Toimittaja Sonja Kailassaari kadotti lukemisen ilon: ”Haluan silti haastaa itseni tarttumalla paksuun teokseen”
Kirjavinkit
Toimittaja Sonja Kailassaari kadotti lukemisen ilon: ”Haluan silti haastaa itseni tarttumalla paksuun teokseen”
Toimittaja Sonja Kailassaari nauttii lukemisesta eniten silloin, kun siihen ei liity tavoitteita.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 11.1.2023
Trendi

Kirja, joka on juuri nyt kesken ­­­

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

Huutavan oranssi kansi herätti Sonja Kailassaaren huomion Instagramissa noin vuosi sitten. Somessa suitsutusta saanut Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteos jäi kutkuttamaan Kailassaaren mieltä. Kirja päätyi hänen luettavakseen kuitenkin vasta syksyllä, kun hän tapasi Sjöholmin kirjamessuilla.

”Emmi-Liia oli valloittava tyyppi. Ihailen sitä, kuinka avoimesti, häpeilemättömästi ja rennosti hän uskaltaa puhua esimerkiksi seksuaalisuudesta. Se on vapauttavaa. Siihen haluaisin itsekin päästä.”

Keskustelun jälkeen Sjöholm lähetti kirjan Kailassaarelle. Paperilla toinen on avoin ja henkilökohtainen teos naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta. Kirja herätti Kailassaaren pohtimaan sitä, millainen nainen hänestä on tullut.

”Mietin nuorena liikaa, mitä muut ajattelivat ja miellytin muita sen sijaan, että tekisin rohkeasti sitä, mitä itse haluan. Iän myötä olen saanut rutkasti lisää itsevarmuutta ja ymmärtänyt, kuinka tärkeää on olla itselleen rehellinen.”

”Vaikeita aiheita on helpompi lähestyä, jos niissä on ripaus huumoria tai itseironiaa.”

Seuraavaksi lukuun

David Foster Wallace: Päättymätön riemu

Kun Tero Valkonen käänsi ylistetyn amerikkalaiskirjailijan vuonna 1996 julkaistun klassikkoteoksen Infinite Jest vihdoin suomeksi, se herätti huomiota mediassa.

Kirja käsittelee muun muassa terrorismia, elokuvateoriaa ja mainontaa, ja sen kääntämistä on aiemmin pidetty mahdottomana tehtävänä. Kailassaarelle tämä tiiliskivi on lukuhaaste.

”Minulta on ollut pitkään kadoksissa lukemisen into. Haastattelen paljon kirjailijoita, ja minulla on kiire lukea heidän teoksiaan ennen haastattelua. Koen myös vaikeaksi keskittyä pidemmäksi aikaa yhteen kirjaan.”

”Siksi haluan haastaa itseni ja tarttua tähän paksuun teokseen. Se pelottaa, mutta uskon sen olevan antoisa lukukokemus.”

Kirjaa on luonnehdittu myös kreisikomediaksi. Kailassaarelle huumori on olennainen osa elämää.

”Pidän tilannekomiikasta. Vaikeita aiheita on helpompi lähestyä, jos niissä on ripaus huumoria tai itseironiaa.”

Aina suosiossa

Yrsa Stenius: Koiria, rakkautta ja surua

Kailassaari kuvailee kääpiömäyräkoiraansa Elsaa itsepäiseksi ja mahdottomaksi. Mäyräkoirat ovat aina olleet Kailassaaren elämässä läsnä. Sen vuoksi hän kiinnostui aikanaan Yrsa Steniuksen elämäkerrasta.

Koiria, rakkautta ja surua on nerokkain lukemani elämäkerta. Yrsa tarkastelee elämäänsä mäyräkoirien kautta ja yhdistää koiriensa tarinat omaan sukuunsa ja tapaamiinsa ihmisiin. Koirat jaksottavat hänen elämänsä.”

Kailassaari muistelee Steniusta pitkän ja hienon uran tehneenä toimittajana. Kailassaari tapasi hänet huvittavissa merkeissä, kun hän vieraili Efter Nio -ohjelmassa 2015. Kailassaari toi eläinteemaiseen jaksoon Elsa-koiranpennun, joka kesken vakavan keskustelun alkoi tehdä tarpeitaan studion matolle.

”Eläinrakas ja sanavalmis Yrsa vain naurahti ja huudahti: ’Miten upea pökäle!’ Hänen reaktionsa kuvaa hyvin hänen huumorintajuaan ja älykkyyttään. Hän ei syyllistänyt Elsaa tai kyseenalaistanut minua koirankasvattajana.”

Juttu on julkaistu Trendissä 1/21.

Kommentoi +