Eeva

Äiti ja tytär Elisabeth Rehn ja Veronica Rehn-Kivi: ”Emme kanna huolta asioista ennakkoon”

Äiti ja tytär Elisabeth Rehn ja Veronica Rehn-Kivi: ”Emme kanna huolta asioista ennakkoon”
Elisabeth Rehn ja hänen tyttärensä Veronica Rehn-Kivi ovat molemmat asiakeskeisiä. Entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja juttelevat mielellään maailmanpolitiikasta ja kotimaan tilanteesta. Tunteita ei liiemmin näytetä, mutta läheisistä pidetään huolta.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 19.9.2020

Molemmilla on samanlainen suora ja lämmin katse. Jotain samaa on myös äidin ja tyttären hymyssä ja huumorintajussa, joka syttyy herkästi tilannekomiikasta. Siinä on mukana myös ripaus vapauttavaa ironiaa.

Elisabeth Rehn ja hänen esikoistyttärensä, kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi juttelevat vilkkaasti, äiti vielä vilkkaammin kuin sanojaan hitaammin harkitseva tytär. Tytär antaa äidin puhua eikä keskeytä tämän tarinointia.

Toinen täydentää toista, kun he muistelevat Veronican lapsuutta, keskinäistä suhdettaan ja loppujen lopuksi samoja arvoja edustavia uriaan poliitikkoina.

Samanoloiset naiset ovat kuitenkin joissakin asioissa kuin yö ja päivä. Siinä missä äiti on realisti, jolla on jalat tukevasti maassa, tytär on häntä haaveellisempi ja taiteellinen kuten edesmennyt isänsä Ove Rehn.

Veronica arvelee olevansa myös herkempi kuin Elisabeth, joka suhtautuu asioihin käytännönläheisesti.

”Äitini ei silti ole mitenkään pedantti, mutta hän on tarkka ja taitava. Olen ylpeä siitä, miten hän oli urallaan murtamassa lasikattoa. Minäkin olen tehnyt sitä pienemmässä mittakaavassa”, Veronica kertoo.

Ensimmäiset naiset

Veronica Rehn-Kivi oli ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja Kauniaisten kaupunginvaltuustossa. Arkkitehdin koulutuksen hankkineena hän on myös rakennusalalla saanut usein huomata olevansa porukan ainoa nainen.

Elisabeth Rehn kuuntelee tytärtään.

”Minä olen toiminnan ihminen ja huomattavasti impulsiivisempi kuin Veronica. Teen ensin ja ajattelen vasta sitten. Hän on minua viisaampi ja harkitsevampi, vaikka toki spontaani tarvittaessa.”

Ruotsalaisen kansanpuolueen entisen kansanedustajan, maailman ensimmäisen naispuolisen puolustusministerin ja puolueensa presidenttiehdokkaan Elisabeth Rehnin kaksiossa Kauniaisten keskustassa ovat läsnä nykyhetki ja mennyt.

Muutamat esineet, huonekalut ja taulut kertovat vahvasti eletystä elämästä ja työmatkoista rauhantehtävissä maailmalla. Yksityistä, kaikkein tärkeintä elämää, kuvaavat lipaston ja hyllyjen päällä olevat valokuvat. Mustavalkokuvissa hymyilevät lapset Veronica, Joakim, Charlotta ja Johan.

”Puolisoni Oven kuvat kuuluvat Kirkkonummen-kotiimme”, Elisabeth sanoo.

Elisabeth Rehn asuu talvet Kauniaisissa, mutta tärkein koti on Hilassa Kirkkonummella, jossa hän on yhä kirjoilla.

Kevään edetessä Elisabeth on viettänyt Hilassa yhä enemmän aikaa. Siellä hän voi tehdä kävelylenkkejä rakkaassa sielunmaisemassaan ja hengittää raitista ilmaa katupölystä välittämättä.

”Seuraan koko ajan koronauutisia ja tarkkailen myös terveydentilaani, sillä kuulun ikäni puolesta riskiryhmään. Olen kehottanut lapsiani ja ystäviäni olemaan valppaina ja noudattamaan annettuja ohjeita.”

Elisabeth myöntää tuntevansa huolta perheenjäsenistään. Hän on ilahtunut siitä, miten lapset ja lapsenlapset soittelevat hänelle päivittäin. Myös kaukaiset tutut ovat ottaneet häneen yhteyttä puhelimitse.

”Vietimme perheen kesken kahvihetken taannoin pihamaalla ja pidimme toisiimme turvavälin, kuten kaikkien pitää nyt tehdä.”

Äiti ja tytär ovat olleet enemmän tekemisissä sen jälkeen, kun Elisabeth jäi yksin.

Kuolinsiivous

Elisabeth täytti huhtikuun alussa 85 vuotta, mutta suvun suunnittelemaa yhteistä lounastilaisuutta ei voitu toteuttaa.

”Minulle riitti, että sain lahjaksi kukkia, joita voin istuttaa pihalle.”

Kun Elisabeth Rehn viime vuonna muutti Kauniaisiin, hän halusi tehdä ”kuolinsiivouksen”. Ilmaisu kertoo hänen luonteestaan: asioista puhutaan suoraan, kiertelemättä ja kaunistelematta.

Tosin Elisabethin mielestä kuolinsiivous ei ole hassumpi vaihtoehto kenelle tahansa tavaraa ympärilleen haalivalle. Se ei tarkoita kuoleman lähestymistä, vaan turhasta luopumista.

”Pyrin eroon kaikesta ylimääräisestä tavarasta ja valtavasta määrästä lehtileikkeitä ja muita papereita. Eipä sitten jälkipolven tarvitse niitä setviä.”

Veronica naurahtaa, että ensin hänen äitinsä ryhtyi pikkuhiljaa raivaamaan tavaroitaan. Vasta sen jälkeen hän alkoi puhua kuolinsiivouksesta. Ajatus tuntui tyttärestä kuitenkin hyvältä, mieleen ei hiipinyt pelkoa äidin menettämisestä.

”Äitini elämänasenne on aina ollut sellainen, että hän antaa kohtalon viedä. Asioita ei surra etukäteen. Siinä mielessä olemme samanlaisia.”

Veronica Rehn-Kiven ja hänen puolisonsa Timo Kiven kotona on tavallaan tehty samanlainen siivous.

”Vietimme viime syksyn evakossa mökillä kaupunkikotimme remontin takia. Onneksi remontti valmistui alkuvuodesta, ja vähensimme tavaraa kotona huomattavasti. Se on helpottava ja vapauttava tunne.”

Pitkät avioliitot

Kumpikaan ei ole kiintynyt maalliseen mammonaan. Äitiä ja tytärtä yhdistävät muunlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet.

Yhteiskunnallisista asioista on kotona puhuttu aina ja puhutaan yhä, ja heikompiosaisten auttaminen, naisten asema, tasa-arvo ja rauhan edistäminen ovat molempien sydämenasioita.

”Kun tapaamme, puhumme maailmanpolitiikasta ja Suomen asioista. Usein me Timon kanssa kuuntelemme, kun äitini kommentoi asioita ja kertoo kokemuksistaan, joita hänen urallaan kyllä riitti ja riittää vieläkin”, Veronica Rehn-Kivi sanoo.

”Harvoin juttelemme henkilökohtaisista tunteista, enkä koskaan puhu äidilleni Timon ja minun välisistä asioista. Niissä äitini asettuisi aina Timon puolelle – mieheni on kuulunut perheeseen niin kauan.”

Veronica Rehn ja Timo Kivi alkoivat seurustella jo 16-vuotiaina.

Myös Elisabethin ja Oven viisikymmentäkolme vuotta kestänyt yhdessäolo alkoi jo koululaisina. Äidiksi tullessaan Elisabeth Rehn oli vasta 20-vuotias, ja seitsemän vuotta myöhemmin hänellä oli jo neljä lasta.

”Veronicasta tuli hieno, vastuuntuntoinen isosisko, ja hän hoiti pikkusisaruksiaan välillä hyvinkin topakasti. Lapsilla oli niin pienet ikäerot, että he olivat aina tiiviissä kimpassa kuin poikue. Iloitsen siitä, että he ovat edelleen läheisiä puolisoineen ja lapsineen.”

Veronican varhaislapsuuden muistot liittyvät moniin luontoelämyksiin ja sieniretkiin vanhempien kanssa. Milloin retkeiltiin Espoon Nuuksiossa, milloin Kirkkonummella. Ulkona oltiin paljon, kuten 1950- ja 1960-luvun lapsilla oli tapana.

”Kotona äitini oli aina läsnä. Muistan, miten kerran koululaisena tullessani ovesta sisään hämmästyin tyhjää kotia. Se oli kerrassaan eriskummallisen outo tilanne.”

”Teen ensin ja ajattelen vasta sitten. Veronica on minua viisaampi ja harkitsevampi, vaikka toki spontaani tarvittaessa.”

Rakkaudella kasvatettu

Kasvavasta perheestään huolimatta Elisabeth Rehn työskenteli perheyrityksen konttoripäällikkönä. Hän oli edelläkävijä myös siinä, että alkoi ensimmäisten joukossa tuoda Tupperware-astioita Suomeen.

”Väestöliiton kotisisarkoulutuksesta oli meille suuri apu noina vuosina. Pystyin sen avulla käymään kodin puolella puolipäiväisesti töissä.”

Apua saadakseen perheessä piti olla kolme alle seitsenvuotiasta lasta, ja Rehneillä heitä oli neljä. Kotisisarharjoittelijat myös asuivat perheessä puolitoista vuotta kerrallaan.

Veronica Rehn-Kivi muistaa, miten kotisisaria piti kutsua tädeiksi, vaikka muutama heistä oli hänen äitiään nuorempi. Heistä tuli läheisiä perheenjäseniä.

”Myöhemminkin aina joku heistä tuli meille mielellään lapsenvahdiksi, kun vanhemmilla oli menoa.”

Lapsensa Elisabeth Rehn kasvatti rakkaudella ja säännöillä. Hän kertoo oppineensa kurin ja rajojen merkityksen jo omassa nuoruudessaan.

Elisabeth asui 10–18-vuotiaana oppilaskodissa, kun hänet lähetettiin kouluun Kauniaisiin. Hänen lapsuudenkotinsa oli Mäntsälässä, ja Elisabethin vanhemmille oli tärkeää, että tytär oppi hyvän ruotsin kielen.

Sen Elisabeth Rehn oppi, samoin suomen kielen Mäntsälän lapsuusvuosiensa ansiosta.

Äidin ja tyttären suhteeseen ei ole koskaan mahtunut erityistä draamaa tai ristiriitoja, ei Bimbaksi kutsutun Veronican lapsuudessa, teini-iässä tai myöhemminkään.

Veronica Rehn-Kivi kertoo olleensa kiltti teini-ikäinen, kun taas hänen pikkusiskonsa Charlotta, Lotta, oli häntä vauhdikkaampi otteissaan.

”Olin hyvin ujo, ja on suorastaan hullua, että olen nyt mukana politiikassa ja työni takia esillä. Mutta on hienoa voittaa itsensä. Konflikteja olen kuitenkin yrittänyt välttää koko elämäni ajan.”

Karkumatkalla sisaren kanssa

Elisabeth Rehn muistuttaa Veronicaa, kuinka tämä kerran karkasi sisarensa kanssa mökin ikkunasta.

”Olimme pelanneet Lotan ja joidenkin poikien kanssa räsypokkaa teini-iän kynnyksellä. Isä suuttui ja saimme kotiarestia. Sitä tuli aika helposti, sillä meillä oli tiukat säännöt. Vastustimme arestia karkaamalla ulos ikkunasta. Karkureissusta ei muistaakseni seurannut kummempaa rangaistusta.”

Esikoistyttären aikuistuttua tilanne lapsuudenkodissa muuttui ratkaisevasti, kun Elisabeth Rehn valittiin eduskuntaan vuonna 1979. Hän oli jo sitä ennen ehtinyt olla mukana Kauniaisten kunnallispolitiikassa, ja samaa reittiä on edennyt myös tytär.

Veronica Rehn-Kivi ja hänen puolisonsa, mainosalalla pitkän uran tehnyt Timo Kivi saivat esikoisensa Mathiaksen vuonna 1980. Nuoren perheen kiireisessä arjessa ei ollut aikaa seurata äidin ja anopin urakehitystä.

Mathias oli ensimmäinen Elisabeth Rehnin kolmestatoista lastenlapsesta. Nyt hänellä on jo yksitoista lastenlastenlastakin.

”Mathias syntyi aprillipäivänä pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Sain siitä tiedon kesken eduskunnan täysistunnon ja juoksin ilosta itkien pitkin taloa hihkumassa, että lapsenlapsi on syntynyt!”

Elisabeth muistaa hyvin myös, kun hän sai tiedon ensimmäisen lastenlastenlapsensa Mirandan syntymästä.

”Olin työmatkalla Nairobissa. Riemuissani skoolasin koko seurueen nähden ja kerroin suuren uutisen. Afrikkalaisille olin sen jälkeen great grandmother.”

”Meillä ei ole koskaan liiemmin tunteiltu. Omassa perheessäni tunteita näytetään ehkä enemmän kuin lapsuudenperheessäni”, Veronika kertoo.

Matkoja maailmalle

Työ vei Elisabeth Rehniä kansanedustajuuden ja sittemmin myös ministerin postin takia pitkin maailmaa.

”Äidillä ei ollut enää samalla tavalla aikaa meille kuin ennen, eikä hän juurikaan ehtinyt hoitaa lastenlapsiaan”, Veronica sanoo.

Mathiaksen jälkeen Veronican ja Timon perhe kasvoi vielä Nikolina-tyttärellä ja toisella pojalla, Oliverilla.

”Nyt, kun minulla itselläni on neljä lastenlasta, poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ehdi olla heidän kanssaan niin paljon kuin toivoisin”, Veronica sanoo.

Elisabeth Rehn on eri mieltä.

”Kyllä minä hoidin heitä! Olen käynyt läpi säästämiäni almanakkoja, ja ne todistavat, etten sentään koko ajan ollut maailmalla. Olen ollut mielestäni paljon lastenlasteni kanssa myös työurani aikana.”

Elisabeth Rehnin vaativat työtehtävät lisääntyivät vuonna 1990, kun hänestä tuli puolustusministeri. Veronica muistaa, että hän oli juuri saanut poikansa Oliverin, kun hänen äitinsä kertoi lentävänsä helikopterilla tyttären talon yli.

”Se ei minua kiinnostanut. Olin vain vihainen, sillä yritin nukuttaa vauvaa ja äiti tuli helikopterilla pörräämään kodin ylle.”

Lento-onnettomuus

Lentämiseen liittyy myös toinen, tosin pelottava muisto. Elisabeth Rehn oli kansanedustajana vuonna 1980 katsomassa Lapin Koilliskairan aluetta, jota kaavailtiin kansallispuistoksi.

”Palasimme Rovaniemelle yksimoottorisella Cessna-lentokoneella, kun moottori sammui. Lentäjä sai koneen taitavasti alas, vaikka joutui auraamaan melkoisen matkan kitukasvuista metsää.”

Koneen ovi ei auennut, mutta seurue pääsi ulos pienestä ikkunasta. Ainoa, joka loukkasi itsensä, oli Elisabeth. Hänen kaksi selkänikamaansa vaurioitui.

”Huono selkäni muistuttaa minua yhä siitä laskeutumisesta.”

Veronica kuuli tapahtuneesta isältään.

”Muistan, miten hän ryntäsi luoksemme hätääntyneenä. Onnettomuudessa oli onni mukana, vaikka tilanne kuulosti hurjalta. En ole siitä huolimatta koskaan ollut huolissani äitini työmatkoista. Emme ole kumpikaan mitään ennakkoon huolehtijoita.”

Huolta äidistään Veronicalla ei ole edelleenkään, sillä Elisabeth on yhä varsin hyvässä kunnossa. Koronavirusepidemian vuoksi yhteys äitiin on kuitenkin nyt entistäkin tärkeämpi.

”Me sisarukset autamme viemällä äidille ruokaa, mutta vältämme lähikontaktia. Jos äitiä ei heti saa kiinni puhelimella, keskinäinen puhelinrinkimme alkaa toimia.”

Suuri menetys

Isän ja puolison menetys vuonna 2004 oli koko perheelle iso isku. Ove Rehnin kunto vaihteli, mutta tiedettiin, ettei hänen sairastamastaan syövästä voi selvitä. Sairaus levisi lopulta luustoon.

Kaksi tunneihmistä, isä ja tytär, viettivät isän viimeisinä aikoina paljon aikaa yhdessä.

”Olimme hyvin läheisiä isäni kanssa. Äitini työmatkojen aikana isä kokkasi ja teki meille aikuisille lapsilleen drinkkejä. Sellaista aikaa ei äidin kanssa vietetty”, Veronica kertoo.

”Välillä huomaan kaipaavani sitä, että voisin kertoa isälleni jonkin asian. Tiedän, että hän olisi ylpeä saavutuksistani. Käyn aika usein hänen haudallaan Kirkkonummella.”

Elisabeth Rehnille puolison sairastuminen oli raskasta. Kuolemaan hän osasi varautua, mutta ei siihen, että aiemmin valoisan puolison mieli muuttui sairauden myötä synkäksi.

”Lääkäri varoitti minua, että kuoleman läheisyys saattaa synkistää mielen. Niin kävi. Tuolloin kivunlievitykseen suhtauduttiin eri tavalla kuin nykyään. Ajateltiin, että kovat lääkkeet koukuttavat. Se tuntuu nyt käsittämättömältä.”

Ove Rehn oli loppuvaiheessa intervallihoidossa vuoroin kotona ja vuoroin Kirkkonummen terveysasemalla.

Kuukautta ennen miehensä kuolemaa Elisabethilla oli vaativa työmatka, sillä hänen piti laatia YK:lle raportti Palestiinan tilanteesta. Noina päivinä hänen sisarensa Gunnel Carlberg oli suuri apu Oven tukemisessa.

”Ove vietti viimeiset päivänsä Syöpätautien klinikalla, en voinut saattohoitaa häntä kotona. Meillä ei ollut sellaisia olosuhteita kuin olisi tarvittu. Lääkäri halasi minua Oven kuoleman jälkeen ja sanoi olevansa vihainen siitä, ettei riittävää kipulääkitystä osattu antaa. Se asia jäi minua vaivaamaan.”

Perhe suri valtavasti suvun patriarkan poismenoa. Lapsille ja lastenlapsille jäi hänestä paljon valoisia muistoja.

Elisabethin muistoissa on myös tummempia ja erilaisia sävyjä kuin jälkipolvella.

”Pitkään liittoon mahtuu monenlaista, eivätkä Oven viimeiset ajat olleet valoisia.”

Perheen kesken

Oven kuoleman jälkeen Elisabeth on ollut lastensa kanssa aiempaa enemmän tekemisissä. Yhteisiä hetkiä on tuonut ennen muuta se, että Elisabethilla on nyt ollut enemmän aikaa jälkipolvelleen kuin aktiivivuosinaan.

”Olen onnellinen siitä, miten läheinen olen kaikkien lasteni kanssa. Kaikkein hauskimpia tilaisuuksia ovat ne, joissa kaikki neljä lastani ovat läsnä puolisoineen ja lapsineen”, Elisabeth sanoo.

Turhanpäiväinen jaarittelu tai juoruilu puhelimessa eivät kiinnosta äitiä tai tytärtä, eikä ylenmääräinen halailukaan.

”Meillä ei ole koskaan liiemmin tunteiltu, äitini ei ole sellainen, joka voivottelisi asioita. Omassa perheessäni tunteita näytetään ehkä enemmän kuin lapsuudenperheessäni”, Veronica Rehn-Kivi sanoo.

Äidin jalanjäljissä

Ei ollut mitenkään itsestään selvää, että Veronica Rehn-Kivi lähti poliittiselle uralle. Äidin viitoittama tie taisi silti antaa mallia.

”Emme eläneet missään kuplassa. Lähdin alun perin mukaan Kauniaisten kunnallispolitiikkaan ja rakennuslautakuntaan, koska arkkitehtina minua kiinnostivat kaavoitusasiat”, Veronica Rehn-Kivi sanoo.

Alkuvuodesta Veronica matkusti eduskunnan naisverkoston jäsenenä Tansaniaan työmatkalle, jossa käsiteltiin Fidan toimintaa Afrikassa.

Äiti on selvästi ylpeä tyttärensä matkasta ja siitä, että tämä edistää samanlaisia asioita kuin hän itse aikoinaan.

Eikä ollut pahitteeksi, että tytär kysyi äidiltään etukäteen neuvoja siitä, miten sikäläisten kanssa toimitaan ja miten kannattaa pukeutua.

”Saimme Tansaniassa hyvän vastaanoton ohjelmalle, joka koskee naisten oloja ja elämää. Jaoimme tietoa muun muassa kuukautisista, jotka ovat siellä edelleen vaiettu, häpeällinen asia”, Veronica Rehn-Kivi sanoo.

Afrikan taivaan alla voi tapahtua ihmeellisiä asioita, niin myös nyt. Illallispöydässä Veronica Rehn-Kiven käteen työnnettiin puhelin. Linjalla oli hänen äitinsä vanha tuttu, poliitikko Gertrude Mongella.

”Gertrude Mongella oli Afrikan unionin panafrikkalaisen parlamentin ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 2004–2009. Olin sanonut Veronicalle, että jos hän tapaa tämän, kertoisi terveisiä”, Elisabeth sanoo.

Naiset eivät kohdanneet, mutta terveiset menivät perille. Nyt Afrikassakin tiedetään, ettei Elisabeth Rehnin aloittama työ ole jäänyt kesken. ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 5/2020. Nettiversiota on muokattu.

Kommentoi +