Pitäisikö treeniannosta pienentää?
Hyvinvointi
Pitäisikö treeniannosta pienentää?
Peruitko tapaamisia, koska sinun on pakko päästä lenkille? Jotkut tulevat riippuvaiseksi rääkistä ja treenaavat yli äyräidensä.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 11.1.2019
Kauneus ja Terveys

– Tavallinen työssäkäyvä ihminen voi ajaa itsensä loppuun urheilemalla liikaa, sanoo psykologi Satu Kaski.

Liiallinen liikunta voi johtaa ylikuormitus tilaan, josta keho ei ehdi palautua. Kuntoilu voi mennä överiksi myös niin, että siitä kärsii mieli.

Mikä on liikaa?

Sopiva treenimäärä on yksilöllinen asia.

– Menee kuitenkin liiallisuuksiin, jos vetää sykkeen tappiin aamuin illoin arjen pyörittämisen lisäksi, Kaski pohtii.

Liikunnan oikea määrä riippuu myös muusta elämästä. Vaarassa ovat etenkin naiset, joita Kaski kutsuu monisuorittajiksi.

Kokonaiskuormitus käy kovaksi, jos haluaa suoriutua työstä ja harrastuksista erinomaisesti, olla hyvä äiti, pitää kodin kiillotettuna ja näyttää itsekin hyvältä.

– Vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen tähän, lepäämiseen ja kunnolliseen syömiseen.

Myös treenin teholla on väliä. Esimerkiksi jokailtainen rankka jumppa kuntokeskuksessa voi olla liikaa, mutta rauhallinen juoksulenkki metsässä ei.

Kova treeni on trendikästä

Tässä ajassa on trendikästä liikkua tavoitteellisesti ja kovaa.

– Helppoa eli palauttavaa ja peruskuntoa rakentavaa treeniä pidetään huonona suorituksena, sanoo juoksuohjaaja Anni Liukka.

Liikunnan tehoa pitäisi osata säädellä, mutta se on usein vaikeaa.

– Monisuorittaja kokee epäonnistuneensa, jos hän ei ole osallistunut kovatehoiselle ryhmäliikuntatunnille ja vetänyt sitä täysillä, Kaski kuvaa.

Maratoonarille voi sopia yli 20 kilometrin lenkit peräkkäisinä päivinä, mutta useimmille ne ovat liikaa. Välillä kannattaa lähteä ihan vain kävelylle.

Urheilu voi olla pakotie

Liikunta voi alkaa hallita elämää huomaa matta ja pikkuhiljaa. Innostus vie helposti mennessään, kun löytää oman lajinsa. Kehityksen huomaa, ja kilotkin karisevat.

Liikuntaan syntyy addiktio, koska mieli hyväaineet hyrräävät kehossa ja tekevät olon fantastiseksi. Se on ymmärrettävää.

– Hyvänolontunnetta haluaa lisää, mikä yllyttää yhä useammin ja kovempiin suorituksiin, Kaski sanoo.

Osa höyrähtää hikoilemaan jumpissa vain siksi, että on tullut ostaneeksi hintavan salikortin.

Toiset taas sivuuttavat tiedon palautumisen merkityksestä tahallaan, koska kova treenaaminen sopii paremmin omaan käsitykseen urheilullisuudesta.

Joku saattaa täyttää iltansa harrastuksilla, koska pakoilee oikeita ongelmia.

– Ei ehkä jakseta katsella puolisoa kotona tai ei haluta ajatella, että eipä ole ketä katsella. Ei haluta tunnistaa yksinäisyyttä, Kaski sanoo.

Tunnista riippuvuus

Liikunta on kehittynyt addiktioksi, jos treenin väliin jättämisestä tulee syyllinen olo.

– Alkaa ahdistaa, jos vaihtaa suunnitellun kovavauhtisen lenkin matalasykkeiseen, palauttavaan liikuntaan, Kaski kuvailee.

Selkeä merkki on myös se, jos liikunnan ilo katoaa. Lenkki ei enää piristä vaan syö jäljellä olevan vähäisen energian.

Kevyt liikunta sopii stressin purkajaksi tiukan työprojektin aikana tai vaikeassa elämäntilanteessa. Raskas liikunta kannattaa jättää vähemmälle arjen puristaessa.

– Liikunta itsessään on kehon yksi stressitekijä, Liukka huomauttaa.

– Liiallisen kuormituksen ajatellaan yleensä johtuvan työstä, mutta syy voi olla myös vapaa- ajassa. Oireet ovat samat kuin työperäisessä uupumuksessa.

Jos läheisen rankka treenaaminen huolettaa, mitä kannattaa tehdä?

– Asiasta voi puhua minä-viestein. Keskustelun voi aloittaa kertomalla, että minua huolestuttaa tai että kaipaan sinua. Maltti kannattaa säilyttää, Kaski sanoo.

Liikuntaryhmissä hyvä ohjaaja saa käsityksen asiakkaan elämän kuormituksesta ja uskaltaa ottaa ylisuorittamisen puheeksi.

– Ylikunto on yksi hälytysmerkki. Jos kova juoksija alkaa putoilla porukan hännille, ehdotamme hänelle kevyempää ryhmää, kertoo juoksuohjaaja Anni Liukka.

Kasken mukaan joillakin saleilla ongelma tunnistetaan, mutta ei kaikilla.

– Asiakkaan treenaamiseen on vaikea puuttua, koska hän voi suivaannuksissaan vaihtaa paikkaa.

Älä jää sohvalle

Jos huomaat treenaavasi liikaa, vähennä liikunnan määrää tai laske tehoa.

Esimerkiksi jos rehkit tehojumpissa illasta toiseen, kokeile välillä tanssillisia tunteja tai joogaa. Maratoonarille kevyt polkujuoksu voi olla mukava vaihtoehto.

– Liikuntaa ei kannata lopettaa kokonaan, koska silloin tuntee jäävänsä tyhjän päälle. Kovan treenin jälkeen tulisi tehdä kaksi kevyttä harjoitusta ennen seuraavaa rankkaa suoritusta, Liukka suosittelee.

Kunto kehittyy levossa. Mitä enemmän ja kovemmin treenaa, sitä tärkeämpää on pitää tarpeeksi lepopäiviä ja nukkua. Kovan treenin jälkeen kannattaa tehdä kaksi kevyttä harjoiteusta ennen seuraavaa tehorutistusta.

– Niin kauan kun lenkki saa hyvälle mielelle, siitä kannattaa pitää kiinni, Kaski sanoo.

Kommentoi +