Iäkkään, pitkälle yli 80-vuotiaan naisen syyttävä ääni kajahti kirkossa:

”Kuinka joku voi tehdä noin omalle perheelleen?” nainen huusi ja osoitti kirjailija Alex Schulmania.

Rouva keskeytti huudollaan tilaisuuden, jossa kirjailija oli puhumassa. Syytökset jäivät kaikumaan tukholmalaisen kirkon sisällä.

”Kuinka sinä voit tehdä noin omalle äidillesi?”

Vaikka tapahtuneesta on vuosia, muisto pullahtaa yhä kirjailija Alex Schulmanin mieleen herkästi.

”Se tuntui todella pahalta.”

Ruotsalaiskirjailija Alex Schulman on ammentanut aiheet suosittuihin romaaneihinsa hyvin läheltä: omasta suvustaan, lapsuuden perheestään.

Suomessa Schulman-kuumeen nostatti viime vuonna ilmestynyt Polta nämä kirjeet (Otava). Siinä kirjailija kertoo isovanhempiensa tarinan. Ja vaikka hän korostaa teoksen olevan romaani, ei elämäkerta, kirja nosti tikunnokkaan erityisesti tekijän isoisän, kirjailija, toimittaja Sven Stolpen.

Jo aiemmin Alex Schulmanilta oli ilmestynyt teos Unohda minut (Otava). Se käsitteli hänen äitinsä alkoholismia. Ei siis liene ihme, että iäkäs rouva oli kimpaantunut kirjailijan tavasta kertoa läheisistään.

”Olen kuitenkin tehnyt itselleni selväksi, että kyse on minun oikeudestani kertoa oma tarinani.”

Helppoa läheisistä kirjoittaminen ei ole ollut, sen Schulman myöntää.

”Olen maksanut kovan hinnan. Kirjani eivät ole olleet avuksi suvun konflikteissa.”

On paljon sukulaisia, jotka eivät suostu puhumaan Alex Schulmanin kanssa. Tärkeintä kirjoittaessa on kuitenkin totuus.

”Aiemmissa kirjoissani halusin, että jokainen asia oli täysin totta. Nyt, kun kirjoitan enemmän fiktiota, vapaus on miltei halvaannuttavaa. Minulla on loputtomat mahdollisuudet tehdä valintoja.”

Tuorein teos Eloonjääneet (Otava) kertoo kolmesta veljeksestä äidin kuoleman jälkeisissä tunnelmissa.

Aiemmista teoksista on lukijalle käynyt ilmi, että Schulman on veljestrion keskimmäinen. Eloonjääneissä veljesten nimet ovat Nils, Benjamin ja Pierre, joista kertojanääntä käyttää veljeksistä keskimmäinen.

Kirja liikkuu sekä usealla aikatasolla että eri suuntiin. Yhtä tarinaa keritään auki alusta loppuun, toista lopusta alkuun.

Naurahtaen Schulman muistelee, miten oli kirjoitusvaiheessa ympäröinyt itsensä keltaisin tarralapuin pysyäkseen rakenteessa kärryillä.

Jokaisen kirjan käsikirjoituksen antaminen omille veljille luettavaksi on ollut Schulmanille tunteikasta.

”Pikkuveljeni ei aiemmin ollut lainkaan kiinnostunut kirjoittamastani toisin kuin isoveljeni.”

Nyt, veljeyden tematiikkaa käsittelevän teoksen yhteydessä, roolit vaihtuivat.

”Pikkuveljeni piti kirjasta. Hän piti myös kirjan nuorimman veljen, Pierren, hahmosta kovasti. Sitä vastoin vanhemmalle veljelleni Eloonjääneet oli sokki.”

Vaikka teos on fiktiivinen, totuudenetsijä nojaa tekstissä omaan lapsuuteensa. Benjamin laitetaan rangaistukseksi kesämökin maakellariin, aivan kuten pieni Alex aikoinaan.

Kirjassa isoveli kuvataan etäisenä.

”Sellaisena minä lapsuuteni muistan. Oli isoveli, joka aina poistui perheen konfliktitilanteista. Hän ei jäänyt suojelemaan minua.”

”Kirja on fiktiota omasta lapsuudestani. Mutta ehkä saan kirjassa sanottua isoveljelleni myös asioita, jotka ovat tähän asti jääneet sanomatta.”