Eeva

Valentina Lundströmin toiveiden talo on tulvillaan taidetta

Valentina Lundströmin toiveiden talo on tulvillaan taidetta
Valentina Lundström asuu perheineen Kulosaaressa satavuotiaassa talossa, jonka remontti suunniteltiin huolella. Taiteella on suuri rooli Valentinan elämässä, ja se näkyy myös kotona. Nykytaiteen ja antiikin lisäksi hän pitää ajattomista huonekaluista.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 30.5.2020

Suomalaisen nykytaiteen ihailija Valentina Lundström asuu miehensä Laurin ja poikansa Alexanderin kanssa talossa, josta jo nuorena haaveili. Valentina oli käynyt kyläilemässä ystävillään Kulosaaressa ja nähnyt talon.

”Kun unelmieni talo tuli myyntiin kuusitoista vuotta sitten, asuimme Helsingin Marjaniemessä eikä meillä ollut mitään tarvetta muuttaa.”

Kulosaari oli kuitenkin pariskunnalle tuttua seutua, ja kun Alexanderin päiväkotikin sijaitsi siellä, Valentina lähti katsomaan myytävää taloa.

Vanhaa rakennusta ei ollut juuri kunnostettu sitten 1980-luvun, mutta paikka ei jättänyt Valentinaa rauhaan. Kun hän kertoi talosta miehelleen, tämä paljasti esiintyneensä siellä nuorena opiskelijana mieskuoron kvartetin kanssa.

Lauri oli jo tuolloin ihaillut asunnon avaruutta ja mahtavaa pihaa. Lundströmit päättivät ostaa talon, vaikka se oli ison remontin tarpeessa.

”Asuimme vuoden verran 1970-luvun kaakeleiden keskellä, mutta se ei meitä haitannut”, muistelee Valentina.

Arkiolohuoneen Howard-tuolit ovat seuranneet edellisestä kodista.

Lundströmit suunnittelivat tulevaa remonttia kaikessa rauhassa. He halusivat ensin aistia, millainen henki talossa olisi.

Perhe olisivat halunneet purkaa talon merenpuoleista uudisosaa, mutta suojeltu julkisivu asetti siihen rajoituksensa. Lopulta uudisosaa saatiin muutettua talon henkeen paremmin sopivaksi.

Espanjalaisen Secundino Hernándezin taulu oli pariskunnan 20-vuotishäälahja itselleen. Se on koko perheen rakkain taulu.

Rakennuksen yli satavuotinen historia on kiehtova. Talon arkkitehdista ei ole varmuutta, mutta sen asukkaina tiedetään olleen sekä yrittäjiä että taiteentekijöitä.

Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen asui talossa joitakin vuosia. Valentina Lundström, joka on koulutukseltaan konservaattori, kertoo rapsutelleensa seiniä etsiessään jälkiä kuvanveistäjästä, turhaan.

Kunnostustöiden ajaksi perhe muutti samalla tontilla sijaitsevaan sivurakennukseen. Arkkitehtia tarvittiin piirustuksia ja lupia varten, muuten Valentina suunnitteli kaiken itse perheen luottorakennusliikkeen kanssa.

Kodin pitää olla Valentinan mielestä sellainen, että heti kun astuu ovesta sisään, tietää tulleensa kotiin.

”Tiedän tarkalleen, mitä haluan, vaikka en aina heti. Teen ratkaisut pikku hiljaa intuiti-olla. Lattian valintaan meni vuosi. Halusin vaaleaa, mutta en valkoista. Lattian pitää olla myös tarpeeksi kova, jotta sisällä voi kävellä kengät jalassa.”

Pihalta avautuu näköala Kruunuvuorenselän yli Suomenlinnaan. Tilavalle nurmelle mahtuu huvimajan lisäksi muutama pöytäryhmä. Perheen täysiikäiseksi kasvaneen pojan trampoliini ilahduttaa nyt naapurin lapsia.

Useat ratkaisut tehtiin remontin edetessä tilanteen mukaan.

Ulko-ovi oli merelle päin, ja kovan tuulen puhaltaessa tuntui, että ovi lentää tuulen mu-kana. Sisäänkäyntiä muutettiin miellyttävämmäksi.

Suuri keittiö on perheen eniten käyttämä tila. Sinne mahtuu myös mukava sohva.

”Ruuanlaitto on minulle rentoutumista. Lauri, joka ei ole niin innostunut kokkaamaan, paitsi purjeveneessään, pitää usein minulle seuraa sohvalla.”

Lundströmit pitävät mielellään päivälliskutsuja, ja talo on usein täynnä ystäviä.

Juhlien järjestämisen ohella Valentinan intohimona on taide. Hän järjestää ulkomaisille keräilijöille Suomen-vierailuja perustamansa Collectors Clubin kautta. Kävijöille on esitelty Suomea yksityiskotien ja yksityiskonserttien kautta.

”Aiempi pestini Kiasman tukisäätiön toiminnanjohtajana tutustutti minut parhaimpiin nykytaiteilijoihin sekä museoalan ihmisiin ja taiteenkeräilijöihin. Olen siitä kiitollinen.”

Ruokapöytä on teetetty puusepällä, lamppu on Flossin Bloom-mallia.

Valentina arvelee perineensä rakkauden taiteeseen vanhemmiltaan. Äiti oli kuvaamataidon opettaja ja isä arkkitehti. Valentina ei kuitenkaan itse halunnut koskaan taiteilijaksi.

Nuori nainen oli viimeistelemässä opintojaan ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa, kun näki ilmoituksen konservointiopinnoista. Yllätyksekseen hän pääsi opiskelemaan.

”Olen aina harrastanut kalligrafiaa, mutta se on minulle pikemminkin kuin meditaatio-ta, keskittymistä. Pidän siitä, että näen heti kätteni jäljen. Ehkä sen takia konservointi tuli niin voimakkaasti elämääni.”

Valentina muistaa yhä sen huumaavan tunteen, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa työs-kentelemään paperikonservoinnin parissa. Hän oli mukana muun muassa restauroimas-sa Wienin Schönbrunnin linnan 1700-luvulta peräisin olevia kiinalaistapetteja.

Huippuhetkiin kuului myös, kun Valentina sai Itävallan kansalliskirjastossa nähtäväk-seen Mozartin ja Schubertin alkuperäisiä nuottipapereita.

Työ kuljetti Valentinaa maailmalla, mutta äitiyden myötä hän päätti jäädä kotiin ja keskittyä Alexanderiin.

Nykyisin Valentinan arkeen kuuluu taiteen ohella hyväntekeväisyys. Hän toimii Lasten ja Nuorten säätiön neuvottelukunnassa.

”Saan toiminnasta paljon energiaa. Tänä syksynä säätiössä alkaa uusi, nuoria lukemaan innostava hanke.”

Kotona Valentinan mieltymys esteettisyyteen näkyy kaikkialla. Kun hän näkee tilan, hän tietää miten se pitäisi sisustaa. Kaikki kodin taide on sellaista, joka miellyttää molempia puolisoja.

Valentina Lundström arvostaa myös kaunista, vuodenajat huomioon ottavaa kattamista. Suomalainen muotoilu, etenkin Marimekon ja Iittalan tuotteet, ovat hänen sydäntään lähellä.

”Imen vaikutteita myös matkoilta. Meillä on asunto Etelä-Ranskassa, ja käymme usein myös Italian puolella. Hurmaannun italialaisesta tyylistä.”

Helsingin-kodissa perhe nauttii meren läheisyydestä. Oma ranta ei ole tarpeeksi syvä purjeveneelle, mutta moottoriveneellä pääsee muutamassa minuutissa Helsingin keskustaan tai päiväretkille lähisaarille.

”Kesällä seuraan rannassa pesivää joutsenpariskuntaa. Aamukahvin maltan nauttia rauhassa, mutta muutoin isolla pihalla on koko ajan jotain puuhailtavaa. Meren katseluun en kyllästy koskaan.” ●

Juttu on ilmestynyt Eevassa 8/2019. Nettiversiota on muokattu.

Kommentoi +