
Anette Häkkilä
- Ikä: 26
- Ammatti: Lähihoitaja
- Asuinpaikka: Tampere
- Perhe: Vanhemmat, isosisko ja -veli, poikaystävä ja kaksi koiraa
- Harrastukset: Koiralenkit
- Paino ennen: 115 kg
- Paino nyt: 69 kg
- Pituus: 175 cm
”Näin, kun vanhemmat sisarukseni herkuttelivat. Minä olin vielä pikkulapsi enkä saanut herkkuja. Ruoka-aineallergioiden takia minulta kiellettiin pähkinät ja hedelmät. Kiellot saivat haluamaan herkkuja vielä enemmän.
Painoni nousi jo ala-asteella. Söin kaiken, mitä tarjottiin. Otin jääkaapista, mitä halusin. Yläasteella minua ei varsinaisesti kiusattu, mutta kokoani kommentoitiin ikävästi. Laihdutin 15-vuotiaana yli kymmenen kiloa. Korvasin aterioita juomalla vettä ja teetä. Jaksoin kuuria puoli vuotta. Sitten kilot tulivat takaisin.
Kun muutin omilleni 18-vuotiaana, kukaan ei ollut vahtimassa syömisiäni. Saatoin syödä puoli kattilallista pastaa kerralla. Hain kaupasta suklaata, vanukasta ja pullaa ja kävin pikaruokapaikoissa. En juuri liikkunut.
Perheeni huomautti, kun painoni alkoi nousta nopeasti. Painoin 20-vuotiaana 115 kiloa. Laitoin vaa’an piiloon enkä välittänyt asiasta.
Sairaus ajoi kierteeseen
Olin jo kouluaikoina hirveän väsynyt. Nukahtelin tunneilla ja myöhemmin töissä iltapäivisin. Palelin. Kesälläkin nukuin fleecetakki päällä kahden täkin alla.
Äitini käski mennä lääkäriin. Ensin kaikki arvoni olivat normaalit. Koska oireet olivat niin pahat, lääkäri määräsi toiset kokeet. Viitearvot ylittyivät. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Olin 17-vuotias.
Vajaatoiminta on elinikäinen sairaus. Ensin en juuri ajatellut sitä enkä ottanut asiasta selvää. Vasta myöhemmin olen tajunnut, kuinka paljon sairaus on vaikeuttanut elämääni. Olen kärsinyt aivosumusta ja huonosta muistista, mikä on näkynyt oppimisvaikeuksina.
Sairaus on aiheuttanut monia oireita: masentuneisuutta, paniikkioireita ja kuukautishäiriöitä. Hiukset ja kynnet ovat olleet hauraat ja iho kuiva. Silmänaluset ja sääret ovat turvonneet.
Syytän sairautta osittain myös lihomisestani. En usko, että olisin päässyt yli sadan kilon pelkällä syömisellä. Jouduin pahaan kierteeseen: Minua paleli, joten söin lämpimikseni. Väsyneenä en jaksanut miettiä syömisiäni.
Sain tyroksiinilääkityksen, mutta oireet jatkuivat. Kilpirauhasarvoni olivat yhä päin prinkkalaa. Lääkeannostusta nostettiin usean vuoden ajan. Sen olisi pitänyt olla heti isompi. En käynyt verikokeissa tarpeeksi usein. Muutin enkä jaksanut selvittää, minne mennä hoitoon.
Vuoden 2014 alussa vietin viikonlopun perheeni kanssa. Lähdin isosiskoni ja hänen miehensä kanssa lenkille. He ihmettelivät, miksi en pysy perässä. Nilkkoihini sattui ja hengästyin valtavasti. Herkuttelimme koko viikonlopun. Silloin päätin, että nyt tämä loppuu.
Muutos onnistui maalaisjärjellä
Olin aina tiennyt, miten laihtuisin. Tiesin myös, että vajaatoiminnan takia painonpudotus olisi vaikeampaa. Nyt olin viimein valmis siihen.
– Ajattele, millainen haluat olla loppuelämäsi etkä vuoden päästä, siskoni sanoi.
Hän lähetti minulle terveellisiä reseptejä ja linkkejä laihdutusblogeihin. Sain niistä motivaatiota ja perustin oman blogin. Asetin tavoitteen: kun pääsen alle 100 kilon, teen blogista julkisen.
Tein paljon ajatustyötä. Mietin, miksi halusin laihduttaa. Ajattelin tulevaisuuttani, terveyttä. Halusin tehdä pysyvän elämäntapamuutoksen, jotta välttäisin suvussani kulkevat sydänsairaudet ja diabeteksen. Uskoin, että laihduttaminen onnistuu maalaisjärjellä.
Söin viisi kertaa päivässä kolmen tunnin välein, vaikkei aina ollut kova nälkä. Näin vältin överit.
Tein perinteisiä kotiruokia kevyempinä: lohta, kanaa ja jauhelihaa riisin tai perunan kanssa. Paistoin ne oliiviöljyssä voin sijaan. Vältin kermaa ja lisäsin kasviksia.
Pidin kerran tai pari viikossa ”hölläilypäivän”. Söin ison lounaan ja jäätelöä jälkiruoaksi. Herkuttelin juhlissa, kylässä ja matkoilla.
Lihominen kesti pitkään, joten niin kestäisi laihtuminenkin. Noin puolen vuoden kuluttua aloittamisesta pääsin alle 100 kilon.
Taistelin kilpirauhasoireiden kanssa koko ajan. Diagnoosi kuitenkin auttoi minua ymmärtämään tilannettani. Olin kuvitellut, että olen huonomuistinen ja unelias. Kun palelu alkoi helpottaa, teki mieli lähteä ulos.
Aloin liikkua enemmän. Hankin sykemittarin, joka toi lisäpuhtia koiralenkeille. Vähitellen askel vaihtui hölkäksi ja juoksuspurteiksi.
Kiloja tuli takaisin lomilla. Pelkäsin, tyssääkö tämä tähän. Lopulta tajusin, että mitä väliä. Muutama lisäkilo on vain nesteitä. Ne lähtevät helposti, kun palaan arkeen.
Myös blogi antoi voimia jatkaa. Lukijat kyselivät uusien postauksien perään.
Kävin vaa’alla kahdesti viikossa. Se riitti siihen, että huomasin muutoksen. Useampi kerta olisi lannistanut.
Pidin jääkaapin ovessa pitkään taulukkoa. Piirsin aina hymy- tai itkunaaman sen mukaan, olinko syönyt terveellisesti vai en. Kirjasin myös painon paperille.
Lue myös: Vältä näitä virheitä, jos laihdutat
Anetten vinkit
1. Tee sellainen muutos, jota pystyt jatkamaan pitkään. Ajattele loppuelämääsi. Valtavia ponnisteluja ei jaksa kauan.
2. Vaikka paino nousee välillä, älä lannistu, vaan jatka. Minulla kesti pari kolme vuotta, että pääsin tavoitepainooni.
3. Syö kolmen tunnin välein viisi kertaa päivässä. Pidä tästä rytmistä kiinni, vaikkei aina olisi kova nälkä. Näin ei tule ahmittua liikaa.
Rakastavampi peilikuva
Sitten koitti päivä, jolloin päivitin blogiin, että saavutin normaalipainoni eli 75 kiloa. Se oli suuri hetki!
Asetin kuitenkin uuden tavoitteen 70 kiloon. Nyt olen painanut 69 kiloa pari vuotta. Välillä menee kilo ylös tai alas, mutten murehdi siitä.
Minulla on kaksi aktiivista koiraa. Ennen jaksoin yhden pitkän lenkin viikossa, nyt teen päivittäin tunnin reippaan kävelylenkin.
Sopiva lääkeannos kilpirauhasen vajaatoimintaan löytyi pari vuotta sitten.
Minulla on yhä joskus väsymystä, palelua ja turvotusta, mutta muuten voin paljon paremmin.
Painonhallinta vaatii työtä. Mietin syömisiä ja pidän kiinni kolmen tunnin ateriavälistä. Viikonloppuna herkuttelen ja syön ulkona.
Perhe, ystävät ja työkaverit ovat kehuneet muutostani ihanasti. Ennen häpeilin itseäni ja inhosin kuviani. Nyt olen luontevampi ihmisten kanssa. Kävelen rennommin ja muistutan itseäni siitä, että olen pitkä ja kaunis.
On ihanaa, että jaksan hölkätä! Olen virkeämpi. Työssäni kotihoidossa kävelen asiakkaan luota toiselle. Se ei tunnu enää raskaalta. Olen kiitollinen, että saan liikkua työssäni.
Olen oppinut miettimään asioita, joista pidän kehossani, enkä toisin päin. Katson itseäni rakastavasti ja ajattelen, että minun on huolehdittava itsestäni ennen muita.
Perhe on ollut isoin tukeni. Läheiseni sanoivat asiat suoraan ja kannustivat. Nykyään tukena on myös poikaystäväni.
Painonpudotuksen aikana kuuntelin paljon Elastisen kappaletta Eteen ja ylös. Siitä tuli minulle tärkeä. Laitoin sen usein aamuisin soimaan ja kirjoitin sanoja blogiini.
”Jatkan, jaksan vaikka väkisin. Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. Pusken täysii aina vaa. Mun ei täydy vaan mä saan.”
Kärsivällisyys palkitaan
Anette piti kiinni tavoitteestaan, vaikka kilpirauhasoireet vaikeuttivat laihdutusta.
Elokuu 2012: 115 kg
Huhtikuu 2013: 100 kg
Syyskuu 2013: 110 kg
Huhtikuu 2016: 83 kg
Tammikuu 2018: 69 kg
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 7/2019.