Terveisiä meikkipussilta! Kolme meikkigurua paljastaa salaisuutensa värikkäisiin rajauksiin, täydelliseen meikkivoiteeseen ja irtoripsien laittoon
Meikkivinkit
Terveisiä meikkipussilta! Kolme meikkigurua paljastaa salaisuutensa värikkäisiin rajauksiin, täydelliseen meikkivoiteeseen ja irtoripsien laittoon
Meikkigurut ovat täällä. He kertovat, miten lisätä väriä meikkiin, miten valita täydellinen meikkivoide ja miksi aurinkovoide kuuluu kuultavaan meikkiin.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 27.3.2023
Trendi

Kaipaatko vinkkejä meikkiin? Kysyimme niitä kauneusvaikuttajilta ja meikkaajilta. Kolme meikkaajaa paljastaa nyt parhaat vinkkinsä ja kertovat lempituotteensa.

”Minulla on 160 käsintehtyä meikkisivellintä”

Kauneusvaikuttaja, valokuvaaja ja kuvittaja Laura Loukola innostui meikkaamisesta, kun hän tutustui japanilaisiin meikkisiveltimiin.

Mitä meikkaaminen antaa sinulle?

Meikkaaminen on minulle hemmottelua, omaa aikaa ja luova hetki. Nautin kauniista asioista ja meikkaan ensisijaisesti itseäni varten.

Olen aika ujo ja olen meikannut näin värikkäästi vasta puolitoista vuotta. Ennen en halunnut erottua ja vältin siksi värejä.

Olen aina halunnut värikkäät hiukset ja vuoden 2019 syksyllä kampaajaystäväni värjäsi ne sinisiksi. Sinisten hiusten myötä tuntui kuin sisimpäni olisi tullut rohkeammin näkyviin. Uskalsin olla näkyvä ja oma itseni. Samalla innostuin myös värikkäistä meikeistä.

Miten löysit rakkautesi siveltimiin?

Olen opiskellut graafista suunnittelua. Opiskeluaikoina olin töissä taidekaupassa ja vuonna 2013 vaihdossa Japanissa. Rakastuin silloin käsintehtyihin siveltimiin ja rakkauteni meikkaamiseen alkoi niistä.

Japanissa meikkisiveltimiä punotaan käsin samoin kuin kalligrafiasiveltimiä. Olen vieraillut siellä sivellinkylässä ja seurannut siveltimien valmistamista.

Sivellin vaikuttaa paljon meikkaustekniikkaan ja siihen, mitä ylipäätään meikillä voi tehdä. Minulla on 160 käsintehtyä sivellintä. Niille on oma hylly kaapissani, sillä haluan säilyttää ne samoin kuin meikkini eli suojassa valolta ja pölyltä.

Mistä saat inspiraatiota meikkeihisi?

Löydän ideoita valokuvista ja kuvittamisesta. Selaan avantgarde-valokuvauslehtiä ja vanhoja japanilaisia muotilehtiä.

Kukat ovat myös tärkeä inspiraationlähde. Niissä yhdistyvät valo, väri ja tekstuuri. Olen liimannut kukkien terälehtiä iholleni ja piirtänyt kukkia myös kasvoihini.

Meikki voi lähteä myös tunnetilasta. Saatan meikata sen mukaan, haluanko sinä päivänä olla rentoutunut, kenties riikinkukko tai elokuvan hahmo.

Anna vinkki: miten lisätä väriä meikkiin?

Helpointa on aloittaa värikkäällä rajauksella. Niin itsekin tein. Aluksi voi valita rajaukseen vaikkapa viininpunaista tai ruskeaa ja siirtyä sitten vähitellen kirkkaampiin väreihin, kuten vaaleanpunaiseen ja valkoiseen.

Kokeile myös lisätä hieman jotain lempiväriäsi liikkuvan luomen sisä- tai ulkonurkkaan. Tai taputtele kirkasta huulipunaa huulille sormilla. Näin lopputulos on hillitympi kuin jos levittää punan suoraan puikosta.

Värien suhteen saa olla luova, enkä innostu meikkisäännöistä. Meikki lähtee pesemällä, joten kaikkea voi kokeilla.

”Jos minulla on alle tunti aikaa, en yleensä meikkaa lainkaan. Mikäli aikaa on yli tunti, meikkaan kunnolla.”
Laura Loukola

Viihdytkö ilman meikkiä?

Teininä en meikannut lainkaan, sillä ajattelin, että peitän meikillä itseni. Nykyisin ajattelen päinvastoin, mutta viihdyn silti hyvin myös ilman meikkiä.

Jos minulla on alle tunti aikaa, en yleensä meikkaa lainkaan. Mikäli aikaa on yli tunti, meikkaan kunnolla. Minusta on ihanaa keittää kahvia ja laittaa musiikkia soimaan tai video pyörimään samalla, kun meikkaan rauhassa.

Silloin meikkiini tulee pohjimmaiseksi kuultovoide. Sen päälle levitän meikkivoiteen ja peitevoiteen, silmien alle sipaisen ihon sävyn neutraloijaa. Kulmani muotoilen geelillä ja kulmatussilla. Pohjan kiinnitän kiinnityspuuterilla ja lisäksi levitän vielä viimeistelypuuterin.

Luomet pohjustan ja sitten levitän luomivärit. Joskus kiinnitän kimalteita. Muotoilen kasvot varjostusvärillä ja poskipunalla. Huulet rajaan ennen kuin levitän huulipunan. Ripsiin harjaan ripsiväriä.

Millaisia suosikkimeikkisi ovat?

Minulle ei ole väliä, onko meikki synteettistä vai luonnonkosmetiikkaa, mutta käytän kummistakin selektiivisiä sarjoja. Meikkaaminen on minulle elämys, enkä tykkää yleensä shoppailla marketissa – japanilaisesta markettikosmetiikasta kuitenkin pidän.

Vaikka tykkäänkin luksuksesta, suosin edullisia brändejä niissä meikeissä, jotka kuluvat ja kuivuvat nopeasti. Näitä ovat ripsivärit sekä silmänrajaus- ja kulmatussit.

Aurinkopuuteria ja itseruskettavaa en käytä lainkaan, sillä olen mielelläni vaalea, eikä minulle ole tärkeää näyttää päivettyneeltä.

Niksi, joka helpotti meikkaamistasi?

Askarteluun tarkoitetulla washiteipillä on helppo tehdä siistit rajaukset. Sillä saa myös siivottua kasvoilta poskille varisseen glitterin tai muun meikin, sillä se ei vahingoita ihoa, kun sen repäisee irti.

Hyödynnän meikkaamisessa myös värioppia. Jos haluan, että rajaus huomataan, valitsen lämpimän keltaista tai punaista, sillä silmä huomaa ne kylmiä värejä, kuten sinistä, nopeammin.

”Japanilaisen brändin irtopuuteri on höyhenen kevyt, kiinnittää meikin ja tasoittaa ihoa.” Soft Velvet -irtopuuteri 46 e, Suqqu. ”Kulmatussi, joka on parempi kuin monet kalliimmat.” Lift N Snatch Brow -kulmakynä 16 e, NYX. ”Hyvin kestävä siveltimellä levitettävä rajausväri.” UV Primaries Hydra FX -paletti 30 e, Suva Beauty.

”Aurinkovoide tekee ihosta kuulaan”

Meikkaaja Maria Kalliokoski ei usko meikkisääntöihin, käyttää joka päivä aurinkovoidetta ja viimeistelee perusmeikkinsä irtoripsillä.

Miten opit meikkaamaan?

Aloin meikata 13-vuotiaana, mutta innostuin siitä kunnolla vasta parikymppisenä vuonna 2012. Opiskelin silloin ammattikorkeakoulussa estenomiksi, ja opintoihini kuului monia meikkikursseja.

Samaan aikaan YouTube-meikkivideoista alkoi tulla suosittuja. Ryhdyin seuraamaan niitä ja kokeilin meikkejä itselleni ja kavereilleni.

Meikkaamisesta tuli silloin minulle samanlainen itseilmaisukeino kuin pukeutumisesta ja hiuksista.

Vaihtelen mielelläni meikkityylejä ja testailen uusia juttuja. Minusta olisi tylsää näyttää joka päivä samalta. Kun olen meikannut, tunnen oloni itsevarmaksi.

Millainen on perusmeikkisi?

Perusmeikkiini menee aikaa noin puoli tuntia. Ensin teen meikkipohjan eli levitän Beautyblender-sienellä meikkivoiteen ja peitevoiteen. Viimeistelen pohjan puuterilla.

Sen jälkeen muotoilen kasvot aurinkopuuterilla ja poskipunalla. Levitän aurinkopuuteria niihin kohtiin, jotka ruskettuvat ensimmäisinä. Poskipunaa sipaisen poskiin ja nenänpäähän. Joskus kavennan nenänpäätäni varjostusvärillä.

Harjaan ripsiini ripsiväriä ja kiinnitän irtoripset. Kulmat muotoilen laminoidun näköisiksi kulmakynällä ja kulma- tai hiusgeelillä. Schwarzkopfin Got 2 B Glued -hiusgeeli toimii kulmiin hyvin.

Huulipunaa en käytä, jos kasvoillani on maski. Lopuksi viimeistelen meikin kiinnityssuihkeella.

”Paras meikkivinkkini kuulaan ihon luomiseen on aurinkovoide. Käytän sitä joka päivä ja levitän sen kosteusvoiteen päälle.”
Maria Kalliokoski

Miten meikkaat ihostasi kuulaan?

Tärkeintä on, että iho on kunnolla kosteutettu. Iho on vaikea saada näyttämään kuulaalta, jos se voi huonosti.

Paras meikkivinkkini kuulaan ihon luomiseen on aurinkovoide. Käytän sitä joka päivä ja levitän sen kosteusvoiteen päälle. Kannattaa valita vähän rasvainen aurinkovoide. Mattapintainen ei lisää kuulautta, ja sen päälle voi olla hankala meikata.

Meikkivoiteeksi valitsen kevyen tai puolipeittävän. Niin lopputuloksesta tulee raikkaampi. Kiinnityssuihke on myös tärkeä. Se vie iholta puuterimaisuuden pois, ja iho näyttää heleämmältä.

Millaisista meikkityyleistä innostut?

Löydän parhaat ideat yleensä Instagramista ja TikTokista. Saatan inspiroitua myös meikkipaletista tai asusta ja miettiä, millaisen meikin sen sävyjen ympärille voisi luoda.

Ihailen erityisesti minimalistisia meikkityylejä ja välillä haen ideoita editorial-meikeistä. Niissä on usein meikattu vahvemmin jokin osa kasvoista kuten silmät tai huulet ja jätetty loput luonnollisemmaksi.

En usko meikkisääntöihin, vaan rikon niitä mielelläni. Käytän sinistä luomiväriä, vaikka minulla on siniset silmät, ja mielestäni helmiäinen sopii myös vanhemmille naisille.

Miten tunnistat laadukkaan meikin?

Laadukas meikki levittyy hyvin, tuntuu mukavalta kasvoilla eikä yleensä valu päivän aikana.

Hyvä kesto ei kuitenkaan koske kaikkia laadukkaita tuotteita, sillä esimerkiksi rasvaisten huulipunien on tarkoitus olla enemmänkin hoitavia kuin pitkäkestoisia. Mattapuna taas kestää, mutta se voi tuntua huulilla kuivalta, tahmealta ja epämiellyttävältä.

On hyvä muistaa, että meikin levittyvyyteen ja tuntuun vaikuttaa oma ihotyyppi. Meikki, joka ei tunnu ihollani hyvältä, voi sopia jollekin toiselle.

Anna parhaat vinkkisi irtoripsien kiinnittämiseen!

Ensin kannattaa mitata ripsinauha ja leikata se sopivan kokoiseksi omaan silmään. Minulla on pienet silmät, joten joudun yleensä lyhentämään ripsinauhaa. Nauhaa kannattaa lyhentää sen ulkonurkasta.

Jos ripsinauha on uusi, sitä on hyvä pehmittää pyörittelemällä ennen kiinnitystä. Niin se istuu silmään paremmin ja pysyy hyvin.

Kun levität ripsiliiman nauhaan, anna sen asettua hetki, ennen kuin kiinnität ripset. Niin se muuttuu tahmaisemmaksi ja nauha on helpompi asettaa ripsen tyveen. Itse odotan yleensä hieman alle minuutin. Ripsinauha on valmis kiinnitettäväksi, kun liima ei näytä enää ihan märältä.

Jos vasta harjoittelee irtoripsien kiinnittämistä, kannattaa treenata rauhassa. Juhlailtana ei kannata opetella, jottei silmämeikki mene pilalle, jos ripsien kiinnittäminen ei onnistukaan.

Onko meikkityylisi muuttunut iän myötä?

Olen kolmikymppinen ja huomaan, että ihoni ei ole enää yhtä kimmoisa kuin nuorempana. Hyvin paksut meikkivoiteet eivät ole enää minun juttuni, vaan meikkipohjani on muuttunut kevyemmäksi. Näin ihoni näyttää nuorekkaammalta, eikä meikki keräänny pieniin ilmejuonteisiini.

”Tämä kiinnityssuihke on luottotuotteeni, joka oikeasti pitää meikin paikoillaan.” All Nighter -kiinnityssuihke 32 e, Urban Decay. ”Täydellinen peiteaine, joka peittää ja pysyy hyvin.” Long Wear -peiteaine 20 e, MAC. ”Kasvojen muotoilupaletissa on hyvä hinta-laatusuhde.” Cali Contour -paletti 39 e, Smashbox.

”Instagram-kuvan meikkiä voin tehdä yli kolme tuntia”

Meikkaaja Chuni Zahedi perusti meikeilleen oman huoneen ja jakaa parhaimmat meikkinsä 20 000:lle seuraajalleen.

Mitä meikkaaminen antaa sinulle?

Olen meikannut niin pitkään kuin muistan. Olin jo pienenä tyttönä kiinnostunut kosmetiikasta ja meikeistä.

Vuonna 2013 perustin Instagram-tilini ja aloin jakaa siellä meikkikuviani. Nykyisin meikkaaminen, siitä kertominen ja meikkikuvien ottaminen on paitsi rakas harrastukseni myös työni. Se on minulle tapa toteuttaa luovuuttani ja itseäni. Lisäksi se on hauskaa, ja nautin siitä.

Kun aloitin Instagram-tilini, sain joskus kuulla kavereiltani, että olen wannabe-meikkitaiteilija. Se tuntui kurjalta, mutta jatkoin silti meikkaamista ja kuvien jakamista.

Elämässä ei kannata kuunnella muiden mielipiteitä, vaan tavoitella rohkeasti omia unelmiaan ja tehdä juuri niin kuin itse haluaa.

Mitä ajattelet meikittömyydestä?

Meikkaan itseäni varten, en muita. Tunnen oloni itsevarmemmaksi, kun olen meikannut. Olen silti välillä meikittä. Olen myös sitä mieltä, että kenenkään ei tarvitse meikata ollakseen kaunis.

Miten meikkaat ja kuinka paljon se vie aikaa?

Perusmeikkiini menee aikaa 20–30 minuuttia. Siihen kuuluu musta tai tummanruskea silmänrajaus, irtoripset, meikkipohja, kevyet varjostukset, huultenrajaus ja huulipuna. Kulmakarvani ovat luonnostaan tuuheat, mutta vahvistan niiden muotoa värittömällä kulmakarvageelillä ja kulmakynällä.

Instagramiin tekemäni meikit ovat asia erikseen. Olen todella perfektionisti ja tarkka käteni jäljestä. Teen Instagram-meikit pikkutarkasti, enkä sinnepäin. Siksi niihin menee usein kolmesta neljään tuntia.

Rakastan värejä. Minulla kesti kuitenkin pitkään rohkaistua ja alkaa käyttää niitä myös meikeissäni. Nuorempana meikkasin neutraalimmin.

Ilmaisen meikkini väreillä tunteitani. Jos minulla on romanttinen fiilis, saatan käyttää vaaleanpunaista tai punaista. Kun tunnen oloni seksikkääksi tai olen lähdössä ulos, teen tummemman smokey eye -meikin.

Luomenpohjustaja on tärkeä, kun tekee värikkään silmämeikin. Se parantaa värin pysyvyyttä. Pohjustajan jälkeen luomille voi levittää valkoista luomiväriä ja vasta sen päälle värikästä. Vaalea pohja tuo värit paremmin esiin.

”Meikkipohjaa ei kannata testata kädelle, sillä käsi on ainakin minulla aivan eri värinen kuin kasvoni.”
Chuni Zahedi

Mikä on vinkkisi oikean meikkivoiteen valintaan?

Kun aloitin meikkaamisen kunnolla kymmenen vuotta sitten, Suomesta oli haastavaa löytää meikkipohjaa, joka sopi iholleni. Nykyisin tilanne on aivan erilainen ja värejä on runsaasti.

Jotta meikkipohjastani tulisi juuri oikean värinen, sekoitan siihen yleensä montaa eri sävyä ja testaan sitä kasvoilleni tai kaulalleni. Meikkipohjaa ei kannata testata kädelle, sillä käsi on ainakin minulla aivan eri värinen kuin kasvoni.

Oikean sävyn löytäminen itse voi olla haastavaa, joten valinnassa kannattaa pyytää apua ammattilaiselta. Työskentelen kosmetiikka-alalla ja näen työssäni paljon liian tummia meikkipohjia. Se vanhentaa ja varjostukset eivät korostu siitä.

Jos miettii kahden sävyn väliltä, kannattaakin valita niistä vaaleampi. Mikäli se on liian vaalea, pohjan saa pelastettua varjostuksilla.

Miten säilytät meikkejäsi?

Minulla on älyttömästi meikkejä ja haaveilin pitkään omasta meikkihuoneesta. Nyt minulla on sellainen. Meikit kannattaa säilyttää kuivassa tilassa.

Teininä säilytin meikkejäni kylpyhuoneessa, mutta huomasin, että kosteus pilaa luomivärien koostumuksen nopeasti ja kuivattaa ripsivärit.

Mistä pihistät ja mihin panostat?

Laitan meikkeihin aika paljon rahaa, vaikka saan niitä myös runsaasti ilmaiseksi. Tykkään kokeilla uutuuksia ja vaihtaa käyttämiäni tuotteita usein. En siis kauheasti pihistä niistä.

Kulmakarvamuotti on väline, jota en käytä lainkaan. Ripsientaivutin sen sijaan on älyttömän hyvä olla olemassa. Kun ripset taivuttaa kunnolla, maskaraa ei tarvitse välttämättä ollenkaan.

Ihanin kommentti, jonka olet saanut meikistä?

Pari viikkoa sitten meikkasin asiakkaan, joka sanoi lopputuloksen nähdessään, että olen hänen mielestään taikuri. Hän oli hyvin liikuttunut ja kertoi, ettei ollut pitkään aikaan tuntenut itseään yhtä kauniiksi. Se oli ihana kuulla ja sai hymyn huulilleni.

”Väritön kulmakarvageeli on lempituotteeni, jota käytän päivittäin kulmieni muotoiluun.” 24 hour Brow Setter -kulmakarvageeli 25 e, Benefit Cosmetics. ”Näillä luomiväreillä on ihana tehdä meikkejä, sillä niissä on hyvät pigmentit. Kaikenlaiset meikit onnistuvat.” Luomiväripaletti 57 e, Anastasia Beverly Hills. ”Suosikkimeikkivoiteeni, jota olen käyttänyt vuosia. Ei korosta laajentuneita ihohuokosia ja antaa iholle ihanan hehkun.” Forever Skin Glow -meikkivoide 54 e, Dior.

Juttu on julkaistu Trendissä 2/2022.

Kommentoi +