Mitä jos vaatteet olisivat kuin Mari­mekon Jokapoika-paidat tai Aalto-maljakko: kymmeniä vuosia sitten suunniteltuja, mutta aina tyylikkäitä? Sellaisia, joihin sukupolvi toisensa jälkeen rakastuu ja sovittaa tyyliinsä sopivaksi.

Vaatesuunnittelija, Vuoden 2019 nuoreksi suunnittelijaksikin valittu Emma Saarnio haluaa suunnitella juuri sellaisia vaatteita ja samalla muuttaa muotimaailmaa.

”Haluan suunnitella vaatteita, joita käytetään, kunnes ne kuluvat loppuun. Sellainen vaate on ekologisin. Samalla arvostuksen pitäisi muuttua: vaatteet pitäisi nähdä sijoituksina, ei vain hetken mielihyvää tuottavina asioina.”

Kun Saarnio oli yläasteella, hän seurasi tarkkaan muotiviikkoja. Hän luki muotilehtien editoriaaleja ja kiinnostui ­kuvien tarinallisuudesta. Syntyi rakkaus muotiin.

Sitten Saarnio sattui lukioikäisenä Stockmannille oikeaan aikaan. Ex-missi, meikkitaiteilija Suvi Tiilikainen teki tavaratalossa meikkejä ja bongasi Saarnion. Sinulla on kauniit piirteet, käy mallitoimistossa näytillä, hän kehotti.

Mallitoimisto Paparazzi otti Saarnion listoilleen, ja pian hän oli jo kuvauksissa ja näytöksissä. Mallivuosina Saarnio teki tärkeän muotiin liittyvän oivalluksen: hän löysi oman tyylinsä. Häntä puettiin mitä erilaisimpiin asuihin, mikä kirkasti omaa makua.

”Tykkään tosi simppeleistä, klassisista vaatteista. Minulle mukavuus ja helppous on tärkeää.”

Hän pääsi opiskelemaan Aalto-yliopistoon muoti- ja vaatesuunnittelua, mutta tietomäärän lisääntyessä paheni myös ahdistus.

Miksi ihmeessä haluaisin suunnitella enää yhtään vaatetta tähän maailmaan, hän huomasi miettivänsä yhä useammin. Vaateteollisuuden ongelmat ahdistivat.

Myös aiemmin niin ihanat catwalk-asut näyttäytyivät uudessa valossa – niillä ei ollut paljoakaan tekemistä arjen pukeutumisen kanssa. Aiemmin näytösten asut määräsivät muodin suuntaa, mutta asetelma oli muuttunut: suunnittelijat saivat ideoita katumuodista, ei toisinpäin.

”Ovatko catwalk-asut edes muotia, jos ne eivät siirry katu­kuvaan? Ehkä näytöksiä pitää katsoa vain esityksenä ja markkinointitapahtumana”, Saarnio miettii.

Vaatehäpeä on uusi ilmiö. Kun tietoisuus alan ongelmista lisääntyy, vaatteiden shoppailu alkaa hävettää. Saarnio ei hylännyt haaveidensa alaa vaan aikoo ratkoa osaltaan ongelmaa. Hän uskoo, että vaateteollisuuden suunta on kääntymässä, mutta siihen tarvitaan kaikkien panosta.

Hän muistuttaa, että vastuu on myös kuluttajilla. Vaatteita ei tuoteta, jos niitä ei kukaan osta. Viime talven hän oli harjoittelussa Pariisissa Louis Vuittonin miestenvaatetiimissä. Siellä hän näki läheltä, miten tarkasti iso muoti­brändi mietti, mitä asiakkaat todella haluavat ostaa.

”Unelmavaate voi olla myös toimiva vaate.”

Ratkaisu voi olla myös materiaaleissa. Vuonna 2018 Saarnio sai huikean puhelun: hän pääsi suunnittelemaan rouva Jenni Haukion puvun Linnan juhliin. Materiaalina puvussa käytettiin koivusta tehtyä Ioncell-kangasta.

Mutta ekologiset innovaatiot eivät ole kaikkien saatavilla, ja vastuullisten vaatteiden ostaminen on vaikeaa.

”Edes vastuulliset merkit eivät aina osaa kertoa tuotteidensa valmistuksesta. Ammattilaisenakin on vaikea saada selvää, onko vaate eettinen tai laadukas. Siksi ymmärrän, miksi monella on tunne, ettei mitään voi tehdä.”

Hän kehottaa kaikkia tutkimaan nykyistä vaatekaappiaan: voisiko olemassa olevia tuunata tai yhdistellä toisin? Hän esimerkiksi vei isoisänsä 40 vuotta vanhan housu­puvun ompelijalle pienennettäväksi itselleen.

”Hyvään suunnitteluun kuuluu se, että vaatetta on helppo huoltaa ja muokata. Huoltaminen, kuten vaatteen peseminen, saastuttaa, eikä sitä oteta aina huomioon. Mahdollisuus muokata vaatetta taas pidentää sen elinkaarta.”

Vaatteet ovat Saarniolle edelleen asia, josta hän haluaa nauttia ja joka on tapa ilmaista itseä.

”Vaatteiden rakastamisella ei ole mitään tekemistä mieli­puolisen shoppailun kanssa. Jos vaatteitaan rakastaa, niitä kannattaa huoltaa ja pitää hyvin – eli käyttäytyä niin, että niitä rakastaa.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.