Anna Perho sanoo tuolla videolla, että ikäajattelu pitäisi päivittää. Keski-iässä on, ainakin teoriassa, vielä puolet elämästä jäljellä. Mitä sinä ajattelet vuosien kertymisestä? Näetkö, että edessä on vielä mahdollisuuksia? Jos tunnet, että ovet ovat menneet kiinni, mitä sille voisi tehdä? Ota kantaa!

Olipa kiinnostavia pointteja! Itse tunsin itseni pitkälle yli kolmekymppiseksi asti liian nuoreksi - ja sitten kun en enää tuntenut niin, iski ikäkriisi ja aloin tuntea itseni liian vanhaksi. Mutta samastun kyllä Anna Perhon kommenttiin siitä, että parhaat työjutut ovat tapahtuneet keski-ikäisenä. Näen paljon mahdollisuuksia tulevissa työvuosissa mutta samalla huolettaa, näkevätkö muutkin minut jatkossa tarpeeksi nuorena mutta sopivasti kokeneena. Vai onko tässä kyse ennemmin siitä, miten itse näen ikäni?

Tärkeintä kaikessa liene se oma asenne - tai ainakaan mitään ei voi saavuttaa, jos ei edes itse usko siihen. MUTTA kyllähän sen tilastotkin kertovat, ettei esim. työllistyminen ole keski-ikäisille enää helppoa.

Minusta tämä itsensä vanhana pitäminen on kyllä naisten ongelma. Ei lehdissä ole juttuja miehistä, jotka viisikymppisinä löysivät itsensä ja lakkasivat välittämästä muiden mielupiteistä. Naiset pääsevät tästä pulmasta vasta kun tasa-arvo etenee. Ja Suomen väestö vanhenee niin kovaa vauhtia, että kohta kukaan ei ole liian vanha töihin.

Totta, liiallinen itsekritiikki lienee just naisten juttu. Toisaalta miehet väistää pohdintaa usein vitsin heiton varjolla. Ja kokevat ikäkriisejä hekin.

Hyvä keskustelu, joka tosin sai minut kauhistuneena muistamaan eilisen lounasrupattelun, jossa töräytin näyttäneeni valokuvassa kuusikymppiseltä (olen 48). Väsyneessä mielentilanteessa suustani pääsi sammakko, mutta onhan se noloa ja kamalaa saada itsensä kiinni tällaisista asenteista, joiden mukaan ei tietoisesti ajattele mutta jotka jossain ilmeisesti kuitenkin itävät, kun niitä kerran möläyttelee.

Kaikkihan me olisimme mieluiten 10 vuotta nuorempia kuin vanhempia. Eiköhän se ole ihan inhimillistä? Mutta ehkä tähänkin on hyvä herätä, siis uudenlaiseen ikäpositiivisuuteen itseä ja muita kohtaan. Varsinkin jos tosiaan työnantajatkin odottavat, että pysymme sorvin ääressä lähemmäs satavuotiaiksi

Minusta on aika hauska ja mielenkiintoinen tämä ikä keskustelu. Itse olen elänyt nuoruuteni hyvin: menin, tulin ja koin kaiken sen mitä halusinkin. Koskaan en tuntenut itseäni "väärän ikäiseksi" ei tullu 40 kriisiä, 50v. juhlat juhlin ylpeästi parhaiden ystävieni kanssa isosti. (parhaat juhlat koskaan). Nyt kohta 60v.(58) kaverit taas kyselee, et kai me nyt sun 60v. juhlitaan. En aikonut, mutta, nyt ehkä harkitsenkin, koska eihän siinäkään iässä ole mitään miksei juhlittaisi. Pyöreät on aina juhlimisen paikka. Olen aina ollut sinut oman ikäni kanssa. Kroppa ja naama rypistyy, mutta niin se on muillakin. So what elämä on, ja loput tulee kun tulee, ei elämä murehtimallakaan parane.😊

No ei se iän lisääntyminen ole ongelma vaan sen mukana tuoma esim. ihon ja kehon näkyvä ja kokema vanheneminen ärsyttää. Pitää ymmärtää myös, että me kaikki ikäännytään omaan yksilölliseen tahtiin.

Ikähän on lahja ja vanheneminen etuoikeus! Toinen vaihtoehto on paljon huonompi! Ja totta on että naiset itse luovat nämä keskustelut..

Paras mahdollinen suhtautuminen: mikään ei parane murehtimalla! Kovin helppoa murehtimisen välttäminen ei aina ole, mutta sen sijaan kannattaisi varmasti mieluiten pistää bileet pystyyn.