Talley oli muodin ikoni ja niitä harvoja, joita Voguen päätoimittaja Anna Wintour on urallaan kuunnellut. Vahvaa sidettä koeteltiin, kun André ei enää täyttänyt muotimaailman ulkoisia vaatimuksia.
Lukemattomat Sinkkuelämää-sarjan fanit eri puolilla maailmaa odottivat kuumeisesti suosikkikomediansa ensimmäistä elokuvaversiota kesäkuussa 2008. Mainospuheet lupasivat, että siinä nähtäisiin puvustamojen valmistamien kopioasujen sijaan todellista muotia.
Ensi-illassa fanit saivat todeta, että lupaus lunastettiin. Elokuvassa Sarah Jessica Parkerin näyttelemä Carrie Bradshaw sovittaa muotikuvauksissa Carolina Herreran ja Oscar de la Rentan suunnittelemia ylellisiä hääpukuja. Kohtauksen sielu on Vogue-lehden arvovaltaisena toimittajana ja tyylivaikuttajana tunnettu André Leon Talley. Hän valvoo muotikuvauksen edistymistä.
André esitti elokuvassa itseään. Moni katsoja tunnisti hänet lehtikuvista, joissa hän poseerasi yleensä arkkumainen kosmetiikkalaukku kädessään. Laukku oli Louis Vuittonin, ja siinä oli Andrén nimikirjaimet. Hän oli muodin ikoni.
Andrén tähtitarinaa olisi ollut vaikea ennustaa hänen lapsuusvuosinaan. Hän syntyi lokakuussa 1948 Yhdysvaltain hallintokaupungissa Washingtonissa. Vanhemmat Alma ja William Carroll Talley eivät jaksaneet pitää pojastaan huolta ja antoivat tämän äidinäiti Bennie Frances Davisin hoiviin. Omaelämäkerrassaan The Chiffon Trenchesissa André muistutti, että mustassa yhteisössä kasvatuksesta vastasivat ennen usein isovanhemmat.
Bennie helli Andréta rakkaudella, mutta kasvuvuodet eivät olleet helppoja. Isoäiti ja tyttärenpoika asuivat Pohjois-Carolinan Durhamissa, joka tunnetaan yhä köyhänä ja ongelmallisena alueena.
André rakasti kauneutta ja taidetta. Kauneudenkaipuuta ruokkivat rakkaan isoäidin elegantit hatut, jotka oli hankittu kirkossa käyntiä varten.
André säästi kaikki taskurahansa hankkiakseen Vogue-lehtiä. Hän ihaili sen sivuille ikuistettuja tyylikkäitä naisia – erityisesti Jacqueline Kennedyä. Tämä ja puoliso, presidentti John F. Kennedy, edustivat tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Erilainen lapsi pistettiin merkille, ja Andréta kiusattiin. Hän pakeni arkista todellisuuttaan mieluisempiin maailmoihin.
Kouluvuosina André löysi uuden rakkauden, ranskan. Hän pääsi opiskelemaan kieltä ja Ranskan historiaa North Carolina Central Universityyn, joka oli perustettu rotuerottelun jakamassa maassa vain mustia opiskelijoita varten.
Yliopistossa nuorukaisen lahjat havaittiin ja hän sai stipendin Browniin, joka kuuluu Yhdysvaltain arvostetuimpiin Ivy League -yliopistoihin. Sen ovet olivat auenneet vain harvoin mustille opiskelijoille.
”Äiti ei ymmärtänyt stipendiä ja saamaani kunniaa. Hän kehotti minua unohtamaan koko jutun ja liittymään armeijaan, jossa saisin erilaisia etuisuuksia. Isoäiti käski häntä jättämään minut rauhaan”, André muisteli omaelämäkerrassaan.
Suhde äitiin oli etäinen. Vanhempien erottua isä hävisi Andrén elämästä lähes täysin.
Ystävä, muotisuunnittelija Diane von Fürstenberg kehotti Andréta korjaamaan ongelmallisen äitisuhteensa. Olihan Dianekin saanut paikattua välit omaan äitiinsä. Andrén ja äiti Alman välit eivät kuitenkaan enää lähentyneet, mitä poika suri varttuneempina vuosinaan.
Opinnot sen sijaan edistyivät loistavasti.
André pääsi heti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen kesäharjoittelijaksi New Yorkin maineikkaaseen The Metropolitan Museum of Artiin ja siellä muotiin keskittyneeseen The Costume Instituteen. Sitä johti räiskyvänä persoonallisuutena tunnettu Voguen entinen päätoimittaja Diana Vreeland, joka mieltyi uuteen suojattiinsa välittömästi.
”Älä palaa etelään, André. Siellä päädyt vain opettajaksi. Sinä kuulut New Yorkiin”, Diana painotti ja sai Andrén jäämään.
Sukulaiset kauhistelivat Andrén päätöstä ja pelkäsivät tämän solmineen sopimattoman suhteen valkoisen naisen kanssa. Se lähinnä huvitti miestä, joka oli tiedostanut erilaisuutensa hyvin nuorena.
”Ei, en ole heteroseksuaali. Olen joustava seksuaalisuuteni suhteen”, André ilmoitti paljon myöhemmin haastattelussaan.
Toimelias Diana Vreeland esitteli Andrén eri muotisuunnittelijoille, kuten Carolina Herreralle ja Oscar de la Rentalle, ja soitti muotimedioihin suositellakseen tätä. Pian tärppäsikin.
André palkattiin toimittajaksi Interview-lehteen. Palkka ei ollut kummoinen, mutta hän kohtasi kiinnostavia ihmisiä ja ystävystyi muun muassa Chloé-muotitalon silloisen pääsuunnittelijan Karl Lagerfeldin kanssa.
Kohta koitti kuitenkin aika ottaa seuraava askel, kun WWD eli Women’s Wear Daily houkutteli Andrén toimittajakseen messevällä palkkasekillä.
Työ vei nuoren toimittajan seurapiirien ytimeen. Espanjalaisesta kenkäsuunnittelijasta Manolo Blahnikista ja Jacqueline Onassiksen sisaresta Lee Radziwillistä sukeutui hänen sydänystäviään. André juhli Andy Warholin, Diana Rossin ja Bianca Jaggerin kanssa ja päätyi muotisuunnittelija Roy Halstonin luo päivälliselle. Suunnittelijan luona menu oli sangen suppea: kaviaaria ja kokaiinia.
”Saatoin nauttia yhden viivan kohteliaisuudesta, mutta en halunnut kehittää riippuvuutta. Sitä paitsi halusin käyttää rahani huumeiden sijaan todelliseen luksukseen.”
Vaikutusvaltaisista tuttavuuksista huolimatta André tunsi itsensä usein oudoksi linnuksi ihonvärinsä vuoksi. Ehkä siksi hän päätti kokeilla siipiään mustille suunnatussa Ebony-lehdessä. Kokeilu jäi vuoden mittaiseksi, sillä lehdellä ei riittänyt varaa Andrén kaltaiseen tähtitoimittajaan.
Oli aika tarttua seuraavaan tarjoukseen, jonka esitti Yhdysvaltain Voguen luovaksi johtajaksi siirtynyt brittitoimittaja Anna Wintour.
Voguen toimituksessa oli kireä tunnelma. Päätoimittajana työskenteli yhä Grace Mirabella, jonka päätöksiä voimakas- tahtoinen Anna haastoi.
Monien mutkien kautta valtataistelu päättyi Annan voittoon, ja hänestä tuli lehden päätoimittaja 1988. André oli silloin jo jättänyt Voguen ja työskenteli muissa lehdissä.
Vogueen André palasi, kun Anna kutsui. Hän peri tämän työn lehden luovana johtajana.
André oli pelännyt määrätietoista Annaa, mutta nyt työparista tuli ystäviä. Toinen Voguen legendaarisista toimittajista, Grace Coddington, on maininnut elämäkerrassaan, että André kuului niihin harvoihin, joiden mielipidettä Anna kuunteli. Gracen mukaan André oli päätoimittajalle jopa aviomiestä tärkeämpi.
”Romanttinen rakkaus ei ole kuulunut elämääni. Ystävyys, johon liittyvät kunnioitus, kiintymys ja ihailu, on korvannut sen.”
André upotti lähes kaiken ajan työhönsä. Vapaa-ajasta hän nautti yksin kauniisti sisustamassaan kodissa tai ystävien upeissa kartanoissa ja rantahuviloissa eri puolella maailmaa.
”Romanttinen rakkaus ei ole kuulunut elämääni millään tavalla. Sen on korvannut ystävyys, johon liittyvät kunnioitus, kiintymys ja ihailu”, hän kertoi omaelämäkerrassaan.
”Lapsuuden painajaisunet ovat etäännyttäneet minut seksuaalisuudestani”, hän viittasi kasvuympäristönsä ilmapiiriin, jossa seksuaalivähemmistöt tuomittiin.
André kohosi muotimaailman huipulle. Pariisin muotiviikoilla hänet istutettiin näytösten eturiviin. Välillä hän johti Voguen ranskalaista versiota ja asui Pariisissa.
Työ oli monipuolista, sillä kirjoittamisen ja suunnittelun ohella André päätti monessa suhteessa lehden visuaalisesta linjasta. The Metropolitan Museum of Artin kuuluisan Met-muotigaalan päivällisen pöytäjärjestyskin ilmensi useimmiten Andrén näkemystä.
André stailasi Michelle Obaman Voguen kanteen. Barack Obaman virkaanastujaisiin 2009 hän suositteli ensimmäiselle naiselle taiwanilaistaustaisen Jason Wun suunnittelemaa asua.
Sitä mukaa kun Andrén vaikutusvalta kasvoi, hän tunsi velvollisuudekseen edistää etnisistä vähemmistöistä tulevien suunnittelijoiden uria.
Andréta alettiin pitää kummajaisena laihuutta ihailevassa muotimaailmassa. Anna Wintour kammoksui painon nousua.
Ruusuilla tanssimista Andrén oma elämä ei ollut. Isoäidin ja Diana Vreelandin kuolemat syöksivät Andrén masennukseen.
Surua lääkitsi syöminen, mikä muutti Andrén kehoa. Häntä alettiin pitää kummajaisena laihuutta ihailevassa muotimaailmassa. Varsinkin Anna Wintour kammoksui työparinsa painon nousua ja komensi alaisensa kuntosalille. André totteli.
Lee Radziwill suostutteli miehen lääkäriin. Häntä ei huolestuttanut ystävän ulkonäkö vaan terveys. André tiedosti ongelmansa mutta ei koskaan onnistunut selättämään sitä täysin.
2020 julkaistussa elämäkerrassaan André paljasti, että välit Anna Wintouriin jäätyivät, kun hänestä tuli ”liian vanha, ylipainoinen ja epätrendikäs”. Työ Voguessa päättyi 2013.
Uransa loppupuolella André työskenteli hetken venäläisessä Numéro-lehdessä sekä televisio- ja radiojuontajana.
73-vuotiaana André menehtyi sydänkohtaukseen. Hänen perintönsä on mittava. Ilman hänen pioneerityötään ovet olisivat todennäköisesti avautuneet vielä jäykemmin etnisistä vähemmistöistä tuleville nuorille.
Ennen kuolemaansa André ehti korjata välejään Anna Wintourin kanssa.
Päätoimittaja kirjoitti entiselle työparille muistokirjoituksen, jossa hän muisteli äitinsä kuolemaa ja sitä, kuinka André lensi toiselta puolelta maailmaa lohduttamaan häntä: En koskaan unohda hänen kiltteyttään, ritarillisuuttaan ja ystävyyttään, Anna kirjoitti.
Andrén perinpohjaisten artikkelien ansiosta muoti opittiin näkemään yhä enemmän taiteena ja ilmaisumuotona. Kauneus merkitsi hänelle uskontoa, jota hän palveli.
Henkilökuva on julkaistu Eevassa 3/2025 Tyylin tekijät -sarjassa.
