Mustat nappisilmät seuraavat vieressä herkeämättä, kun Janina Fry, 46, sovittaa ylleen kuvausvaatteita.
Maltankoira Dusty on isossa porukassa kuin kotonaan ja touhottaa ympäriinsä parikuukautisen pennun energialla. Se nuuskii sohvanaluset, kiertää ympäri asuntoa ja kiehnää vuoronperään jokaisen vieraan jaloissa.
”Pienestä koostaan huolimatta sillä on vuoren kokoinen itseluottamus. Dusty kuvittelee todennäköisesti olevansa vähintään jääkarhu”, Janina sanoo ja nostaa pennun syliinsä.
Dusty on asunut Janinan ja hänen perheensä kotona Espoossa vasta viime syksystä mutta on sulattanut jo kaikkien sydämet. Janinan mielestä pentu on opettanut läsnäolon taitoa. Kun pieni karvakuono käpertyy sohvalla viereen, turha kiire unohtuu.
Aina Janina ei ole osannut pysähtyä. Hän oli jo lapsena tyttö, jolla oli paljon kavereita ja tuhat rautaa tulessa. Samoin on ollut myös työvuosina. Janina on ehtinyt luoda näyttävän uran mallina, levyttää kaksi albumia, lanseerata vaatemallistoja ja asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.
”Olen luonteeltani räiskyvä ja lähtenyt uusiin projekteihin empimättä, mutta toisaalta myös kyllästynyt nopeasti. Siinä mielessä olen aivan kuin isäni. Hän työskenteli valokuvaajana ja oli luovana ihmisenä aina täynnä ideoita”, Janina kertoo.
Huoli äidin jaksamisesta
Tunteistaan isä ei sen sijaan puhunut, vaan turrutti työpaineet ja murheet usein viinillä. Herkkävaistoisena esikoisena Janina oppi varhain tarkkailemaan vanhempiaan: hän tiesi, että isän alkoholismi oli erityisen raskasta äidille. Vanhemmat erosivat, kun Janina oli parikymppinen.
”Kannoin jo lapsena huolta äitini jaksamisesta. Yritin tehdä kaikkeni, että ainakaan minä en aiheuttaisi hänelle ylimääräistä murhetta.”
Kun Janinasta tuli itse äiti, hän heittäytyi vanhemmuuteen täysillä. Sophian, 12, ja Brandonin, 9, ollessa päiväkoti-ikäisiä arkeen kasaantui kuitenkin lisää huolehdittavaa: Janinan äiti sairastui rintasyöpään. Sairaus oli ehtinyt levitä imusolmukkeisiin.
”Äitini paljasti minulle vasta jälkikäteen, että hänellä oli ollut rinnassa tuntemuksia jo silloin, kun Brandon oli syntynyt. Hän ei vain mennyt heti lääkäriin eikä kyennyt kertomaan asiasta meille”, Janina harmittelee.
Äidin sairastuminen kuusikymppisenä oli sokki, mutta ikäviä uutisia seurasi pian lisää, kun Janinan isällä todettiin keuhkosyöpä.
”Se tuntui täysin käsittämättömältä, sillä olin aina kuvitellut, että saan pitää äitini ja isäni pitkään. Olin ollut ylpeä siitä, että minulla oli nuoret vanhemmat. Varsinkin äitini kanssa olimme kuin kavereita.”
Vanhempien sairastuminen nosti pintaan myös uhman. Janina elätteli toivoa, että syövät selätettäisiin, jos hän vain olisi tukena. Hän ajoi usein Espoosta äitinsä luokse Porvooseen ja kävi muina päivinä tapaamassa isäänsä. Samalla arki pienten lasten kanssa rullasi kuitenkin entiseen malliin.
”Yritin vimmatusti pitää kaikki langat käsissäni. Suoritin elämää kuin sumussa ja ajoin kaasu pohjassa paikasta toiseen. Kun elämän rajallisuus tuli vastaan, laitoin vielä isomman vaihteen päälle, vaikka minun olisi pitänyt hiljentää tahtia ja pitää parempaa huolta itsestäni”, Janina sanoo.
Hyvästit vanhemmille
Paljastavimpia ovat vanhat valokuvat. Vasta niistä Janina on jälkikäteen ymmärtänyt, kuinka väsynyt oli.
”Välillä oikein säikähdin, kun katsoin peiliin, sillä en ollut tunnistaa itseäni. Tuntui, että koko keho oli turvoksissa ja lihakset jumissa. Nyt on vaikea käsittää, että oma vointini tuntui silloin täysin toisarvoiselta.”
Janinan isä menehtyi sairauteen ensin, syyskuussa 2015. Äiti sinnitteli sen jälkeen vielä vajaat pari vuotta, mutta uusiutunut rintasyöpä vei hänet lopulta nopeasti. Vaikka Janina oli ehtinyt viiden vuoden aikana totutella ajatukseen luopumisesta, surun voima yllätti.
”Äitini kuoleman jälkeen minusta tuntui, että hajoan palasiksi. Siihen asti olin jotenkin onnistunut pitämään itseni kasassa, mutta lopulta en enää jaksanut. Tuntui lohduttomalta, että äitiäni ei enää ollut.”
Vanhempien kohtalo ja suvun monet muut syöpätapaukset eivät jättäneet Janinaa rauhaan.
Äitinsä kuoleman jälkeen hän kävi rutiinitarkastuksessa mammografiassa ja tutkitutti rintansa myös ultraäänellä. Toiveena oli mielenrauha, mutta vastaan tuli toisenlainen viesti.
”Kun lääkäri kertoi, että kuvissa näkyi pientä kalkkimuodostelmaa, joka kannattaisi leikata pois, en voinut uskoa kuulemaani todeksi.”
Leikkauksen yhteydessä Janinalta löydettiin pieni syövänalku.
”Se oli kuin pahaa unta, totaalinen pysähdys. Säikähdin, että tähänkö minunkin elämäni nyt loppuu. Ensin menivät vanhempani, sitten olisi minun vuoroni”, Janina muistaa ajatelleensa.
Operaatio ei sujunut aivan odotusten mukaisesti. Toiseen rintaan tuli sisäinen verenvuoto, ja Janina kiidätettiin keskellä yötä kiireesti päivystykseen.
Marraskuinen ambulanssimatka halki Helsingin mukulakivikatujen on jäänyt Janinan mieleen. Lunta satoi hiljalleen ja radiossa soi pahaenteisesti Suurlähettiläiden kappale Kun tänään lähden.
”Ajattelin silloin, että tämä musiikkivalinta on oikein piste iin päälle, huonoa huumoria. Muisto siitä, kuinka äitiäni vietiin sairaalaan ambulanssilla, oli vielä tuoreena mielessäni. Yhtäkkiä tuntui, että elän uudelleen hänen kokemuksensa.”
Syövälle altistava geenivirhe
Kun Janina oli toipunut leikkauksesta, hänelle tehtiin BRCA2-testi. Se paljasti hänen kantavan rinta-ja munasarjasyövälle altistavaa geenivirhettä. Sairastumisriskin minimoimiseksi lääkäri suositteli hänelle rintojen poistoa ja korjausleikkausta.
”Päätös oli lopulta yllättävän helppo tehdä. Minulle tuli vain vahvasti tunne, että haluan eroon rinnoistani. Olin valmis tekemään kaikkeni, ettei minulle käy niin kuin äidilleni.”
Enää Janina ei ihmettele, miksi hän sairastui. Kaikki merkit olivat olleet hänen edessään vuosia, mutta hän oli kerta toisensa jälkeen sivuuttanut ne. Janina uskoo, että pitkittynyt stressitila kapseloitui hänen elimistöönsä ja puhkesi lopulta syöväksi.
”Käperryin huolien kanssa niin itseeni, että aloin tiedostamatta tehdä vahinkoa itselleni. Säntäilin kuin jänis ajovaloissa, enkä kuunnellut kehoani.”
Äidin kuolema ei saanut tytärtä vielä hiljentämään tahtia. Hieman ennen omaa rintasyöpädiagnoosiaan Janina oli avannut suunnittelemaansa vaatemallistoa myyvän verkkokaupan.
”Minulle tuli siinä surun keskellä käsittämätön näyttämisen tarve. Päätin, että vastoinkäymiset eivät minua lannista.”
Verkkokaupan hallinnoiminen osoittautui haastavaksi palapeliksi. Logistiikka ei toiminut toivotusti: tuotteet loppuivat koko ajan kesken, tai niitä oli varastossa liikaa.
Janina yritti selvittää ongelmia yksin vielä syöpädiagnoosinsa jälkeen sairaalavuoteessa maatessaan.
”Olin todella ahdistunut ja pettynyt, kun en onnistunutkaan. Ainoa toiveeni oli, että voisin vain lakaista kaiken maton alle ja perua koko projektin”, Janina myöntää.
Niin lopulta kävikin. Janina F -mallistoa myydään yhä tavarataloissa, mutta verkkokauppa on suljettu.
”Minulle tuli valtavan huojentunut olo siitä, että uskalsin antaa periksi ja luovuttaa verkkokaupan suhteen toistaiseksi. Vaikka tykkään työstäni, niin kyllä kivatkin asiat väsyttävät, jos niitä on liikaa. Eikä kukaan selviä yksin.”
Kova isku perheelle
Perheelle ja läheisille Janinan sairastuminen oli kova isku. Siitä huolimatta Janina halusi olla alusta saakka avoin ja kertoa syövästä myös lapsilleen.
”Sellaisen asian salaaminen olisi ollut väärin. Lapseni olisivat aistineet tavalla tai toisella, ettei minulla ollut kaikki hyvin. Toki olen miettinyt sitäkin, kuinka viime vuosien rankat kokemukset ja luopumiset ovat vaikuttaneet lapsiini.”
Suurimpana tukena muutosten keskellä on ollut oma puoliso, Mark Fry.
”Olen todella onnekas, että minulla on mies, joka on pystynyt kannattelemaan henkisesti koko perhettä.”
Omia ajatuksiaan Janina on selvittänyt terapiassa, joka on muistuttanut lapsuudenkokemusten voimasta. Niistä kerroksista, jotka rakentuvat meissä elämän aikana, muokkaavat luonnettamme ja vaikuttavat valintoihimme.
”Podin pitkään syyllisyyttä äitini sairastumisesta. Soimasin itseäni siitä, etten huomannut hänen syöpänsä ensioireita. Ajattelin, että minulla olisi ollut mahdollisuus pelastaa hänet, vaikka eihän se tietenkään niin mene”, Janina tietää nyt.
Tukea sisäisten solmujen avaamiseen Janina kertoo hakeneensa myös energiahoidosta, jossa luopumisen tunnetta ja syyllisyyttä työstettiin keskustellen, mielikuvaharjoittein ja hieronnalla.
”Kroppani oli surusta ja sisällä olevista lukoista niin jumissa, että itkin hieronnassa kuin vesiputous. Se oli todella raskasta, mutta samalla vapauttavaa. Tunsin, kuinka painolasti sisälläni hellitti vähän kerrassaan.”
Janina muistaa tutustuneensa henkiseen kirjallisuuteen ja itsetutkiskeluun ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alussa. Eckhart Tollen Läsnäolon voima tuli tutuksi, mutta käytännön harjoitteita hän ei malttanut nuoruuden vimmassaan kauan tehdä.
Viime vuonna Janina tutustui ystävänsä kautta kouluttaja ja tietokirjailija Paula Salomaahan, joka on perehtynyt kehoyhteyden vahvistamiseen ja tietoisuuden kasvattamiseen.
”Paulan antamilla meditaation tapaisilla harjoitteilla olen opetellut pysähtymään ja kuuntelemaan kehoni viestejä. Aina se ei ole helppoa. Heti, kun arjesta tulee hektistä, ajatukseni alkavat kieppua tuttua noidankehää”, Janina myöntää.
Muutosta on silti tapahtunut. Käytännössä se merkitsee väljempää kalenteria, mikä on jo ehtinyt aiheuttaa hämmästystä ystäväpiirissä. Jos Janina ennen tarttui hanakasti jokaiseen kutsuun ja järjesti itselleen ohjelmaa, viimeisen vuoden aikana hän on pyrkinyt karsimaan ylimääräisiä menoja.
”Ystäväni kiusoittelevat välillä, että olen konmarittanut heidät elämästäni. Minun on kuitenkin ollut pakko kuunnella sisintäni. En voi olla koko ajan saatavilla, vaan minun on opittava vetämään omat rajani.”
Elämän uudelleenarviointi
Muutoksia Janina on tehnyt ennenkin. Jos Suomen suosituin malli oli vielä 1990-luvulla viikoittain lehtien kansikuvissa, kolmekymmentä vuotta täytettyään hän alkoi tehdä tietoista pesäeroa julkisuuteen.
”Ehdin viettää monta vuotta huoletonta ja villiä nuoruutta, mikä oli sinänsä tarpeellinen kokemus. Ajan myötä se alkoi kuitenkin kyllästyttää. Jouduin miettimään uudelleen, kuka olen ja mitä elämältä haluan. Teki hyvää saada asioihin hiukan etäisyyttä.”
Uudenlaisen matkan alussa Janina kokee olevansa nytkin. Kaipuu hitaampaan arkeen on osa isompaa elämänmuutosta, joka käynnistyi vanhemmista luopumisen ja oman sairastumisen myötä.
Kalenterin lisäksi kyytiä ovat saaneet omat kulutustottumukset.
”Ennen minäkin rakensin parempaa elämää tavara kerrallaan. En jaksanut pysähtyä miettimään kaupassa, tarvitsenko joitakin sisustusvaloja tai vaatteita todella, vaan ostin itselleni hyvää oloa.”
Nyt Janina pyrkii tekemään hankintoja tarpeen mukaan.
”Uusi asenne näkyy kaikessa. Enää en syöksy suinpäin uuteen, vaan yritän pohtia asioita rauhassa joka näkökulmasta ja tehdä päätökset vasta sitten.”
Oman itsensä paras kaveri
Tasapainoa elämään ovat tuoneet myös juoksulenkit ja ulkoilu Dusty-koiran kanssa. Avantouinti on Janinan uusin harrastus. Hän pulahtaa mereen kotirannasta useamman kerran viikossa.
”En olisi ikinä uskonut, että minusta tulee talviuimari, mutta nyt olen harrastukseen aivan koukussa. Kylmä vesi tuottaa kehossa valtavasti endorfiineja ja syventää entisestään luontokokemusta.”
Janina myöntää tarvitsevansa nykyään yksinoloa.
”Sairastumisen suurin opetus oli, etten enää voi hylätä itseäni. Hylkääminen kostautuisi ennen pitkää. Mitä hyötyä on kaikesta huolehtimisesta ja stressaamisesta, jos ajan itseni niin loppuun, ettei minua kohta enää ole. Haluan olla itseni paras kaveri.”
Oivalluksen myötä Janina on alkanut nauttia entistä enemmän tavallisesta arjesta oman perheensä kanssa. Kunnianhimoiset unelmat ovat muuttuneet yksinkertaisiksi toiveiksi.
”Uskon, että jokainen, joka on menettänyt kerran terveytensä, alkaa vaalia ja kunnioittaa sitä aivan eri tavalla. Niin minullekin on käynyt. Elämä on juuri nyt niin hyvää, että haluan nauttia siitä vielä pitkään.” ●
Haastattelu on julkaistu Eevassa 2/2020. Nettiversiota on muokattu.
