Työ puuduttaa ja ymmärrät tarvitsevasi muutosta. Harkitset vaihtavasi alaa, mutta sitten ääni sisälläsi pistää vastaan: Olen liian vanha tähän. En pärjää enää opinnoissa, eikä minulla ole varaa opiskella vuosia. On tyhmää luopua vakityöstä ja heittäytyä tyhjän päälle.

Itse esitetyt vastaväitteet ovat tuttuja seinäjokelaiselle Tuuliina Saarenojalle, joka päätti vaihtaa kolmekymppisenä vakityönsä pankissa sairaanhoitajaopintoihin. Hän sekä työyhteisövalmentaja Sanna Fäldt antavat oivalluksensa ja rohkaisunsa alanvaihtoa miettivälle.

Kun Tuuliina Saarenoja oli 33-vuotias, hän oli työskennellyt pankissa 11 vuotta. Hänellä oli siisti sisätyö, mukava palkka ja säännöllinen työaika. Hän osasi työnsä hyvin. Sisällä kuitenkin kyti.

”En ollut enää onnellinen työssäni. En enää saanut työstä sitä, mitä haluan.”

Saarenoja oli päätynyt opiskelemaan tradenomiksi hieman sattumalta. Ensimmäiset työvuodet ala tuntui omalta, mutta sitten hän alkoi pohtia uutta suuntaa, hoitoalaakin. Moni asia kuitenkin jarrutti.

”Pelkäsin, miten pärjään rahallisesti. Myös kolmivuorotyö mietitytti. Pankkityössä ei tarvinnut tehdä töitä viikonloppuisin, öisin tai jouluna.”

Valmentaja Sanna Fäldt tietää, että alanvaihtaja joutuu kamppailemaan sisäisen epäilijänsä kanssa – mutta se taistelu on täysin voitettavissa.

”On tärkeää tunnistaa sisäisen äänen sävy. Ihminen on biologisesti jatkuvasti valppaana ja etsii riskejä. Jos sille antaa vallan, saattaa jättää tekemättä tärkeitä, rohkeutta vaativia päätöksiä.”

Alanvaihto on sisäiselle kriitikolle kova paikka, sillä uusi elämäntilanne on pakostikin täynnä riskejä. On rakennettava ammatillinen identiteetti uusiksi, mietittävä, työllistyykö vielä, ehkä opiskeltava ja otettava taas lainaa.

On tyypillistä pitää elämänmuutosta etukäteen paljon uhkaavampana kuin se lopulta onkaan, Fäldt selittää. Siksi Fäldt kehottaa erottamaan mielipiteen ja faktan. Kun ei usko ihan kaikkea, mitä ajattelee, sisäinen puhe kääntyy kauhistelevasta tyynemmäksi.

”Jos ajatus ei ole totta, sitä voi muuttaa. Sitä kautta löytyy rohkeus muutokseen.”

Kun hän esimerkiksi vaihtoi ensimmäistä kertaa työpaikkaa, hänen isänsä sanoi, että eihän työpaikkaa voi vaihtaa, jos siinä ei ole vikaa.

”Jos olisin uskonut häntä, olisin nähnyt riskejä ja vaikkapa muistanut kaverin, jolla työpaikan vaihto oli huono juttu.”

Hyvinvointi ja varsinkin mielenterveystyö ovat kiinnostaneet Saarenojaa aina. Hän oli nähnyt tuttavapiirissä, miten mielenterveysongelmat vaikuttavat ihmiseen, ja hän halusi työn, jossa voisi auttaa muita.

Lopulta hän haki ja pääsi opiskelemaan ammattikorkeakouluun sairaanhoitajaksi.

”Mietin aluksi psykologian opintoja, mutta en nähnyt itseäni yliopisto-opiskelijana. Tiesin, että ammattikorkeakoulussa opiskelu on käytännönläheistä.”

Saarenoja kuitenkin vinkkaa, ettei kannata varautua vain rentoon opiskelijaelämään.

”Ammattikorkeakoulun käyminen ei ole läpihuutojuttu, vaan välillä joutuu tekemään kovastikin töitä.”

Saarenoja opiskelee niin sanotuissa monimuoto-opinnoissa. Varsinaisia koulupäiviä on viikossa kaksi, jotta lopun ajan voi jakaa mahdolliseen työntekoon ja opiskelemiseen itselle sopivalla tavalla.

”Motivaatio opiskella on erilainen kuin aiemmin. Ala kiinnostaa oikeasti, ja se näkyy arvosanoissa.”

Saarenoja otti asioista selvää huolellisesti ennen opintoihin hakeutumista, ja samaa Fäldt suosittelee muillekin. Jos aivot ennakoivat tulevan muutoksen uhkaavammaksi kuin se onkaan, niillä on myös tapana suurennella nautintoa. Etukäteen voi siis tuntua siltä, että uusi ala ratkaisee kaikki aiemmat murheet.

Jotta uudesta alasta on varmasti realistinen kuva, kannattaa jutella jonkun alalla olevan kanssa. Millaista työn arki on? Mikä siinä on erityisen hyvää?

”Rohkea hyppy on helpompi tehdä, kun kotiläksyt on tehty huolellisesti: mitä kohti haluan mennä ja mitkä ovat vahvuuksiani. Ei kannata ajatella, että jätän kaiken nykyisessä työssäni taakse ja uudesta työstä löytyy auvo. Kaikkeen työhön liittyy itsensä kehittämistä ja keskustelua itsensä kanssa”, Fäldt sanoo.

Toimiva keino voi olla kirjoittaa itselle perusteluja paperille: miksi haluan vaihtaa työtä.

”Moni keskeyttää unelmoinnin ja on oman sisäisen kriitikon vietävissä. Sen sijaan kannattaa harjoitella sisäistä dialogia. Ei pidä hyväksyä kritiikkiä suorilta.”

Kun sisäinen ääni siis sanoo vaikkapa, että et voi tehdä vuorotyötä, kysy itseltäsi: miksi en voisi? Mikä siinä on niin raskasta? Lopulta voi tulla olo, että sisäinen kamppailu on käyty ja varmuus kasvanut.

”Kun perustelut ovat valmiina, hehkuu itsevarmuutta myös muille ja on perustelut mietittynä esimerkiksi huolissaan oleville läheisille.”

Jos lähipiiristäsi ei löydy kannustajia, etsiydy uuteen seuraan, Fäldt sanoo.

”Uranvaihdossa on erityisen tärkeää, että on ihmisiä, jotka uskovat sinuun. Muuten joutuu vain taistelemaan epäilijöitä vastaan, eikä saa vertaistukea ja näkökulmia. Ne auttaisivat tekemään hyviä päätöksiä.”

Kolmenkympin kriisi, avioero, arvojen muuttuminen. Moni asia sysäsi Saarenojaa kohti muutosta.

”Aloin miettiä, kuka minä olen ja mitä haluan. Siihen asti olin tehnyt asioita, kuten ajattelin että kuuluu tehdä. En ollut pysähtynyt miettimään, mitä itse haluan.”

Fäldtin mukaan vuodet samassa työssä voivat aiheuttaa sen, ettei se tunnu antavan enää mitään: on jo kokeillut alan kaikki puolet ja tehtävät. Kyse voi myös olla siitä, että mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet – ja uusi vahvuus löytyy vaikka harrastuksen kautta.

”On luonnollista, että vahvuudet vaihtelevat elämän eri vaiheissa. Itse tunnistin työssäni viestintä- ja markkinointijohtajana, että vahvuuteni on valmentaminen. Aloin etsiä mahdollisuuksia päästä valmentamaan.”

Myös arvojen muuttuminen voi sysätä alanvaihtoon. Saarenojalle pankkimaailma alkoi tuntua kovalta.

”Ala sopii kunnianhimoisille ja tavoitteellisille – ja minäkin olin sitä joskus. Silloin ajattelin, että etenen esihenkilöasemaan. Se ei kiinnosta minua enää. Mieluummin teen itselleni merkityksellistä työtä.”

Saarenoja tunnistaa arvostaneensa rahaa aiemmin enemmän. Nyt hänelle on tärkeää tehdä työtä, jossa vapaa-ajalle jää aikaa ja voimia. Hän haluaa varmistaa, että ehtii viettää aikaa 9-vuotiaan tyttärensä kanssa.

”Jos olisin korkeammassa asemassa, se toisi enemmän vastuuta ja myös stressiä. En halua sellaista.”

Hän myös tahtoo, että tärkeälle intohimolle, matkustamiselle, jää varmasti aikaa.

”Hoitoalalla on mahdollista työskennellä myös ulkomailla. Voisi olla myös mahdollista tehdä pidempi työputki ja ottaa sitten vapaata matkustamista varten.”

Nautinnollisen työn etsimiselle kannattaa antaa aikaa, Fäldt ajattelee.

”Moni kaipaa merkityksellisyyttä ja henkilökohtaista kehittymistä. On sääli, jos emme hyödynnä isovanhempiemme perintönä meille jättämiä uramahdollisuuksia – heillä kun niitä ei ollut. On jopa velvollisuus käyttää se mahdollisuus.”

”Raha-asiat pelottivat etukäteen, mutta pelko oli turha. Asiat järjestyivät kyllä”, Saarenoja sanoo.

Hän sai kahden vuoden opintovapaan työstään. Opintovapaaseen on oikeutettu, jos on työskennellyt samalle työnantajalle vähintään vuoden. Kokonaan se ei kata Saarenojan opintoja, joten kahden vuoden tultua täyteen hän irtisanoutui työstään.

Raha-asiat järjestyivät aikuiskoulutustuella. Siihen voi olla oikeutettu, jos työuraa on takana vähintään kahdeksan vuotta ja koulutus kuuluu aikuiskoulutustuen piiriin. Osoitteessa tyollisyysrahasto.fi voi tehdä testin, onko oikeutettu tukeen.

Saarenojalle tukea maksettiin 15 kuukaudelta, ja sen jälkeen hän on saanut Kelan opintotukea.

”Pankkivuosina opin säästäväiseksi, ja lisäksi laitoin asuntolainan lyhennysvapaalle. Tällä alalla myös pystyy aloittamaan työskentelyn nopeasti opintojen ohessa, ja olenkin tehnyt lähihoitajan keikkoja.”

Myös asenne rahaan on auttanut.

”En ole haaveillut isosta talosta tai uudesta autosta, vaan olen tyytyväinen pienempään. En koe, että olisin joutunut luopumaan mistään opiskeluaikana.”

Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa alaa, ajattelee Fäldt. Hän on opiskellut neljä eri tutkintoa ja ryhtynyt yrittäjäksi nelikymppisenä.

”Aivot ovat sellaiset, että opimme kuolinvuoteelle saakka. Olisi sääli, jos nelikymppinen ajattelee, että tässä työssä on oltava pakosti loppuun asti.”

Työpäivien ei tarvitse olla yhtä nautinnon tykitystä, mutta noin 20 prosenttia työviikosta olisi hyvä olla sellaista työtä, josta nauttii.

”Työ on suurin piilossa oleva nautinnon lähde. Kaikilla on oikeus nauttia työstään.”

Saarenoja on huojentunut, että vaihtoi alaa.

”Kannustan muitakin tekemään päätöksen. On vain yksi elämä, joten kannattaa tehdä asioita, joista nauttii. Kun uskalsin tehdä tämän päätöksen, uskallan tehdä muitakin. Olen ylpeä itsestäni, että ryhdyin tähän.”

Vaihdoin käsityöalasta graafiselle puolelle, koska urahaaveeni olivat muuttuneet ja tarvitsin uusia taitoja yrittäjän polulle. Pelotti, miten tauon jälkeen opinnot lähtisivät käyntiin. Tuntui myös oudolta lähteä opiskelemaan ja panostaa omaan osaamiseen, kun kaverit perustivat perheitä. Opiskelu kannatti, sillä liikeideani kehittyi ja opinnot antoivat itsevarmuutta yrittäjyyteen! Yllätyin myönteisesti nykyisen ammattikoulujärjestelmän joustavuudesta.”

– Henna, 26

Alanvaihto oli elämäni parhaita päätöksiä. Valmistuin 2003 lähihoitajaksi ja tein töitä lastenhoitajana päiväkodeissa yhteensä yli 10 vuotta. Jossain vaiheessa teininä valittu ammatti alkoi tuntua väärältä. Pääsin opiskelemaan kirjastovirkailijaksi 2018 ja sain vakituisen työn kirjastosta. Väliin mahtui perheen perustamisen lisäksi monenmoisia opiskelu- ja urahaaveita, joskin kaikki tuntui kaatuvan siihen, että olen vain hoitanut lapsia. Mutta kirjastossa arvostetaan sitä, että olen toiminut lasten kanssa aiemminkin.

– Maarit, 36

Olen aikaisemmin työskennellyt hoitoalalla ja liikunta-alalla. Kun terveydentilanteeni huonontui, en enää kyennyt työskentelemään näillä fyysisesti vaativilla aloilla. Siksi kouluttauduin muodin ja markkinoinnin ammattilaiseksi. Työ on fyysisesti kevyttä ja myöskin kolmivuorotyön puuttuminen auttaa jaksamaan. En ole katunut hetkeäkään.”

– Sari, 41

Uranvaihtoni ei ollut ihan helppoa. Nousukiidossa ollut ura päättyi kuin seinään yt-neuvotteluissa tulleissa potkuissa. Olin rakennusalalla. Uusi työ löytyi lähes kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Uusi ala, kiertotalous- palvelut, ei voisi olla parempi, eikä entistä rakennusalaa ole ikävä. Rankinta oli olla työttömänä ja tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi.”

– Jaana, 44