Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Eeva.fin lanseerauskampanja näyttää, kuinka paljon vaatimuksia yhteiskunta naisille asettaa. Kampanja perustuu laajaan Naisen omakuva 2030 -tutkimukseen, jossa selvitettiin muun muassa se, millaiseksi suomalaiset naiset kokevat vallitsevan naiskuvan, miten naiseus heidän mielestään nyt määritellään ja sopivatko he itse määrittelyyn.
Eivät sovi: vain kolmasosa tunnisti itsensä yleisestä naiskuvasta.
Nainen kohtaa sekä töissä että vapaa-ajalla stereotypioita, joiden mukaan nainen on esimerkiksi empaattinen hoivaaja ja ulkomuodostaan huolehtiva tsemppari. Eeva.fi haluaa vapauttaa naiset ulkopuolisista odotuksista ja rajoista. Siksi kampanjakin pyrkii osoittamaan, miten mahdottomia vaatimukset ovat.
”Haluamme eeva.fin kampanjassa osoittaa, että yhteiskunnan luoma asetelma ei ole totta. Naiseuteen liittyvät odotukset ovat yhtä epärealistisia ja ristiriitaisia kuin tekoälyn muokkaama kuva naisesta”, A-lehtien CMO Terhi Hauskamaa kertoo.
Kampanjan mainosvideossa naisten kuvat muokkautuvat sen mukaan millaisia odotuksia naisille yhteiskunnassa asetetaan. AI muovaa kuvaa näiden mukaiseksi, jolloin lopullinen kuva naisesta on aivan epätodellinen.
Videoita on kolme.
Kampanjan toteutuksesta vastaa mainostoimisto Hasan & partners. Konseptissa käytetään avointa AI-tarjoajaa (DALL E), jota hyödyntäen on rakennettu kampanjan tekoälyyn pohjautuvat videot. Lanseerauskampanja näkyy ja kuuluu vuodenvaihteessa laajasti digitaalisissa kanavissa, printtimainonnassa sekä radiossa.
"Eeva.fi-median missio on vapauttaa naiset häpeästä, riittämättömyydestä ja muiden kontrollista. Sillä tavalla maailmasta tulee vapaampi, tasa-arvoisempi ja onnellisempi kaikille sukupuolille", eeva.fin päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussimäki sanoo.