Tarinoita Eevan 1960-luvun kansien takaa
Ihmiset
Tarinoita Eevan 1960-luvun kansien takaa
Eevan 1960-luvun kannet rikkoivat rajoja mutta herättävät yhä ihastusta. Vuosikymmenen aikana kansiin tuli ensimmäistä kertaa sisällöstä kertovia kansitekstejä.
Teksti

Julkaistu 4.9.2019
Eeva

Tammikuussa 1960 yhdellä tytöllä oli kolmet kasvot. Malli, kosmetologi Carita Järvinen esitteli suomalaisia arvoturkiksia ja Kuokkasen peruukkeja. Mannekiinin työt veivät hänet pian Pariisiin, jossa hän teki loisteliaan uran lehtien sivuilla ja kokeili onneaan myös valkokankaalla, muun muassa elokuvassa Viikinkikuningatar (1967). Vuonna 1962 Carita oli Eevan kannessa peräti kahdesti: heinäkuussa (jutun pääkuva) ja syyskuussa (yllä). Kaikki kolme kansikuvaa oli ottanut yhdysvaltalainen Hamilton Millard.

Heinäkuussa 1961 tanssija, näyttelijä Taina Elg (1930-) kahlasi ranta-aallokkoon. Elg loi uransa Yhdysvalloissa ja voitti sen aikana muun muassa Golden Globe -palkinnot elokuvista Tuhlaajapoika (1955) ja Tytöt (1957).

Toukokuussa 1963 entinen Miss Maailma Marita Lindahl (1938 - 2017) esitteli Stockmannin atelierin ruusuhatun.

Lokakuussa 1964 valtiosihteerin puoliso Anita Hallama (1925 - 2008) esitteli Eevan lukijoille uuden, valoisan ja modernin Kaivopuiston-kotinsa. Hän tuli tunnetuksi pitkään jatkuneesta suhteestaan presidentti Urho Kekkosen kanssa.

Helmikuussa 1965 Lenita Airisto (1937-) esitteli Rovaniemen talvimuodin kansainvälisellä esittelyviikolla värikästä suomalaista after-ski-muotia. Vuosikymmenen aikana Lenita esiintyi toistuvasti Eevan mallina.

Lokakuussa 1965 viehkeä Pirkko Mannola (1938-) oli missi ja laulajatar, josta oli tullut myös varteenotettava näyttelijä. Hän esitteli kannessa syksyn uuden Tawny Look -meikin.

Elokuussa 1966 kannessa oli valokuvamalli Pia Christiansen, myöhemmin Määttänen. Koko kansan suosikiksi hän nousi Toivotaan, toivotaan -televisio-ohjelman juontajana.

Syyskuussa 1966 malli Anneli Kangas, myöhemmin Kangas-Cederberg, esiintyi Turun messujen aikaan paikallisen muotisalonki Mannequinin suunnittelemassa hatussa ja puvussa. Kankaaksi oli valittu Kirsti Ilvessalon Fennica-teryleeni. Anneli oli joitakin vuosia aiemmin voittanut Sanelma Vuorteen mannekiinipalkinnon ja loi uraa myös ulkomailla.

Helmikuussa 1967 Tamara Nyman (1939-) herätti kiinnostusta. Suojärvellä, Karjalassa syntynyt malli oli avioitunut paroni Albrecht von Liechtensteinin kanssa. Pariskunnalla oli pieni Tatiana-tytär. ”Meistä ei tosiaankaan ole mitään erityistä kerrottavaa. Elämme varsin hiljaisesti, eikä tapoihimme kuulu antaa haastatteluita. Emme ole lainkaan julkisuuden henkilöitä”, paronitar kertoi Eevalle. Pariskunnan yhteinen onni kesti viitisen vuotta.

Toukokuussa 1967 May-Britt Seitava (1942-) pukeutui Nicolen itämaalaistyyppiseen juhlapukuun. Hän oli vuosikymmenen suosituimpia malleja ja esiintyi myös muutamassa elokuvassa: Naiset (1964), Kielletty kirja (1965), Täällä alkaa seikkailu (1965) ja Rottasota (1968).

Huhtikuussa 1968 Kristiina Hautala (1948-) oli Eurovision laulukilpailun karsintojen voittaja kappaleella Kun kello käy. Ruotsissa asunut artisti majaili Helsingissä tuttavien alivuokralaisena. Hän kertoi nauttivansa Suomessa shoppailemisesta sekä televisioesiintymisistä ja Lasse Mårtensonin kanssa tehdyistä ravintolakeikoista.

Maaliskuussa 1969 malli Ritva Aalto kokeili miehensä, valokuvaaja Jussi Aallon kanssa, miten hieman erilainen kansikuva toimii. Pariskunta oli tavannut Vaasassa jouluhipoissa kolme vuotta aiemmin. Ritva opiskeli tuolloin merkonomiksi ja työskenteli nyt Marimekolle ja teki mallintöitä. Jussi oli harrastelijavalokuvaaja, joka päätyi ammattilaiseksi.

Kommentoi +