Nita uupui joogaopettajana – sitten hän haki paikkaa siivoojana: ”Vaikka olin väsynyt, sain voimaa työstä, jota tein käsilläni”
Nita Pihlajamaa uupui joogaopettajana ja palasi vanhaan työpaikkaansa. Hänelle hyvä olo tarkoittaa elämän pienentämistä ja uskallusta kuunnella sydämen ohjausta.
”Salvianvihreä joogatila tulvi valoa vanhassa kivitalossa. Elettiin syksyä 2021. Haastavan koronavuoden jälkeen asiakkaat olivat palanneet livetunneille, ja olin juuri vuokrannut uuden studiotilan. Kalenterini oli täynnä.
Ehdin ohjata tunteja kaksi viikkoa, ja sitten tuli pysähdys. Erään tunnin jälkeen tulin kotiin ja itkin sohvalla. Olin väsynyt, ja voimavarani eivät enää riittäneet työhön. Oli lopetettava kaikki.
olin perustanut joogastudion Raaheen vuonna 2018 ystäväni Katja Mattilan kanssa, kun nuorin lapseni oli vuoden ikäinen. Siitä lähtien kouluttauduin jatkuvasti työn rinnalla aina energiahoitajasta äänimaljarentoutuksen ohjaajaksi. Pidin joogatunteja ja öljyiltoja, vedin naistenpiirejä ja työhyvinvointipäiviä, myin hyvinvointituotteita ja annoin energiahoitoja.
Kaikkia niitä rakastin, mutta annoin itsestäni liikaa, liian kauan. Samalla olin kahden lapsen äiti ja puoliso. Koronapandemia kuormitti myös osaltaan yrittäjän arkea.
En suostunut myöntämään, että olin väsynyt, koska työni oli niin tärkeää.
Jo keväällä 2021 olin tuntenut kutsua tyhjyyteen. Pidin sometaukoja, kävelin metsässä ja yritin tehdä hyviä asioita itselleni, jotta jaksaisin. En suostunut myöntämään, että olin väsynyt, koska työni oli niin tärkeää.
Vasta syksyllä uskalsin. Laitoin asiakkaille videotervehdyksen ja ilmoitin, että tunnit loppuisivat heti. Kerroin tekeväni, kuten opetin: kuuntelin sydämen ääntä ja toimin sen ohjauksen mukaan, vaikka en tiennyt mitä siitä seuraisi.
Palautin asiakkaille rahat maksetuista kursseista ja luovuin liikehuoneiston avaimista jo syyskuussa, vaikka jouduin maksamaan vuokraa joulukuuhun asti.
Hyväksyin asian: tämän piti mennä näin.
Mitä minulle sitten jäi? Tyhjyyttä ja tilaa. Olin elänyt työn imussa vuosia ja antanut kalenterista lähes kaiken ajan työlleni.
Huomasin, mitä kotona olikaan – lapset ja puoliso. Annoin lapsille aikaa arjessa ja lähennyimme miehen kanssa uudelleen.
Samalla koin tarvetta tehdä työtä, joka ei kuormittaisi, kuten yrittäjyys oli tehnyt. Otin yhteyttä opiskeluaikaiseen pomooni ja sain työpaikan siivoojana. Oli nurinkurista, että vaikka olin väsynyt, sain voimaa työstä, jota tein käsilläni. Sain elpyä siivoamalla. Hiljalleen keho ja mieli rentoutuivat.
Oivalsin, että tämä työ riitti, ja että sen ei tarvinnut olla erityisen merkityksellistä minulle, vaikka teinkin tärkeää työtä.
Välillä mietin, kuinka nurinkurista oli tehdä sieluntyötä, johon väsyi.
Antauduin uudelle elämälle. Saatoin mennä ulos kävelylle ja vain kävellä ilman, että piti ideoida ja suunnitella seuraavaa joogatuntia tai kurssikokonaisuutta. Mieli oli vapaa. Pian vauvauutinen toi vahvistuksen, miksi tyhjyys kutsui. Nauratti: vai niin, tämän takia tarvitsin tilaa!
Pysähtyminen oli tarpeellinen ratkaisu hyvinvoinnilleni. Välillä mietin, kuinka nurinkurista oli tehdä sieluntyötä, johon väsyi. Nyt vauvavuoden jälkeen olen palaamassa osa-aikaisena siivoustyöhön. Tiedän kuitenkin, että teen ohjaustyötä jossain vaiheessa, mutta nyt ei ole sen aika.
Joillekin elämäni saattaa näyttäytyä suppeana, mutta saan nyt elämässäni sen, mitä tarvitsen. Arjessani on samoja elementtejä kuin ennenkin, mutta mielentila on eri, koska kuulen itseäni ja minulla on enemmän aikaa läheisilleni.
On ihana tehdä vähän ja huomata, että se riittää. Elämässä on tärkeää antautua, luottaa ja vapauttaa esteitä rakkauden kokemisen tieltä. Kiitollisuus ja luottamus kantavat isojenkin haasteiden yli. ”
Juttu on julkaistu Trendissä 1/24.
