3 x upeimmat juhlakampaukset
Kauneus
3 x upeimmat juhlakampaukset
Lisää säihkettä pikkujoulukampaukseen hieman erilaisilla hiuskoristeilla - tee hiuksiin tatuointi, ompele niihin metallilankaa tai viimeistele näyttävällä korulla. Näin onnistut!
Teksti

Kuvat

Julkaistu 17.11.2015

1. Timantteja tukkaan

Näyttävän korun voi kaulan sijaan asetella kampauksen kruunuksi. Muita koruja ei tarvita! 

Näin onnistut: 

1. Valitse näyttävä koru ja mieti minkälainen kampaus sopii sen kaveriksi sekä mihin aiot korun kiinnittää.

2. Kokeile korun kiinnitystä esimerkiksi otsalle tai nutturan päälle.

3. Tee valitsemasi kampaus ja aseta kaulakoru lepäämään hiusten päälle.

4. Sujauta kaulakorun lukko-osat piiloon hiusten alle. 

5. Kiinnitä korun päät tiukasti hiuksiin useammalla hiuspinnillä. 

2. Minimalistinen kultanauha 

Ohut kultanauha sopii niille, jotka eivät halua kiinnittää liikaa huomiota kampaukseen, mutta haluavat siihen hivenen metallinhohtoa.

Nauhan voi jättää roikkumaan vapaasti tai punoa letin sekaan. Liukkaan kultanauhan käsittely vaatii hieman sorminäppäryyttä. 

 

Näin onnistut:

1. Leikkaa nauhasta hiustesi pituisia pätkiä haluamasi määrä.

2. Tee nauhan toiseen päähän kiristettävä lenkkisolmu, jonka läpi hiusosio pujotetaan.

3. Jos haluat, että nauhan solmupää jää piiloon, solmi se hieman jakauksen alapuolelle.

4. Erota hiuksista noin puolen senttimetrin levyinen osio. Sujauta hiusosio nauhan lenkin läpi ja kuljeta se hiusten tyveen. Apuna hiusten pujotuksessa lenkkiin voi käyttää virkkuukoukkua.

5. Kiristä lenkin solmu hiusten ympärille.

6. Jätä kultanauhat roikkumaan vapaasti tai letitä hiukset. 

3. Hiustatuointi 

Pikkujoulukauden trendikkäin hiuskoriste on tatuointi. Kyseessä on tavallinen iholle laitettava siirtokuvatatuointi, joka yllättäen sopii myös hiuksiin kiinnitettäväksi. 

Näin onnistut:

1. Valitse arkista kiva kuvio ja leikkaa se sopivamman kokoiseksi.

2. Kiinnitä hiukset mieluiten päänmyötäisesti, niin tatuointi on helpompi kiinnittää ja se pysyy paremmin paikallaan.

3. Kostuta pieni pyyhe tai pesusieni lämpimässä vedessä.

4. Poista tatuoinnin suojakalvo ja paina kuvio hiusten pintaan.

5. Taputtele tatuointia kostealla pyyhkeellä tai sienellä, kunnes se on kostunut kauttaaltaan.

6. Painele kuviota hetken aikaa sormin, jotta tatuointi tarttuu varmasti hiuksiin.

7. Vedä suojapaperi varovasti pois kuvion päältä.

Huom! Hiustatuoinnin irrottaminen on hieman hankalaa. Kokeile liottaa kuviota ruokaöljyllä. Toinen keino irrottaa tatuointi varovasti on kampaamalla hiusosiota. Jos hiuksiin jää muruja kuviosta, ne lähtevät viimeistään sampoopesulla.

Kuvien korut, kultanauha ja siirtokuvatatuoinnit Glitteristä.

Lue myös:

Kommentoi +