Jenni Raappana, 42, Jyväskylässä asuva jalkahoitaja:

”Kaksi vuotta sitten kaaduin rappusissa ja nilkkani nyrjähti. Kipu oli niin kovaa, että hommasin kyydin ensiapuun.

Kuvauksissa nilkasta ei löytynyt vikaa. Olin sairauslomalla muutaman päivän, ja levon ansiosta kipu alkoi helpottaa.

Kävin joitain kertoja fysioterapeutilla, joka teippasi jalkaa ja ohjasi kuntoutusharjoituksia, joita tein säännöllisesti kotona.

Jalassani oli silti erilainen tuntemus kuin aiemmin. En pystynyt juoksemaan, ja kyykistely aiheutti kipua.

En käynyt lääkärissä uudelleen vaan toivoin, että ongelmat menevät ohi. Ehkä ajattelin, että apua ei kovin helposti saa. Nyt tiedän, että sitä pitää osata pyytää.

Nilkkakivun vuoksi aloin liikkua aiempaa vähemmän. Hiljalleen myös alaselkäni alkoi oireilla.

Lopulta kivut nilkassa ja selässä yltyivät niin, että ne haittasivat työntekoa. Olen ammatiltani jalkahoitaja ja tein lisäksi kotisiivousta ja kotipalvelua.

Kipujen vuoksi jouduin luopumaan jälkimmäisistä. Se oli minulle kova paikka, kun jouduin kertomaan vakituisille asiakkailleni, etten voi enää tulla.

Treenasin nilkkaa puoli vuotta fysioterapeutin ohjeilla, mutta ratkaiseva apu löytyi vuosi sitten Footbicistä. Se on suomalaisen fysioterapeutin kehittämä jalkojen kuntoutusohjelma.

Hakeuduin ohjelman ohjaajakoulutukseen, ja sen aikana huomasin, että siitä oli apua myös itselleni.

Opin, miten tärkeä juttu jalkaterän lihasten vahvistaminen on. Kouluttaja tutki jalkojani ja sanoi, että jos olisin kuntouttanut niitä kunnolla puoli vuotta aikaisemmin, olisin tuskin joutunut niin huonoon kuntoon.

Se harmitti, mutta päätin, että teen jatkossa kaiken voitavani, ettei vaiva pahene. Footbicissa ­jalkateriä vahvistetaan tekemällä venytyksiä sekä tasapaino- ja lihaskuntoliikkeitä tennispalloa pienempien pehmeiden pallojen päällä.

Säännöllisten harjoitusten lisäksi aloitin viikoittaiset kävelylenkit. Ne auttoivat selkäkipuun. Hiljalleen kivut alkoivat hellittää.

Lisäksi aloin oleskella paljain jaloin. Sen hyödyt näkyvät jaloissani. Lihakset ovat vahvistuneet, kun alat ovat saaneet olla vapaina.

Keväällä huomasin, että yhdet vanhat kenkäni tuntuivat ahtailta. Kävin muutkin läpi ja heitin lopulta kiertoon 12 paria ­pieneksi jääneitä kenkiä. Ostin tilalle ­paljasjalkakengät, koska ajattelen, että ne tukevat jalkaterän lihasten vahvistumista.

Juuri kun vasemman puolen nilkka- ja selkäkivut alkoivat viime keväänä väistyä, oikea polveni alkoi kipeytyä. Ennen ajattelin, että kipu on merkki siitä, että pitää levätä. Nyt tiedän, että vaikka jalkoihin sattuu, liikuntaa kannattaa jatkaa sopivilla tavoilla.

Aloin treenata lihaskuntoa aktiivisesti. Aloin käydä kuntosalilla, uimassa ja vesijuoksemassa. Sitten yhtäkkiä polvi petti alta enkä enää pystynyt kävelemään.

On todennäköistä, että polven eturistiside on revennyt neljä vuotta sitten, kun polveni venähti jalkapallossa. Silloin röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, eikä polvi ollut kauan kipeä. Kuitenkin se lonksui ja muljahteli välillä.

Jouduin kesäksi sairauslomalle, ja nyt olen leikkausjonossa. Onhan se harmi, mutta haluan ajatella jalkavaivoja mahdollisuutena.

Ne ovat opettaneet, että minun täytyy kiinnittää huomiota terveyteeni. Itsestä huolehtiminen ei lopu siihen, kun polvi joskus kuntoutuu.”