Ami Aspelundin hiukset ovat hiukan pörrössä, kun hän pyrähtää vauhdikkaasti tapaamiseemme. Laulaja on helppo tunnistaa. Matala, kauniisti sointuva ääni on tuttu, ja hän näyttää samalta kuin ennenkin. Silmissä kipinöi ilo.
Ami täytti syyskuussa 65 vuotta. Hän sanoo, että kun koko ajan touhuaa, oma ikä unohtuu.
”Välillä olen tosin pohtinut, pitäisikö näillä kymmenillä käyttäytyä jotenkin toisin. Mutta niin kauan kuin tunnen olevani terve ja voimissani, olen kiitollinen”, hän sanoo ja arvelee, ettei aio ryhtyä rauhallisemmaksi toimissaan.
Työnteko on hänelle tärkeää eikä sammaloitumisesta näy merkkejä. Kesän Ami kiersi keikoilla esittämässä musiikkia kahdelta uudelta levyltään. Toinen on laulelmalevy Sommarfågel i vinterland ja toinen silkkaa rockia. Hän esiintyy myös jazzyhtyeessä Ami Aspelund & Good Times Jazzband ja opettaa laulua.
Ami on käynyt kolmen vuoden ajan kuusi kertaa vuodessa lauluseminaareissa Kööpenhaminassa. Cathrine Sadolinin kehittämä tekniikka on opettanut vanhalle konkarillekin uusia keinoja äänenkäyttöön.
”Sen ansiosta pystyn nyt laulamaan rockia.”
Ami halusi oppia laulamaan sellaisia klassikoita kuin Steppenwolfin Born to Be Wild tai Deep Purplen Smoke on the Water niin, että ääni kestää illasta toiseen.
”Kyse on anatomiasta, pitää osata käyttää tiettyjä lihaksia. Olen aina ollut altto ja kuvitellut, etten pysty laulamaan korkealta ja kovaa. Nyt pystyn”, Ami kertoo.
Kuusitoistavuotias ja rakastunut
Ami eli Anne-Marie Aspelund on kielitaitoisena ja monipuolisena laulajana ollut kansainvälisimpiä artistejamme. Hänen ensimmäisestä singlestään on kulunut 45 vuotta, Apinamies julkaistiin vuonna 1973.
Vaasassa syntyneellä Amilla ja hänen seitsemän vuotta vanhemmalla isosiskollaan Monica Aspelundilla oli laulamisen tarve pienestä pitäen.
Vanhemmat kannustivat tyttäriään. Kotona kuunneltiin jatkuvasti radiosta musiikkia, ja äiti lauloi kirkkokuorossa.
Ami oli kuudentoista, kun hänet pyydettiin laulusolistiksi bändiin. Pari vuotta myöhemmin hän sai pestin Vaasan uuteen Rantasipi-hotelliin, missä hän lauloi eri bändien kanssa. Hän oli mukana myös Dannyn kesäkiertueella.
”Muutin Helsinkiin ja töitä riitti. Olin jo kuusitoistakesäisenä tutustunut Kari Kuusamoon. Helsingissä aloimme pikku hiljaa seurustella vakavammin.”
Ami oli 27-vuotias pariskunnan solmiessa avioliiton vuonna 1980. Kapellimestari, säveltäjä Kari Kuusamolla oli tärkeä rooli Amin pitkän uran alkupuolella. Ammatillisesti heillä meni lujaa.
”Teimme joka vuosi uuden ravintolashow’n. Lopulta meillä oli oma orkesteri, tanssijat sekä valo- ja äänimiehet.”
"Menit sitten häviämään"
Ami osallistui Karin sanoittamilla ja säveltämillä lauluilla usein myös Euroviisujen Suomen-karsintoihin. Vuonna 1983 Ami pääsi Fantasiaa-laululla loppukilpailuun Saksan Müncheniin. Kappale saavutti jaetun 11. sijan.
”Sijoitus oli itse asiassa aika hyvä, kun katsoo Suomen Euroviisu-tilastoja”, Ami huomauttaa.
Silloin ei kiitosta kuulunut. Kotimaassa monet kommentoivat tylysti: ”Menit sinne sitten häviämään.”
Kansainvälistä menestystä oli kuitenkin jo tullut. Ami voitti Rostockin laulukilpailut vuonna 1981 ja myöhemmin Knokke Cup -laulukisan.
Elettiin kiivasta nousukautta. Ami ja Kari tekivät töitä aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Suuret show’t vetivät ravintolasalit täyteen yleisöä.
Ami ei muistele 1980-lukua kuitenkaan pelkästään innoissaan. Hiljattain hän valitsi radio-ohjelmaa varten valokuvia elämästään. Hän meni ullakolle ja penkoi vanhat kuvat läpi.
”Tuntui, kuin koko vuosikymmen olisi kaatunut päälle. Katselin kuvia hämmästelevällä ja haikealla mielellä. Noin paljon olen tehnyt, ja noin monta juttua minusta on kirjoitettu!”
Ami ei yleensä halua katsoa elämää taaksepäin, mutta nyt muistot panivat miettimään elämän valintoja. Tunteeseen sekoittui mielihyvää ja ahdistuneisuutta.
Menetyksien vuodet
Kun lama alkoi kurittaa Suomea, ravintolashow’t hiipuivat. Ami ja Kari huomasivat, että vaikka työnteko yhdessä oli sujunut hyvin, avioliitto ei tuntunut enää hyvältä. He muuttivat erilleen ja saivat virallisen avioeron 1990-luvun alussa.
Eron lisäksi Ami joutui kokemaan työttömyyttä. Myös hänen rakas äitinsä kuoli tuolloin, vuonna 1990.
”Se oli ajanjakso, jolloin uskoani koeteltiin.”
Äiti menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään. Äidin kuolemassa Amia lohdutti se, että hän uskoi äidin saaneen viimeinkin rauhan.
Amin vanhempi veli hukkui seitsemänvuotiaana uimareissulla äidin silmien edessä. Ami ei ollut vielä syntynyt veljen onnettomuuden sattuessa. Veli oli juuri oppinut sukeltamaan.
”Äiti pyysi häntä tulemaan ylös vedestä, jolloin hän huusi sukeltavansa vielä yhden kerran. Se oli viimeinen kerta, sillä hän iski päänsä kiveen ja menehtyi.”
Ami tietää, että äiti kaipasi lastaan koko elämänsä ajan.
”Hän pystyi kuitenkin puhumaan menetyksestä, luotti Jumalaan ja sai siitä lohdutusta.”
Isä ei asiasta puhunut. Ami muistelee, etteivät vanhemmat olisi koskaan keskustelleet keskenään veljen kuolemasta.
”Aistin, että he eivät kyenneet siihen. En tiedä, miten paljon äiti tunsi syyllisyyttä lapsen kuoleman johdosta tai ajatteliko hän, että isä syytti häntä.”
Isä kuoli Amin ollessa kolmentoista. Ami tuntee saaneensa vanhemmiltaan paljon rakkautta. Uimisen suhteen äiti oli kuitenkin hyvin varovainen, eikä Ami koskaan oppinut sukeltamaan.
Äidin lähdön hetki tästä maailmasta vahvisti Amin omaa uskoa.
”Äiti oli tullut lähes sokeaksi sairautensa myötä. Juuri ennen kuolemaansa hän avasi silmänsä ja näki selvästi jotain ihanaa. Se lohdutti minua.”
Neljäkymppisenä Amin ura koki notkahduksen ja hän kävi läpi vanhenemiseen liittyviä pelkoja, mutta löysi myös uuden puolison. Lue lisää huomenna 3.10. ilmestyvästä jatko-osasta...
