Vuoden Eeva 2020 -ehdokas 2: Gita Kadambi
Ihmiset
Vuoden Eeva 2020 -ehdokas 2: Gita Kadambi
Avoimuuden ja rohkeuden puolestapuhuja
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 29.1.2020
Eeva

Gita Kadambi, 47, aloitti Suomen Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtajana vuoden 2018 alussa. Hän on luvannut tuoda kulttuuri-instituution johtamiseen uudenlaista avoimuutta, eikä hän ole epäröinyt tarttua myös vaikeisiin asioihin.

Kahden kulttuurin kodissa kasvanut Gita Kadambi on opiskellut musiikkitiedettä, musiikkikasvatusta, pianonsoittoa sekä johtamista. Ennen nykyistä pestiään hän toimi Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä.

”Olen aina ollut utelias kurkistamaan, mitä on nurkan takana. En ole koskaan halunnut jäädä miettimään kokeilemattomia mahdollisuuksia.” Eeva 12/2017

Kommentoi +