Kymmenisen vuotta sitten vasemman isovarpaani reunaan ilmestyi kyhmy. Tiesin kyllä, mistä oli kyse. Lähinnä ihmettelin, etten ollut saanut vaivaisenluuta aikaisemmin. Työskentelin tanssijana ja tanssinopettajana, ja monilla kollegoillani oli sellainen.

Vaivaisenluu oli pitkään lähinnä esteettinen vaiva. Tosin kenkien ostamisesta tuli hankalaa, koska ahtaat kengät hankasivat jalkaterää. Ostin aika monet kengät turhaan, kun pienen käytön jälkeen huomasin, etteivät ne sopineetkaan.

Vähitellen vaiva alkoi haitata tanssia. Minun oli vaikea pysyä puoli­varpailla, kun en pystynyt tukeutumaan isovarpaalle. Jalka myös rasittui vähänkin pidempään kävellessä.

Kipu helpotti aina hetkeksi, kun riisuin kengän, pyörittelin nilkkaa ja jumppasin varpaita.

LÄÄKÄRILLÄ kävin ensimmäisen kerran viitisen vuotta sitten.

Olin siirtynyt tanssijan töistä hallinnollisiin tehtäviin enkä enää liikkunut yhtä monipuolisesti kuin ennen. Jalkani kipeytyi aiempaa enemmän ja isovarvas oli kääntynyt kakkosvarpaan alle.

Lääkäri ehdotti leikkausta. Olin kuitenkin töissäni niin kiireinen, ettei aika ollut sopiva.

Aloin käyttää silikonitukea isovarpaan ja kakkosvarpaan välissä ja kakkosvarpaan ympärillä. Tuen ansiosta kengät eivät hanganneet.

Kuulin myös lähipiiristä kokemuksia epäonnistuneista leikkauksista, joissa toipumisaika oli pitkä.

Tulin leikkauksen suhteen toisiin aatoksiin. Jalka ei ollut jatkuvasti kipeä, joten ajattelin, että tulen sen kanssa toimeen.

Kolmisen vuotta sitten myös toiseen jalkaani alkoi muodostua vaivaisenluu, mutta se ei ole ollut kipeä.

Kun jäin eläkkeelle noin vuosi sitten, arjestani vapautui aikaa ja pystyin taas kiinnittämään enemmän huomiota hyvinvointiini.

Kuulin, että kollegani oli aloittamassa terapeuttisen harjoittelun ryhmää vaivaisenluun kuntouttamiseen. Hain ryhmään mukaan. Se kokoontui kerran viikossa etäyhteydellä ja vähintään kahdesti viikossa oli itsenäistä harjoittelua.

Olen tehnyt elämässäni todella paljon jalkojen lihaksia vahvistavia harjoituksia, mutta ryhmässä opin uutta vaivaisenluun kuntoutuksesta.

Varpaiden haritus, isovarpaan loitonnus muista varpaista ja varpaiden nostaminen vuorotellen olivat liikkeitä, joita en ollut aikaisemmin tehnyt. Ryhmän harjoitukset muuttuivat vähitellen vaikeammiksi, mutta siitä huolimatta tunsin, että niitä oli tavallaan helpompi tehdä.

ENNEN otin vaivaisenluun jokseenkin annettuna vaivana. Luulin, ettei sille voi itse tehdä mitään. Minun kohdallani se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Kuntoutusryhmän päätyttyä olen jatkanut harjoitusten tekemistä kerran kaksi viikossa. Jalkani voivat paremmin.

Jalkateräni kaari on kohonnut ja vahvistunut ja päkiä on kaventunut molemmissa jaloissa. Vaivaisenluukulmani on pienentynyt kymmenen astetta. Kun aloitin kuntoutusryhmässä, se oli 40 astetta ja ryhmän päättyessä 30 astetta.

Harjoittelun ansiosta olen oppinut asettamaan varpaitani oikeaan asentoon myös tanssissa.

Tärkeintä on, että kakkosvarvas ei enää mene isovarpaan päälle eikä jalka kipeydy kävellessä kuten ennen.

Pystyn taas nauttimaan kävelystä, ja patikoin mielelläni pitkiäkin matkoja.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2023.