10 loistavaa tv-sarjaa, jotka kannattaa katsoa juuri nyt – ylistetty uutuus ylittää odotukset

1. Synkkä syväsukellus ihmismieleen

Brittisarja Adolescense on kerännyt kaiken mahdollisen ylistyksen myös Suomessa. Kehut eivät tässä tapauksessa ole ylisanoja. Sarja on sellainen syväsukellus ihmismieleen, että lopputekstien rullatessa katsoja jää vain haukkomaan henkeään sekä ahdistuksesta että ihastuksesta.

Aihe on synkkääkin synkempi: perheen 13-vuotiasta poikaa syytetään koulutoverinsa murhasta, ja tavallinen arki on hetkessä mennyttä ikiajoiksi. Kun tapahtumavyyhti alkaa purkautua, paljastuu muun muassa, miten täydellisen tietämättömiä vanhemmat ovat teiniensä maailmasta. Tilannetta käsitellään vuoroin eri asianosaisten näkökulmasta.

Suorastaan käsittämätöntä on, että jokainen intensiivinen jakso on kuvattu yhdellä otolla, mikä tekee tapahtumista suorastaan piinallisen todentuntuisia. Annaleena Jalava

Adolescense, Netflix (1 kausi, 4 jaksoa)

2. Jännitysdraama, jossa kaikki on kohdillaan

Seesteisen amerikkalaisyhteisön rauha järkkyy, kun vaikutusvaltainen henkilö löytyy kuolleena. Alkaa murhatutkinta, joka saa heti outoja piirteitä. Tämän enempää This Is Us -sarjan luojan Dan Fogelmanin uutuussarjasta Paradise ei voi juonesta kertoa ilman, että katselukokemus murskautuu. Kannattaa nimittäin valmistautua yllättymään kerta toisensa jälkeen.

Kaikki sarjassa on kohdillaan. Jännitysdraamaksi luokiteltava sarja taiteilee onnistuneesti takaumilla, ja näyttelijäkaartissa on pelkkiä nappivalintoja. Loistavat kasarihitit ja cover-versiot kruunaavat kohtauksia niin hyvin, että katselukokemus on ihastuttavan kokonaisvaltainen. Kevyeksi sarjaa ei voi aihepiirinsä takia sanoa, mutta ahdistavaksi en sitä kutsuisi – pikemminkin vaikuttavaksi.

Paradise on ehdottomasti paras tv-sarja, jonka olen katsonut hetkeen. Anni Peltola

Paradise, Disney+ (1 kausi, 8 jaksoa)

3. Kulissit romahtavat paratiisissa

Tänä keväänä pitkä odotus tuli päätökseensä, kun The White Lotuksen kolmas kausi julkaistiin. Uusissa jaksoissa ylellinen lomakohde löytyy Thaimaasta. Siellä rikkaat turistit yrittävät löytää rauhan ja henkistyä. Mutta kuten sarjan ideaan kuuluu, seesteisen pinnan alla kuplii.

Kaikilla hotellin äveriäillä vierailla on omat ongelmansa. Ja kuten aiemminkin, ongelmat ovat ennen kaikkea yläluokkaisia. Kolmas kausi on periaatteessa melko irrallinen edellisiin kahteen kauteen. Ensimmäiseltä kaudelta tuttu hoitaja Belinda (Natasha Rothwell) nivoo kuitenkin kausia yhteen. Uusia turistiporukoita on kolmoskaudella kolme.

On ystäväporukka, jossa kireiden hymyjen takana sykkii monenlaisia vähemmän hienostuneita tunteita. Perhe, jossa kaikki pelkäävät omalla tavallaan paljastumista. Epäsopusuhtainen pariskunta, joka tuntuu vuorotellen rakastavan ja vihaavan toisiaan.

The White Lotus on edelleen erittäin viihdyttävä. Parasta siinä on yhä vain yhteiskuntakritiikki. Sarja saa tuoreellakin kaudella miettimään kultaisia häkkejä. Miten voi olla, että on kaikki resurssit ympärillään, mutta mikään ei ole silti hyvin? Miksi ylläpitää kulisseja, kun ongelmat johtuvat nimenomaan niistä? Milla Kukkonen

The White Lotus, MAX (3. kausi, uudella kaudella 8 jaksoa)

4. Kummia tapahtumia Suomen ja Ruotsin rajaseudulla

Kuolleen suden vatsasta löytyy ihmisen jäänteitä pienessä Haaparannan kaupungissa. Tapausta alkaa tutkia poliisi Hannah Wester (Eva Melander). Samoihin aikoihin kaupungissa tapahtuu muutenkin outoja ja karmivia asioita. Paikallinen pariskunta löytää sattumalta autosta ruumiin, suuren summan rahaa ja huumeita. Sitten kaupunkiin saapuu venäläinen, ruotsia puhuva palkkamurhaaja Kat (Eliot Sumner).

Tästä alkaa Surman susi, joka perustuu Silta-sarjan pääkäsikirjoittaja Hans Rosenfeldtin rikosromaaniin. Surman susi on ehtaa nordic noiria, mustalla huumorilla höystettynä. Sarjassa liikutaan Haaparannassa, Suomen ja Ruotsin rajan molemmilla puolilla. Myös kahdella suomalaisella on sarjassa rooli. Eero Milonoff näyttelee suomalaispoliisia, Samia. Hannes Suomisen roolihahmo kokee karun kohtalon.

Väkivalta on sarjassa ajoittain brutaalia ja voi hetkellisesti säikäyttää katsojan, mutta muuten tunnelmasta on onnistuttu luomaan kutkuttava. Kuten tyylilajiin sopii, kaikkialla on koko ajan harmaata, eivätkä henkilöhahmot turhia lörpöttele – etenkään palkkamurhaajaa näyttelevä Eliot Sumner.

Eliot Sumnerin näyttelijäntyötä on erityisen kiinnostavaa seurata. Vuorosanoja on niukasti, mutta Sumner vakuuttaa kylmäverisenä, joskin hetkittäin hauraan oloisena palkkamurhaajana. Hänen habituksensa on kuin luotu rooliin.

Näyttelijävalinnat ovat sarjassa muutenkin oivallisia. Eva Melander on erinomainen poliisi Hannah Westerina. Sopivan ristiriitaiseksi käsikirjoitettu Hannah on työssään terävä ja kunnianhimoinen, mutta hänen henkilökohtainen elämänsä on solmussa. Hannahilla on suhde kollegaansa ja välit Thomas-puolisoon (Solsidan-sarjan Oven roolista tuttu Henrik Dorsin) ovat etäiset, jopa olemattomat. Hannah välttelee tunteista puhumista, sillä hän ei ole koskaan päässyt yli hänen ja Thomasin Elin-tyttärensä katoamisesta. Tästä nähdään sarjassa takaumia, ja se on tietysti olennainen osa juonikuviota.

Kuuden jakson jälkeen sarjan tunnelmaa ja hahmoja jää jopa ikävä. Inka Simola

Surman susi, MTV Katsomo+ (1. kausi, 6 jaksoa)

5. Ajankohtainen draama somen hyvinvointibisneksestä

Piditkö Netflixin parinvuoden takaisesta Inventing Anna -sarjasta tai Disney+:n Dropoutista? Siinä tapauksessa ihastut tähän sarjaan.

Päähenkilöitä on kaksi: Milla (Alycia Debnam-Carey), joka saa kuulla sairastavansa vakavaa sarkoomaa, ja Belle (Kaitlyn Dever), joka kertoo kaikille sairastavansa kuolettavaa aivosyöpää. Molemmat hyppäävät mukaan hyvinvointibisnekseen ja alkavat johdattaa muita sairastuneita harhaan – tahtomattaan vai tahallaan?

Apple Cider Vinegar tarttuu tulenarkaan mutta tärkeään aiheeseen: sosiaalisen median vaikuttajien hyvinvointibisnekseen. Mikä on vaikuttajan vastuu, kun vaakakupissa on toisen ihmisen elämä?

Sarja perustuu tositapahtumiin, mutta jos australialaisnaisten tarinat eivät ole sinulle vielä tuttuja, älä avaa heti netin hakukonetta. Tv-sarjan jännitys pitää silloin parhaiten otteessaan. Anni Peltola

Apple Cider Vinegar, Netflix (1 kausi, 6 jaksoa)

6. Lasikattoihin törmäilyä urheilukomediassa

Jos olet katsonut Ted Lasson ja kaipaat kovasti jotain samankaltaista, tartu Netflixin uutuussarjaan Running Point. Se kertoo ökyrikkaasta perheestä, joka omistaa koripallojoukkueen.

Perheen varsin ikävä ja ilkeä isä on kuollut, ja sisarussarja yrittää hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla haastavaa urheilubisnestä. Sitten toki tapahtuu jotain ikävää ja perheyrityksessä pienessä roolissa ollut tytär (Kate Hudson) saa mahdollisuuden johtaa varsin miesvaltaista porukkaa. Lasikattoihin (ja -seiniin!) törmäilyä on luvassa.

Urheilukomediaksi luokiteltu sarja on rento, hauska ja hetkittäin nokkelan älykäskin. Puolen tunnin jaksoissa ehtii tapahtua kaikenlaista absurdia, suurta ja huvittavaa – ja on todella helppo painaa jakson lopuksi nappia: Katso seuraava osa. Juuri sopiva sarja, kun kaipaa jotain rentoa katsottavaa iltaan. Odotan jo innolla toista kautta! Mari Karsikas

Running Point, Netflix (1 kausi, 10 jaksoa)

7. Raikas draama päivystyksen ongelmista

Katsoitko sinäkin ysärillä Teho-osastoa? Noah Wylen esittämä John Carter oli (tietenkin) lempihahmoni, joten kun suoratoistopalvelu Max kertoi Wylen tuottamasta uudesta sairaalasarjasta, olin myyty.

The Pitt kertoo pitsburghilaisen sairaalan päivystyksen yhdestä arkipäivästä. Yksi tunti sarjan maailmassa on yksi jakso.

Sarjan tunnelma on sairaalasarjaksi ainutlaatuinen. Nyt pääosassa eivät ole ihmissuhteet, kuten Teho-osastossa ja muissa tutuissa sairaalasarjoissa. Pääpaino on potilaissa, ja hahmojen yksityiselämistä kerrotaan vain vähän, hiljalleen jakso jaksolta tietysti enemmän. Päivystyspolia rassaa niukka budjetti, järkyttävät potilasjonot odotustilassa taukoamatta ja lääkäriopiskelijoiden paineet. Tunnelman ahdistavuuden aistii.

Kuvaus- ja kerrontatavassa on jotain raikasta ja uutta: esimerkiksi sarjan näyttelijöitä ei ole meikattu ja kammattu. Osittain siksi vertaus Teho-osastoon ontuu. Anni Peltola

The Pitt, Max (1 kausi, 12 jaksoa)

8. Ikäihmiset deittailevat lämminhenkisessä sarjassa

Olimme tyttäreni kanssa hieman epäileväisiä, kun ryhdyimme katsomaan yhdessä Deittailevat daamit-sarjaa, joka kertoo yli kuusikymppisten naisten treffailusta. Ennakkoluulot lensivät romukoppaan kuitenkin saman tien, ja olimme molemmat nopeasti myytyjä. Sarja on ihana!

Sen neljä päähenkilöä Erja, Gina, Maria ja Rita ovat fiksuja, sanavalmiita ja hauskoja. Naiset osaavat nauraa myös itselleen.

63–77-vuotiaat naiset etsivät treffikumppaneita deittipalveluista ja sokkotreffeiltä. He saavat neuvoja ja tukea toisiltaan, perheiltään ja ystäviltään. Päähenkilöt ovat ihastuttavan suorasanaisia ja avoimia.

Sarjassa paistaa lähes koko ajan aurinko. Tunnelma on lämmin – ja hyvin suomenruotsalainen. Deittaavien daamien seurassa muu maailma murheineen ja synkkine uutisineen unohtuvat hetkeksi.

Ohjelmasta puuttuu silti tyystin söpöstely ja lässytys, jotka valitettavan usein astuvat kuvaan aina, kun on kyse vanhemmista ihmisistä. Päähenkilöt näytetään kokonaisina ihmisinä, ei vain ikäryhmänsä edustajina. Suosittelen sarjaa kaikille, ikään katsomatta. Anna Paju

Dejtande damer – Deittailevat daamit , Yle Areena (1 kausi, 6 jaksoa)

9. Ihanan överiä menoa

Kun Siskonpeti-sarjan tekijät pääsevät tekemään komediaa, odotukset ovat korkealla. Odotukset ylittyivät jo Rakkaat lapset -sarjan ensimmäisellä kaudella, ja myös sarjan toinen kausi on mainio.

Toisella kaudella perheen diktaattori eli Regina-äiti (Miitta Sorvali) on yhtä itsekeskeinen kuin ennenkin. Kukaan aikuisista tyttäristä (Niina Lahtinen, Sanna Stellan, Pirjo Lonka ja Krisse Salminen) ei edelleenkään kelpaa hänelle, mutta poikansa (Joonas Nordman) eteen kirjailijaäiti tekee mitä tahansa. Sekavaa perhedynamiikkaa tulee sekoittamaan Reginan uusi ihastus, Muppe (Mikko Kouki).

Sarjassa henkilöhahmot ovat herkullisia, ja jokainen näyttelijä on kerrassaan loistava. Hahmot on kirjoitettu övereiksi, ja toisella kaudella meno yltyy ajoittain räävittömäksi. Se on ihanaa!

Komedia on vaikea laji, mutta Rakkaissa lapsissa kaikki on kohdillaan. Upeiden näyttelijäsuorituksen lisäksi sarjan käsikirjoitus on loistava. Siitä vastaavat Aikuiset-sarjan tekijäjoukosta tutut Anna Dahlman ja Anna Brotkin yhdessä Niina Lahtisen kanssa.

Tässä sarjassa ei ole tylsää hetkeä. Ja on pakko nähdä, pystyykö kukaan lapsista irrottamaan napanuoraansa. Inka Simola

Rakkaat lapset, Yle Areena (2. kausi, 8 jaksoa)

10. Kiinnostavaa analyysiä musiikista

Ei kannata korjata sitä, mikä ei ole rikki. Levyraadin ensimmäinen lähetys nähtiin vuonna 1961 eikä ohjelman konsepti ole siitä juuri muuttunut. Levyraati palasi Jenni Pääskysaaren kipparoimana ruutuihin vuonna 2024 ja toimii tässä ajassa yllättävän hyvin. Idea on yksinkertainen: raati kuuntelee ja arvioi musiikkikappaleita.

Ohjelmalla ei enää ole samaa asemaa uuden musiikin esittelijänä kuin ennen vanhaan eli minun nuoruudessani. Sen merkitys on musiikin ja musiikintekijöiden arvostamisessa: siinä, kuinka musiikin äärelle pysähdytään keskittyneesti.

Vuorottelevat vakioraatilaiset (Väinö Karjalainen, Mikko Kosonen, Christel Roosberg ja Lina Schiffer) analysoivat kuulemaansa kiinnostavasti, tekijöitä kunnioittaen ja usein myös hauskasti. Heidän kommenttiensa ansiosta kappaleet avautuvat aivan eri tavalla. Vierailevat jäsenet tuovat ohjelmaan tavis-musiikinkuluttajien äänen.

Verkkainen tahti tuntuu suorastaan virkistävältä. Ohjelmassa ollaan myös epämuodikkaan kilttejä. Antaisin 10 pistettä, jos mainostaukoja olisi vähemmän. Anna Paju

Levyraati, MTV Katsomo ( 2. kausi, 9 jaksoa)