
Kaupunki: Muutin parikymmentä vuotta sitten kihlattuni perässä Pohjanmaalta Roomaan. Kaikki oli sekavaa ja epämääräistä. Vasta kun lakkasin yrittämästä hallita Roomaa, se varasti sydämeni. Jatkoin opintojani ja työskentelin lentoemäntänä.
Juoma: Aloitan aamuni espressolla. Se on siirtymäriitti, josta saan energiaa luovaan työhön. Iltapäivisin hemmottelen itseäni ja otan cappuccinon kanssa tummaa suklaata.
Ruoka: Ihmettelin aluksi Italiassa, miksi kaikki kohkaavat ruoasta. Nyt suhtaudun siihen yhtä intohimoisesti. Voin hauduttaa ragùkastiketta kaksi tuntia. Suosikkiani uunipastaa voi varioida lihaisasta lasagnesta kevyisiin tuorepastaversioihin. Täydellisessä uunipastassa on rapea kuori.
Ajatus: Hyväksyn nykyään sen, että elämä on jatkuvaa ajatusten ja tunteiden virtaa. Kun tulee vastoinkäymisiä, on lohduttavaa, että tämäkin on vain ohikiitävä hetki. Tosin onnen ja ilon hetkiäkään ei voi pysäyttää.
Tuoksu: Rakastan jasmiinia. Kun se kukkii, tuoksu valtaa koko kaupungin. Olen istuttanut kasvin terassille, jotta voin nauttia sen kauneudesta.
Oivallus: Sorrun päätöksiä tehdessä usein jahkailuun. Minua on helpottanut oivallus siitä, ettei ole vääriä valintoja: perille voi päästä monia reittejä pitkin. Elämäni nopeimman päätöksen tein vuonna 2017. Mieheni ja minun piti päättää parissa tunnissa, muuttaisimmeko vuodeksi Seychelleille. 42-vuotiaana toteutin pitkäaikaisen unelman ja aloin opiskella psykologiaa. Molemmat osoittautuivat hyviksi valinnoiksi.
Laji: Olen tykännyt pikkutytöstä lähtien juoksusta. Se on tapani liikkua mutta myös ratkaista asioita. Olen kehittänyt juostessa henkilöhahmoja ja jäsennellyt tekstiä. Lenkin jälkeen olen aina hyvällä tuulella.
Maisema: En koskaan kyllästy katselemaan auringonlaskua merenrannalla. Pidän iltojen pehmeästä ja lämpimästä valosta. Auringonlaskuihin liittyy luopumisen haikeus mutta myös lupaus uudesta päivästä.
Vera Vala
on 44-vuotias kirjailija, joka asuu Italian Milanossa miehensä ja 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Veran seitsemäs romaani Aprikoosiyöt (Gummerus) ilmestyi keväällä.