"Luin muutama vuosi sitten lauseen, joka kolahti: ei voi olla olemassa asiaa nimeltä sustainable fashion, vastuullinen muoti. Tämä siksi, että termit ovat vastakkaisia. Sustainable on kestävää ja pysyvää, ja muoti tarkoittaa muutosta – se on sen idea.

Kestävä kehitys on kuitenkin tärkeää. Siksi tuon ajatuksen myötä aloin miettiä: vaikka vaatteet tekisi todella kestävästä materiaalista, se ei vaikuta koko muotijärjestelmään. Millainen tapa tehdä vaatteita olisi kiertotalouden mukaista? Miten muuten vaatteet voisi tehdä vastuullisesti, kuin kierrättämällä vanhojen vaatteiden kuituja? Kaikkihan me tykkäämme tunteesta, kun innostuu jostain uudesta muodissa.

Seurasin lapsena, kun äitini ompeli meille vaatteita, ja aloin ommella niitä pian itsekin. Lukion jälkeen opiskelin vaatetusalan artesaaniksi. Oli selvää, että minusta tulisi ompelija. Olen kotoisin pienestä kunnasta Limingasta Oulun läheltä, eikä siellä ollut esikuvia vaatesuunnittelijoista. Unelmoin kyllä omista vaatteistani muotilehtien sivuilla ja pienestä putiikista Pariisissa.

Päädyin vaihto-opiskelijaksi Britanniaan ja siellä vintagekaupan myyjäksi. Monet kauppaan tulleista vaatteista olivat rikki, joten ehdotin, että voisin korjata ja muokata niitä.

Tein rework-mallistoja, jotka eivät siihen aikaan olleet vielä yleisiä. Lopulta asuin Lontoossa kymmenen vuotta: opiskelin tutkinnon London College of Fashion -koulussa ja työskentelin kolme vuotta Alexander McQueenilla ompelijana.

Vastuullisuuskysymykset olivat olleet minulle pitkään tärkeitä. Siihen aikaan puhuttiin paljon esimerkiksi materiaalien vaihtamisesta ekologisemmiksi, mutta se tuntui tosi pieneltä asialta isossa systeemissä. Minua turhautti. Vaatetusala on intohimoni, joten en osannut kuvitella, että tekisin jotain muuta. Mutta muotiala oli arvojeni vastaista. En halunnut olla enää osa muotioravanpyörää, osana järkyttävää ongelmaa.

Lopulta jättäydyin työelämästä pois ja hain opiskelemaan Aalto-yliopistoon. Minulla oli kova palo keksiä kestävämpi keino tehdä vaatteita. Siksi kehitin opintojeni aikana modulaarisen muunneltavan malliston, jossa tuon esille uudenlaista näkökulmaa vaatteen kestävyyteen ja pitkäikäisyyteen.

VAATEMALLISTONI MODUULIT ovat kuin Lego-palikoita: niistä voi muokata lukemattomia kokonaisuuksia. Hameesta voi tehdä paidan ja hihasta hameen. Palikat pysyvät samoina, mutta vaatteen voi muuttaa uuden sesongin siluetiksi ja saada uuden vaatteen tuntua. Ei tarvita uutta mallistoa, vaan malliston voi rakentaa samoilla moduuleilla.

Minusta on ihana ajatus, että vaate muuttuu omistajansa mukana. Mitä jos sama vaate olisi päällä mennessä naimisiin, ja osasta mekkoa tehtäisiin ristiäismekko ja muusta osasta arkeen sopiva lempimekko? Oma tarina kietoutuisi vaatteeseen.

Mallistoni myötä minussa on herännyt toiveikkuus siitä, että ratkaisuja kyllä on, jos tahtoa vain löytyy. Olen havahtunut siihen, että vaikka pelaan pienellä idealla, tämä on erilainen tulokulma vastuullisuuteen: vaatteita ei ole ennen tehty tällä tavalla. Ehkä tämä voi saada ihmiset miettimään vaatteiden kiertokulkua uudella tavalla.

Minussa on herännyt toiveikkuus. Ratkaisuja kyllä on, jos tahtoa vain löytyy.

ON KLASSISIA VAATTEITA, jotka voivat olla käytössä loppuelämän. Mutta muutumme väkisinkin: välillä kaivataan uutta, ja myös vartalo muuttuu. Ratkaisu ei voi olla, että ei osteta mitään tai ostetaan tosi paljon.

Itse ostan melkein kaikki vaatteeni second handina – olen osa-aikatöissä Uffilla, joten löytäminen on helppoa. En hyväksy polyesteria vaatekaappiini, ja suosin pieniä suunnittelijoita ja suomalaista. Ostan kuitenkin joskus myös pikamuotiketjuista. Ajattelen, että tässäkin asiassa on löydettävä kultainen keskitie. Lempimekkoni on Uffilta ostettu H&M:n mekko. Se on jo työkavereideni kesken vitsi, sillä pidän sitä niin paljon ja se sopii niin moniin tilanteisiin. Sellaisia haluaisin, että mallistoni vaatteet myös olisivat.

Olen työskennellyt aiemmin ompelijana ja kaavoittajana, mutta nyt olen alkanut ajatella, että olen myös suunnittelija. Viimeistään kun näkee itse suunnittelemansa vaatteen lehden kannessa, tuntuu että minä voin olla myös sitä yhtä lailla.

Olen perustamassa paraikaa yritystä ja vaate­brändiä. Ajattelen, että jos joskus on minun aikani, se on nyt. Kuka tietää, vaikka minulla olisi joskus Pariisissa moduulivaatekauppa.”

Juttu on julkaistu Trendissä 01/2022.