En tarvitse enää hengityslaitetta
Ihmiset
En tarvitse enää hengityslaitetta
Uniapnea vaati Teijan käyttämään hengityslaitetta öisin. Lue kuinka hän pääsi siitä eroon.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 28.1.2019
Kauneus ja Terveys

Teija Virtanen, 50, siivooja, Turku

”Painoni alkoi nousta, kun poikani syntyivät. He ovat nyt 22- ja 23-vuotiaat.

Kun pojat olivat pieniä, he nukkuivat usein vieressäni. Välillä he herättivät minut: äiti, sinä et hengitä! Joinakin öinä havahduin itsekin haukkomaan henkeä.

Menin tutkimuksiin noin kymmenen vuotta sitten. Minulla todettiin uniapnea. Se tarkoittaa, että minulla on yöllä hengityskatkoksia.

Olin ihmeissäni. Sairaus ei tuntunut hyvältä. Lääkäri kertoi, että ylipaino pahentaa sitä. Painoin pahimmillaan 131 kiloa. Tiesin, että minun pitäisi laihtua, mutten uskonut, että pystyn siihen.

Sain sairaalasta uniapnealaitteen, joka estää hengitystä katkeilemasta öisin. Minun piti nukkua naamari kasvoillani.

Se hävetti. En voinut laittaa naamaria kasvoilleni, kun silloinen mieheni oli näkemässä. Laitoin sen salaa, kun hän nukkui. En halunnut, että hän näkee minut sen kanssa. Nukuin naamarin kanssa lähes kymmenen vuotta.

Puolitoista vuotta sitten katsoin itseäni peilistä. Ajattelin, että en voi enää olla näin lihava. Minun on pakko laihtua.

Olin huolissani terveydestäni, sillä suvussani on diabetesta. Pelkäsin, että sairastun siihen. Jalkani olivat pahasti turvoksissa, enkä jaksanut kävellä. Näytin mielestäni porsaalta.

Hain Kelan kuntoutukseen Ruissalon kylpylään. Siellä syötiin terveellistä ruokaa, treenattiin kuntosalilla ja lenkkeiltiin. Sitä kesti kuukauden. Laihduin kahdeksan kiloa.

Lääkäri ehdotti minulle kuntoutuksessa laihdutusleikkausta. En halunnut sitä. Päätin laihtua itse. Aloin käydä Tyksissä ravintoterapeutin vastaanotolla kahden viikon välein.

Opin koostamaan ateriani lautasmallin mukaisesti, aloin syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä ja vaihdoin kovat rasvat pehmeisiin.

Lakkasin ottamasta lisää ruokaa aterioilla. Ennen santsasin aina ja söin joka päivä suklaalevyn. Suklaa on herkkuani. Siitä luopuminen on ollut vaikeaa. Nykyisin saan kuitenkin pahan morkkiksen, jos syön puolikkaankin levyn. Lisäksi minulle tulee paha olo.

Painoni alkoi pudota nopeasti. Laihduin vuodessa yli 50 kiloa. Painan nyt 70–75 kiloa.

Oloni keveni, sain lisää energiaa ja hengitykseni helpottui selvästi. Arvelin, etten enää tarvitse uniapnealaitetta. Aloin nukkua ilman sitä. Pian palautin laitteen sairaalaan. Olin parantunut uniapneasta!

Ennen pukeuduin mustaan ja häpesin itseäni. Nyt käytän oranssia, liilaa ja valkoista. On ihanaa tuntea itsensä kauniiksi.

Lähipiirini on tukenut minua. Kaikki ovat olleet onnellisia puolestani. Äitini tosin epäili, että lihon vielä takaisin. Sanoin, että jos se on minusta kiinni, en liho.

Tuntuu niin ihanalta olla normaalipainoinen. Olen ylpeä itsestäni.”

Ennen
Jälkeen

Teijan vinkit laihtumiseen

Mene ravitsemusterapeutille. Oikea ruokavalio on kaiken A ja O.

Opettele lautasmalli ja oikea annoskoko. Noudata ruokavaliota, äläkä ota lisää ruokaa.

Motivoidu. Muistuta itseäsi siitä, mitä hyvää laihtumisesta seuraa. Niin jaksat pudottaa painoa pitkäjänteisesti.

Kommentoi +