Valokuvassa olohuoneen pöydällä hymyilee lämpimästi kaunis nainen. Kynttilä on sytytetty viime kesäkuussa äkillisesti 61-vuotiaana kuolleen Carita Hellstenin kuvan eteen. Kauniin kodin ikkunasta näkyy Porvoonjoki. Tommy Hellsten, 66, istuu hetken hiljaa, katsoo sitten edesmenneen vaimonsa kuvaa.
”Ensimmäisinä päivinä Caritan poismenon jälkeen toivoin itsekin kuolevani. Olin niin epätoivoinen”, Tommy sanoo.
”Olin viimeiset vaiheet Caritan vierellä sairaalassa ja ajattelin, että voisin itsekin laskeutua kuoleman pehmeyteen. Kuoleminen ei siinä vaiheessa tuntunut kauhealta, vaan lähes houkuttelevalta.”
Pahin tuska kesti kaksi vuorokautta. Carita menehtyi sunnuntaina iltapäivällä. Tommy heräsi tiistaina aamulla kello viisi. Carita tuntui olevan vierellä.
”Havaitsin, että kuolema ei olekaan läpäisemätön betoniseinä, se on harso. En kuule enkä näe Caritaa, mutta tunnen hänen läsnäolonsa. Aloin saada eri asioista intuitiivisia oivalluksia ja tajusin, että nehän ovat hänen vastauksiaan minulle.”
“Syyllisyyteni oli valtava”
Tommy ja Carita ehtivät olla yhdessä 18 vuotta. Tommy kokee heidän rakkautensa alun ihmeeksi. Molemmat olivat silloin tahoillaan naimisissa, ja molempien avioliitto voi huonosti.
Tommy oli ollut avioliitossa 25 vuotta. Lapsia perheessä oli kolme, Mathias, Sara ja Markus.
”Koin kuitenkin olevani yksin avioliitossa, minulla ei ollut naista. Tammikuussa 1999 rukoilin Jumalaa antamaan minulle naisen. En sulkenut pois tästä pyynnöstä omaa vaimoani. Se voisi olla hän tai joku muu, en rajannut.”
Tommy sanoo, että aina kun hän rukoilee tosissaan, hän saa vastauksen. Hän oli kirjoittanut juuri uusimman teoksensa Miesmatkan ja vei sen luettavaksi vanhalle tuttavalleen Caritalle Loviisaan.
”Tunsin, että meidän välillämme oli jotakin. Me molemmat olimme naimisissa, mutta kummallakin oli paha olla.”
Kävi ilmi, että Tommy ja Carita olisivat kesällä yhtä aikaa Ahvenanmaalla. Kun he tapasivat Maarianhaminassa 13.7.1999, se päivä ratkaisi heidän kohtalonsa.
”Oli heti selvää, että meidät oli paiskattu yhteen eikä siinä ollut mitään mukisemista. Kokemamme yhteys oli aivan mieletön.”
Tommyn perheen nuorimmainen oli tuolloin viidentoista.
”Syyllisyyteni oli valtava. Yritin kuvata lapsille, miksi olin eronnut. Se oli vaikeaa, ilman että jollakin tavoin ilmaisisin moitteeni heidän äitiään kohtaan. Miten tasapainoilla niin, ettei eroprosessista muodostuisi jonkinlaista peliä.”
”Yritin olla hyvin huolellinen ja tasapuolinen joka suuntaan.”
Vuoden kuluttua Tommy alkoi itse voida huonosti, hän oli niin tiiviisti koettanut auttaa muita käsittelemään eroaan. Kaiken kaikkiaan eron käsittelyyn meni viisi vuotta. Hän koki kuitenkin, että se kannatti tehdä huolellisesti.
“Ainoa vaihtoehto oli ihme”
Carita ja Tommy Hellstenillä oli hyvä liitto. Teologi, terapeutti ja kirjailija Tommy Hellstenillä oli oma yritys. Lastenhoitajana alun perin työskennellyt Carita kouluttautui myös terapeutiksi ja työskenteli yhteisessä yrityksessä.
Muutama vuosi sitten pariskunta joutui vedenjakajalle.
”Teimme täysin epäonnistuneen yrityskaupan, joka ajoi meidät konkurssin partaalle. Kauppaa oli huolellisesti suunniteltu asiantuntijoiden avustamana, mutta silti se epäonnistui”, Tommy kertoo.
”Elimme puoli vuotta uskoen, että kaikki on kohta mennyt, niin koti, työ kuin meille tärkeä purjevenekin.”
Tommy sanoo, että lopulta he lakkasivat vastustamasta henkisesti tulossa olevaa vararikkoa.
”Ajattelimme, että kun hyväksymme sen, että kaikki menee, niin ehkä siitä seuraa jotain hyvääkin. Voimmehan muuttaa vaikka johonkin saaristomökkiin ja vetäytyä hiljaisuuteen.”
Hän ihmettelee edelleen, mitä sen jälkeen tapahtui.
”Kun hyväksyy asioiden kulun eikä vastusta sitä, niin se, mikä on, muuttuu täysin. Muistan, kun istuimme talouspäällikön kanssa ja katselimme lukuja tietokoneelta. Olisi täysin mahdotonta selvitä tästä. Ainoa vaihtoehto oli ihme.”
Aavistus tulevaisuudesta
Niin kävi. Ihme lähti toteutumaan. Tommy arvelee, että kyse oli hyväksymisestä ja nöyrtymisestä.
”Käytän sanaa egomurskajaiset. Ihmiselle rakkaudella räätälöidyt kärsimykset osuvat juuri siihen, missä hän on kuvitellut olevansa vahvimmillaan. Niin kävi minullekin.”
Kun luultiin, että kaikki omaisuus oli menetetty, Hellstenit olivat päättäneet myydä Sipoossa sijainneet talonsa. Niihin kuuluivat sekä yrityksen tilat että asunto.
Myyntitulojen avulla he olisivat koettaneet saada yrityksen taas jaloilleen.
”Kävi kuitenkin niin, ettei meidän tarvinnutkaan myydä taloja. Mutta mielen pohjalle jäi kytemään ajatus muutosta.”
Niinpä Hellstenit päättivät muuttaa Sipoosta Porvooseen. Muutto kauniisti entisöityyn joenrantataloon tapahtui kesällä vuonna 2016.
”Arvelen, että Caritalla oli jokin aavistus tulevaisuudesta. Hän halusi niin kovasti tätä muuttoa. Hän perusteli sitä sillä, että jos jompikumpi jää yksin, niin on valtava työ edessä, jos joutuu yksin muuttamaan.”
”Tiesin, että hän aavisteli jotakin, mutta tulkitsin sen niin, että se olen minä, joka kuolen.”
Ääretön yksinäisyys
Jollakin tavoin tieto siitä, että Carita aavisti tulevan, on lohduttanut Tommya.
”Tunne elämän mielettömyydestä ja siitä, että nyt tapahtui kauhea virhe – se katosi. Kun ihmisen sielu aavistaa, että hän on lähdössä, kuolemasta poistuu sen järjettömyys.”
Tommy koki myös sosiaalisen median positiivisena pahimman surun keskellä.
”Kun tulin Meilahden sairaalasta tyhjään kotiin, minua pelotti mennä sänkyyn, missä oli vielä Caritan lakanat. Pohdin, pitäisikö Facebookiin laittaa päivitys hänen kuolemastaan.”
”Päätin, etten laita. Makasin unettomana ja muutin mieleni.”
Aamulla Tommy nousi tyhjässä kodissa. Hän olin maannut kuin sokissa koko yön.
”En osannut tehdä muuta kuin aukaista Facebookin. Siellä oli sadoittain surunvalitteluja ja rakkaudellisia viestejä. Silloin minulle tuli vasta itku. Kun suruni nähtiin, näin sen itse, enkä ollut enää kipsissä.”
Tommy teki kesällä viiden viikon purjehdusmatkan nuorimman poikansa ja tämän vaimonsa seurassa. Tommy halusi mennä paikkoihin, missä kipu oli suurin, sinne, missä he Caritan kanssa olivat lomailleet edellisenä kesänä.
”Sekin on nyt kohdattu ja jollain tavoin läpäisty.”
”Ensin tuntui, että mitä minä täällä teen. Kaikki on autiota ja mieletöntä, ilman Caritaa minulla ei ole edes kosketuspintaa ihmiskuntaan, vain ääretön yksinäisyys.”
“Minulle on tapahtunut ihme”
Loppukesästä Tommy Hellsten kiersi muusikko, lauluntekijä Tommi Kaleniuksen kanssa kirkoissa eri puolella Suomea Kasvotusten-esityksen mukana. Kuulijoita oli paljon. Sekin helpotti surutyötä.
”Halusin välittää ihmisille, että siinä mitä näemme ja koemme, ei ole kaikki. Jos elämme siinä käsityksessä, meistä tulee epätoivoisia. Ihminen kaipaa selittämättömyyteen. Kerroin myös, miten minun elämäni rikottiin, jotta saisin lopullisen taivastietoisuuden. Se lopullinen tietoisuus ei tullut uskona, vaan kokemuksen kautta.”
Tommy ei pidä sanasta ’uskovainen’.
”Jo sanan sävy tuo mieleen, että kyse on uskottelusta. En halua langeta vanhoihin sanoihin. Raamattu ja Kristus ovat syvin oivallukseni lähde.”
”Tämä on prosessi, olemme koko ajan opetettavana ja saamme uusia oivalluksia. Kun tälle tielle suostuu, tapahtuu jatkuvasti heräämisiä. Kaikki oivallukset tapahtuvat oman itseni kautta. Ulkoapäin istutettu ei kelpaa minulle, haluan kaiken tulevan sisältäni.”
Tommy kertoo rukoilevansa satoja kertoja päivässä, välillä sanattomasti. Hän katselee hetken mietteliäästi vaimonsa valokuvaa.
”Kun hyväksyy ja nöyrtyy, niin ihmeet lähtevät toteutumaan”, hän toistaa.
”Minulle on taas tapahtunut ihme. Se on vielä niin nupullaan, että hieman aristelen puhua siitä. Toisaalta se on niin valtava asia, että haluan kertoa sen. Minulla on uusi, aivan huikea parisuhde.”
“En tee surusta elämäntehtävää”
Hän osoittaa pöydällä olevaa vihkisormustaan.
”Olin aluksi suunnitellut, että kannan sormusta, koska olen edelleen naimisissa. Sitten tajusin, että minulla ei ole enää vaimoa maan päällä. Minulla on taivasvaimo.”
”Minun ei tarvitse tehdä surusta itselleni elämäntehtävää”, sanoo Tommy.
Hän alkaa kertoa uudesta ihmeestään. Hän nauraa ja kyynelehtii vuorotellen, huokailee ja hymyilee.
”Olin ollut televisio-ohjelmassa haastateltavana. Minulla ei ole telkkaria, joten kävin katsomassa ohjelman lähellä asuvan 85-vuotiaan kummitätini, minulle hyvin rakkaan ihmisen luona.”
Kotimatkalla Tommy päätti käydä sillan korvassa sijaitsevassa ravintolassa juomassa lasillisen.
”Hän, Pernilla, tuli ovesta sisään, kun olin istahtanut pöytään. Olemme tunteneet jo pitkään, hän oli myös Caritalle tärkeä ihminen. Keskustelimme Caritan kuolemasta ja itkimme yhdessä. Koin hänen kanssaan erikoista läheisyyttä.”
Siitä alkoi uusi ihmeen polku.
”Huomasin, että aloin tuntea häneen jonkinlaista vetoa ja tunnustinkin sen heti. Hän vastasi, että se on molemminpuolista.”
Tommyn ääni särkyy.
”Valtavasta surusta minut johdatettiin iloon. Tämä on todellista ja syvällistä.”
”Olen kokenut Caritan niin lähellä olevaksi, ja nyt he, joille olen tästä kertonut, ovat olleet kaikki yksimielisiä siitä, että tämä on Caritan järjestämä juttu. Pernilla on huikea persoona, hänessä on karismaa ja säteilyä. Hän on rehellinen ja läpeensä intuitiivinen.”
Liian hyvää ollakseen totta
Tommy ja Pernilla kävivät eräänä päivänä yhdessä Caritan haudalla. Tommy oli käynyt siellä joka päivä. Nyt hän pyysi Pernillan mukaansa.
”Siinä me olimme ja itkimme rankkasateessa. Se oli erikoinen hetki, en pysty oikeastaan sanoin kuvaamaan tunnetta, joka minut silloin valtasi. Olimme molemmat polvillamme Caritan edessä”, Tommy sanoo.
Kumpikaan ei syöksynyt kevyesti uuteen suhteeseen. Pernillalla oli tahollaan suhde, mistä hän oli jo pitemmän aikaa ollut irrottautumassa.
”Emme halunneet toimia kenenkään selän takana. Sen takia lopetimme yhteydenpidon joksikin aikaa.”
Tommy Hellsten on kasvanut alkoholistiperheessä.
”Taustastani johtuen rakenteessani on syvä arvottomuuden tunne. Pernilla pääsee sieluni pohjalle, sinne, missä arvottomuuteni on. Sen seurauksena minussa heräsi ajatus, että tämä ei voi olla totta, tämä on liian hyvää.”
”Aloin työntää häntä pois. Arvottomuuden tunteeni sai aikaan tuon reaktion. Se sanoi päässäni: ’Älä ota vastaan häntä, hän häviää kuitenkin pois, menetät hänet’.”
Tommy sanoo Pernillan vaistoavan, jos häntä vaivaa jokin.
”Minun täytyi sanoa reaktioni ääneen, avata tunteeni. Hän tunnisti itsessään saman epäilyn: ’mikä hän muka on, jotta tuo mies voisi olla hänestä kiinnostunut’. Avasimme molemmat syvimmät haavat tunnoissamme, ja se lähensi meitä valtavasti.”
Molemmilla on tuntosarvet herkkinä ja koholla.
”Alan tarkkailla häntä suurennuslasilla. Asioita voi dramatisoida tosi paljon. Sen vuoksi on tärkeää, että puhumme koko ajan ja kerromme rehellisesti mitä tunnemme.”
Surun ja ilon välissä
Uuden suhteen aloittaminen on hämmentävää tilanteessa, jossa toinen on kokenut suuren surun ja toinen menettänyt ystävän sekä irtautunut entisestä liitosta. Tommy Hellsten toivoo, että hänellä olisi viisautta ja kykyä hoitaa suhdetta jatkossa taitavasti ja rauhallisesti.
”Toivon, että antaisimme suhteen edetä rauhassa itsekseen toinen toistamme ja itseämme kuunnellen. Minua lohduttaa vahva luottamus siihen, että meitä johdatetaan koko ajan. Me emme ole vain itsemme varassa.”
Tommy ja Pernilla asuvat erillään, mutta heillä on vain muutaman minuutin kävelymatka toistensa luokse.
Tommy jatkaa töitä perustamansa Ihminen tavattavissa -ohjelman kouluttajana. Hänellä on myös uusia kirjasuunnitelmia.
Kasvotusten-kiertue Tommi Kaleniuksen kanssa nähdään ensi vuonna pohjoisessa Suomessa.
Carita Hellsten hymyilee edelleen pöydän valokuvassa. Kynttilän pienentyessä sen liekki on kasvanut suuremmaksi. Tommyn ajatukset palaavat ihmeen kokemukseen.
”Olin nöyrtynyt ja valmis alistumaan kaikkeen, mitä on tulossa. Ihme lähti kuitenkin liikkeelle, asetuin ihmeeseen.”
”Sen jälkeen elämässä on ollut järisyttäviä vaiheita. Tämä nykyinen on yksi vaihe ihmettä.”
Teksti: Eija Huusari
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 11/2017.
