Tunnelma on vaihtunut itkusta nauruun, eikä vielä ole päästy edes alkuun. Näyttelijät Sari Havaksen ja Asta Sveholmin tunnistaa äidiksi ja tyttäreksi muustakin kuin leiskuvan punaisista hiuksista.
Eleet ovat suuria, kasvot ilmeikkäät. Puhe soljuu välillä päällekäin ja aiheet poukkoilevat, mutta herkullisten mutkien kautta juttu palaa takaisin pääreitille.
”Tiedän, että olen alkanut muistuttaa yhä enemmän äitiäni. Teininä minua ärsytti, kun hän televisiota katsellessaan reagoi aina hirveän voimakkaasti. Hänellä oli tapana hämmästellä ja huokailla ääneen. Nyt teen itse aivan samoin”, Asta Sveholm tunnustaa ja koskettaa Saria käsivarresta.
”Ja tätäkään tapaa minulla ei ennen ollut. En kosketellut spontaanisti ihmisiä”, Asta huomaa ja parahtaa.
Saria hymyilyttää. Joskus äidin ja tyttären ajatukset kulkevat niin samoja ratoja, että sanoja ei edes tarvita. Pelkkä katse riittää.
”Kun näen Astan teatterin lavalla, tunnistan hänestä saman nuoruuden palon ja energian, joka minussa oli nuorena näyttelijänä.”
Sari Havas kokee nyt uudelleen samoja tunteita tyttärensä kautta ja muistaa, minkä vuoksi itse aikoinaan rakastui näyttelijän työhön.
”Ja äitinä olen tietenkin Astasta niin ylpeä. Hän on käsittämättömän valovoimainen”, Sari Havas pohtii.
”Äiti on totuttu näkemään usein vahvojen naisten rooleissa”
Asta Sveholm esiintyy ensimmäisessä isossa roolissaan elokuvassa Syksyn jälkeen saapuu kevät.
Tarina sukeltaa 1940-luvun Suomeen ja sodan jaloista paenneiden Raja-Karjalan evakkojen arkeen. Sari Havas näyttelee elokuvassa Astan roolihahmon äitiä, suruunsa lukkiutunutta ja elämänhalunsa menettänyttä naista.
”Äiti on totuttu näkemään usein vahvojen naisten rooleissa, mutta nyt hänen hahmonsa on vahva eri tavalla, herkkyytensä kautta”, Asta sanoo.
Hän itse näyttelee nuorta rajakarjalaista Annia, joka rakastuu varattuun vanhempaan suomalaismieheen. Roolia varten Asta joutui opettelemaan vanhaa livvinkarjalan kieltä.
”Opettelin repliikit ensin suomeksi ja sitten asiantuntijan avustuksella livviksi. Siinä oli melkoinen työ, sillä livvinkarjalaa osaa enää harva, eikä sitä oikein missään kuule.”
Vieraat kulttuurit kiehtovat
Epävarmuusalueelle hyppääminen on Asta Sveholmille tuttua. Kuusitoistavuotiaana hän pakkasi laukkunsa ja lähti vaihto-oppilaaksi Japanin Osakaan. Mukanaan hänellä oli vain lappu, johon oli kirjoitettu vastassa olevan perheen yhteystiedot.
Vanhempien, Sari Havaksen ja Pertti Sveholmin, huolta eivät uutiset hälventäneet. Vain kaksi päivää ennen Astan lähtöä Japanissa oli tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus maanjäristyksen seurauksena. Koko vaihto-oppilasvuosi oli vaarassa peruuntua.
”Tunteet olivat tosi ristiriitaisia. Pelkäsimme Japanin tilannetta, mutta yhtä hirveää oli seurata sitä musertavaa pettymystä, jonka unelman kariutuminen uhkasi Astalle aiheuttaa.”
Matkaan päästyään Asta lähetteli vanhemmilleen tyynnytteleviä viestejä.
”Kun Asta kertoi, että oli osannut tilata lentokoneessa ruuat japaniksi, rauhoittelin itseäni, että ehkä tyttö pärjää”, Sari muistaa.
”Olin silti todella avuton lähtiessäni. Olin oppinut kielen alkeita japanilaisista animesarjoista, mutta aika ummikkona jouduin uuden kulttuurin keskelle”, Asta myöntää.
Asta kävi Osakassa kristillistä tyttökoulua, jossa oli tarkat käyttäytymisohjeet. Koulupukua piti käyttää eikä meikata saanut, korvakorutkin olivat kiellettyjä.
”Koulussani uskallettiin toki myös irrotella. Kohtasin vaihtovuoteni aikana kuitenkin tiukan konservatiivisia näkemyksiä sukupuolirooleista. Se vahvisti omaa tasa-arvoa painottavaa arvomaailmaani.”
Japanissa Asta oppi myös, miltä tuntuu olla muukalainen. Kun sinisilmäinen suomalainen kulki Osakan katuja, paikalliset vilkuttelivat hänelle bussin ikkunasta tai pysähtyivät ottamaan valokuvia.
”Saamani huomio oli kuitenkin positiivista. En voi edes kuvitella, miltä tuntuisi joutua jatkuvasti negatiivisten kommenttien tai katseiden eli rasismin kohteeksi.”
Vahva ja itsenäinen nainen
Vieraat kulttuurit ovat kiinnostaneet Sariakin, joka vietti nuorena aikaa Pariisissa au pairina. Sarilla on ollut jo yli viidentoista vuoden ajan kakkosasunto Ranskan Rivieralla. Sinne hän suuntaa aina, kun työtilanne sen sallii.
”Ranska on minulle rakas maa. Jokin maan ja kielen kauneudessa kiehtoo. Meri, vuoret ja ruoka vetoavat minuun. Ranskalaisessa kulttuurissa on hyvässä suhteessa eksotiikkaa ja vapauden tunnetta”, Sari arvelee ja uskoo, että monella ihmisellä on jokin maa, johon syntyy erityinen side.
”Tietysti meidän ajassamme maailman näkeminen on ollut niin paljon helpompaa. Ihailen 1900-luvun alun naistaiteilijoita, jotka uskalsivat lähteä ulkomaille toteuttamaan unelmiaan. Se oli silloin todella radikaalia.”
Asta nyökyttelee. Hänen suunnannäyttäjänsä löytyy tosin lähempää.
”Minulle äitini on ollut esimerkki vahvasta ja itsenäisestä naisesta. Häneltä olen oppinut itsevarmuutta, josta oli hyötyä Japanissakin. Onneksi lähdin. Oli maaginen ajatus jättää tuttu ja turvallinen ja hypätä tyhjän päälle, täysin erilaiseen ympäristöön.”
Aina äidin ja tyttären suhde ei ole ollut näin mutkaton, eikä Asta ole osannut nähdä äidiltä saamiensa oppien hyviä puolia. Murrosiän haastavimpina vuosina tunteet ja sanat pysyttelivät piilossa.
”Olin todella vaikea teini, tasaisen hankala molempien vanhempieni kanssa. Kuljin angstisena mustissa vaatteissani ja mustassa tukassani, ja minulla oli kaikesta vahvat mielipiteet.”
Sari yritti ymmärtää tytärtään, mutta muistaa tunteneensa itsensä usein avuttomaksi.
”Oli pelottavaa nähdä oma lapsensa niin lukossa. Astalla oli tapana arvostella itseään: hän vertaili itseään muihin, eikä ollut itseensä koskaan tyytyväinen.”
Muutos tapahtui lopulta hiljalleen, iän, harrastusten ja ystävien myötä.
”Löysin teatterin kautta uusia tapoja ilmaista itseäni. Sain vähän kiinni identiteetistäni, siitä, kuka oikein olen”, Asta sanoo.
”Ja ajattele, että sitä pohtimistahan koko elämä on. Emme tule valmiiksi koskaan, vaan olemme jatkuvassa muutoksessa. Pelkästään naiseuteen liittyy hurjasti eri vaiheita, jotka vaativat sulattelua”, Sari sanoo.
Hän myöntää itsekin käyneensä läpi kriisejä ja luopumisia. Yksi vaihe tuli päätökseen, kun suhde lasten isään, Pertti Sveholmiin, loppui kolmetoista vuotta sitten.
”Meillä oli hyvä elämä yhdessä ja oli surullista, että avioliittomme päättyi. Mutta olen onnellinen, että olemme yhä hyvissä väleissä.”
Äidin ja tyttären suhde
Äiti ja tytär luonnehtivat suhdettaan entistä läheisemmäksi ja tasavertaisemmaksi.
”Äiti on antanut minulle ja veljelleni Akselille aina hellyyttä ja rakkautta. Välillä mietin, kuinka paljon hänellä menee yhä energiaa meistä huolehtimiseen, vaikka olemme jo aikuisia.”
Vaikka Asta ja Sari eivät näe toisiaan välttämättä joka viikko, kuulumisia vaihdetaan puhelimitse usein.
”Niin pientä asiaa ei ole, ettenkö voisi soittaa äidilleni ja kysyä neuvoa. En silti halua vuodattaa hänelle vain omia murheitani vaan kuulla myös, jos hänen mieltään painaa jokin.”
Sari pohtii tyttären kanssa mielellään työhön liittyviä kysymyksiä, sillä monet tilanteet ovat tulleet vastaan omallakin uralla.
”Ei minullakaan ole ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, mutta yhdessä saamme asioihin ainakin perspektiiviä.”
Haastavimpana aikana hän muistaa vuodet, jolloin lapset olivat pieniä. Sari eli silloisen puolisonsa Pertti Sveholmin kanssa kiivastahtista näyttelijäperheen elämää epäsäännöllisten työaikojen puristuksessa.
”En ymmärrä itsekään, miten selvisin. Näin jälkikäteen tuntuu, että sain olosuhteista huolimatta paljon aikaan. Maalailin kotona kaappien ovia, leivoin leipää ja tein levitteetkin itse.”
Tytär kuuntelee muistoja hämillään.
”Pelkkä ajatus tuosta väsyttää niin, että tekisi mieli ottaa päiväunet. Minulla on välillä täysi työ, että jaksan huolehtia edes omista asioistani.”
Irti sukupolven kahleista
Asta Sveholm ei osaa vielä nähdä itseään äitinä tai arvioida edes, mihin suuntaan elämä mahdollisesti kuljettaa. Yhteiskunnan perinteisten odotusten toteuttaminen tuntuu vieraalta, ja myös hieman ahdistavalta.
”Haluan kyseenalaistaa valmiita malleja, joita meille tiedostamatta luodaan. Minusta jokaisen pitäisi voida löytää oma polkunsa eikä toteuttaa jotain sukupolvelta toiselle siirtyvää valmista kaavaa. Rohkeat ratkaisut yhdistävät meitä kyllä äitinikin kanssa.”
Tyttären pohdinnat ovat saaneet silti Sarin miettimään tekemiään valintoja.
”Kun olin nuori, ajattelin, että minulla pitää olla lapsia ennen kuin täytän kolmekymmentä vuotta. Niin silloin ajateltiin. Vaikka olen onnellinen, että tulin perustaneeksi perheen, olen pohtinut jälkikäteen, teinkö niin omasta halustani.”
Sari Havas toivoo, että Asta oppisi kuuntelemaan sisintään ja rakentamaan elämänpolustaan juuri sellaisen, joka tuntuu luontevalta.
”Astalla on ihanan moderneja ja raikkaita ajatuksia, joilla haluan rikastuttaa itseänikin. Huomaan, että ne vapauttavat minua sukupolveni kahleista ja kangistuneista kaavoista, joihin sitä vanhetessaan huomaamatta ajautuu.”
Tutkailu on Astan mielestä molemminpuolista.
”Minä tarvitsen äitini kokemuksia ja näkemyksiä, jotta voin peilata omaa elämääni niihin. Opimme molemmat toisiltamme.”
Tervettä itsekkyyttä
Viime aikoina Sari ja Asta ovat pohtineet terveen itsekkyyden rajoja. Vaikka sukupuoliroolit ovat vuosikymmenten saatossa tasoittuneet, äiti ja tytär uskovat, että kulttuuriset rakenteet painostavat naisia yhä alistumaan ja nöyrtymään.
”Opettelemme yhä molemmat ottamaan tilaa ja pitämään puoliamme. Olen Astalle sanonut, että kannattaa kiinnittää siihen ajoissa huomiota eikä oivaltaa sitä vasta minun iässäni. Itsensä pienentämisen sijaan täytyy olla ylpeä saavutuksistaan.”
Vanhat asenteet näkyvät yhä siinä, miten perinteisesti seksuaalisuutta käsitellään mainoksissa, televisiosarjoissa ja elokuvissa.
”Tarinat rakennetaan yhä miehen tyydyttämiseksi ja miellyttämiseksi”, seksuaaliterapeutiksi kouluttautunut Sari tietää.
Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuva tarkastelee seksuaalisuutta ja sukupuolirooleja erilaisesta näkökulmasta. Astan näyttelemä päähenkilö on seksuaalisesti aktiivinen toimija. Hänen rakkautensa kohteena oleva mies ei puolestaan ole valmis antautumaan.
”Minusta on mahtavaa, että ohjaaja Annika Grof uskalsi ravistella vanhoja kaavoja. Toivon, että elokuva toimii kimmokkeena muillekin, jotta seksuaalisuuteen liittyviä tabuja uskalletaan viimein purkaa”, Asta sanoo.
Sari Havas meni naimisiin – ”Olen onnellinen äidin puolesta, että hän on löytänyt rakkauden”
Yli neljä vuotta sitten Asta Sveholm joutui tarkastelemaan omiakin ajatuksiaan, kun äiti soitti ja kertoi olevansa rakastunut. Sari Havas oli juuri tavannut nykyisen puolisonsa Risto Saikon Tinderissä.
”Kuulin jo äidin äänestä, että hän oli aivan tohkeissaan, kuin teinityttö. Minulle tuli vaistomainen huoli, yritin toppuutella häntä, etteivät he etenisi liian nopeasti.”
”Minä taas olin niin malttamaton, etten todellakaan halunnut jarrutella. Tiesin heti Riston tavattuani, että se olisi menoa”, Sari muistaa.
Kun Asta tutustui äitinsä uuteen kumppaniin, hän huomasi pian, että rakastunut pari oli tosissaan.
”Havahduin ymmärtämään, kuinka hienoa oli, ettei äiti ollut kyynistynyt. Että hänellä oli yhä kyky heittäytyä ja olla terveellä tavalla naiivi. Ihanaa on ollut huomata sekin, kuinka mahtava tyyppi Risto on. He ovat hyvä pari.”
Marraskuussa 2019 perhepiirissä juhlittiin Sarin ja Riston häitä. Vihkimisseremonia oli koskettava.
”Minäkin herkistyin ja itku pyrki silmään. Siinä hetkessä näin äitini koko matkan. Kaikki ne vaiheet, joita hän on elämässään käynyt läpi tullakseen tähän pisteeseen. Olen mielettömän onnellinen äidin puolesta, että hän on löytänyt rakkauden”, Asta sanoo.
”No niin, nyt minua alkaa itkettää”, Sari huokaisee ja etsii lounaspöydästä käsiinsä lautasliinaa.
Äidin ja tyttären erilaiset elämänvaiheet
Sari Havas sanoo, että he ovat päättäneet elää Riston kanssa satavuotiaiksi. Haaveena on viettää Ranskassa entistä pidempiä aikoja kerrallaan.
Hän suhtautuu näyttelemiseen yhä kunnianhimoisesti, mutta turhat paineet ovat karisseet. Uusien asioiden oppiminen kiehtoo.
”Juuri eräänä päivänä kehotin Ristoa pohtimaan, mitä hän haluaisi elämässään vielä tehdä. Sellaisia asioita on hyvä miettiä, sillä meillä on parhaimmassa tapauksessa vielä paljon mielenkiintoisia vuosia jäljellä”, Sari sanoo.
Espoossa asuva pariskunta viihtyy kotona ja harrastaa purjehtimista ja yhteisiä pyörälenkkejä. Oma puutarha on Sarin silmäterä: nyt nautitaan sen sadosta.
”Haluaisin haastaa itseäni enemmän liikkumisessa. Iän myötä kehoon tulee kaikenlaisia rajoitteita, mutta uskon, että jumeja pystyy harjoittelulla estämään.”
Asta asuu tällä hetkellä Helsingin Töölössä.
”Minulla on suuria unelmia työhön liittyen, mutta niiden ääneen sanominen jännittää. Suhtaudun näyttelijän työhön perhetaustani vuoksi realistisesti, mutta en halua kyynistyä. Minulla on valtava halu tutkia ja etsiä, kehittää itseäni”, Asta pohtii.
Sari pukee äidin ja tyttären erilaiset elämänvaiheet sanoiksi.
”Asta on kuin nousussa kiitoradalla siinä missä minä etsin paikkaa, jonne voisin laskeutua.”
Haastattelu on julkaistu Eevassa 8/2020. Nettiversiota on muokattu.
IhmisetKari Heiskanen, Timo Torikka ja Pertti Sveholm: "Ystävyys on kehittynyt siitä syvemmäksi rakkaussuhteeksi”
IhmisetAnu Hälvä ja poika Kristian Sallinen: ”Koskaan ei kannata luovuttaa”
IhmisetElla Kanninen: ”Kuvittelen, että äiti säilyy vahvana ikuisesti”
IhmisetHanna Sumari: "Vanhenemisessa hämmentää oman ulkomuodon muuttuminen"
IhmisetLaura Tuomarila ja Venla Edelmann – Syömishäiriö lähensi äitiä ja tytärtä
