Tuure Kilpeläinen intohimostaan: "Hermostun, jos ruualla leikitään"
Ihmiset
Tuure Kilpeläinen intohimostaan: "Hermostun, jos ruualla leikitään"
Muusikko Tuure Kilpeläinen suhtautuu ruokaan äärimmäisellä kunnioituksella. Asenne juontuu nuoruudesta.
Teksti

Julkaistu 11.12.2016
Eeva

Harva tietää, että Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa keikkaileva laulaja Tuure Kilpeläinen on myös loistava kokki. Kauha pysyy muusikon kädessä, sillä keittotaidot on opittu jo nuoruudessa.

”Kävelin 16-vuotiaana kotikaupunkini Kouvolan Hotelli Vaakunaan kysymään kesätöitä ja sain paikan keittiöstä. Viihdyin ravintolatyössä. Siellä oli hyvä säpinä ja tekemisen meininki. Kiireen keskellä oli pidettävä pää kylmänä, että sai annokset kunnialla lautasille.”

Tuure satsaa hyvään ruokaan myös keikkamatkoilla. ”Aina kun mahdollista, etsimme kunnon ruokapaikan. Muovituolitkaan eivät haittaa, jos ruoka on hyvää.”

Tuuren muutettua Helsinkiin opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun hän jatkoi myös ravintola-alan töissä. Nykyisin Ateljé Finnenä tunnetun ravintolan keittiössä hän oppi tekemään ruokataidetta.

”Tuolta ajalta juontaa kunnioittava suhtautumiseni ruokaan. Hermostun, jos ruualla leikitään.”

Mieluiten Tuure kokkaa 9- ja 12-vuotiaille tyttärilleen, jotka asuvat isän luona joka toinen viikko. Ruuanlaittajana hän sanoo olevansa konstailematon. Yksinkertaiset, hyvät raaka-aineet ovat kaiken lähtökohta.

”Ostan esimerkiksi siian, täytän sen sipuleilla ja fenkolilla, maustan sitruunalla, suolalla ja pippurilla ja työnnän uuniin. Lisukkeeksi riittää salaatti. Hyvää saa ilman kikkailuja.”

Sinisimpukat valkoviinissä

1 kg kuorellisia eläviä sinisimpukoita 2–3 salottisipulia 2–3 valkosipulinkynttä 10 cm pala purjoa 1 lehtisellerin varsi ½ fenkolia 2 rkl rypsiöljyä tai voita ½ pulloa edullista valkoviiniä 1 dl vettä noin 1½ tl suolaa puolen sitruunan mehu ½ ruukkua lehtipersiljaa

Kuuraa simpukat juoksevan veden alla puhtaaksi. Poista ylimääräiset roippeet veitsellä rapsuttamalla. Tarkista, että simpukat ovat hengissä eli kopauta raollaan olevien simpukoiden kuorta. Elävä sulkee kuorensa. Jos simpukka ei sulkeudu, se on kuollut ja kelvoton ruokaan.

Kuori ja silppua sipulit. Viipaloi halkaistu, huuhdeltu purjo. Leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna rasva isossa padassa tai kattilassa ja kuullota kasvikset siinä. Lisää valkoviini, vesi ja suola.

Kumoa simpukat kattilaan ja kypsennä kannen alla noin 5 minuuttia. Kauho välillä simpukoita varovasti pohjalta pinnalle. Älä keitä liikaa, etteivät simpukat sitkisty.

Lisää vielä sitruunamehua ja silputtua persiljaa. Annostele syville lautasille ja tarjoa heti. Mikäli joukossa on kiinni olevia simpukoita, jätä ne syömättä.

Tarjoa vaalean leivän tai lämpimän haitarileivän kera.

Teksti: Helena Saine-Laitinen

Kuvat: Petri Mulari

Tuuren haastattelu ja reseptit on julkaistu kokonaisuudessaan Eevan numerossa 11/2016.

Kommentoi +