Jos vastaantulijoille tekisi syömisgallupin, suurimmalla osalla olisi luultavasti ravintosuosituksista poikkeava ruokavalio. Se voi olla dieetti, sokerittomuus, vegaanius tai viljojen välttely. Pahimmillaan kyseessä saattaa olla syömishäiriö.

– Ruokavalioiden veivaamiset ovat yleistyneet. Samalla ovat lisääntyneet diagnosoidut syömishäiriöt, sanoo Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier.

Etenkin nuorten psyykkinen huonovointisuus on lisääntynyt. Ongelmat ruoan kanssa ovat yksi merkki siitä. Syömishäiriöitä on monia erilaisia, kuten anoreksia, bulimia ja ahmintahäiriö eli BED. Niitä sairastavat kaikenlaiset ihmiset, naiset ja miehet. Yleisimpiä ne ovat murrosikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla. Syömishäiriö on psyykkinen sairaus. Päältäpäin ei aina pysty sanomaan, kuka on sairas.

Syömishäiriöisellä kehonkuva vääristyy.

– Sosiaalisessa mediassa julkaistaan joka sekunti kuvia, jotka täyttävät älyttömät kauneusihanteet. Kuvia muokataan siihen sopiviksi, Charpentier sanoo.

Tällainen vahvistaa monen uskoa siihen, että ihmisarvo riippuu siitä, millainen vartalo on. Samalla katoaa käsitys siitä, miltä oma keho näyttää. Ihminen ei ole kovin hyvä arvioimaan kehonsa kokoa. Siksi anoreksiaan sairastunut ei välttämättä näe itseään sairaalloisen laihana. Vastaavasti hyvin ylipainoinen ihminen voi tuntea itsensä hoikaksi, kun hän on laihduttanut 30 kiloa.

Mistä sitten voi tietää, onko hyvän kokoinen?

– Oikea vastaus on, ettei sillä ole väliä. Jos on itse tyytyväinen peilikuvaansa, se riittää. Jos taas ei ole, kannattaa kysyä miksi. Takana on usein ongelma minäkuvassa ja itsetunnossa. Tiukka ruokavalio voi laukaista sairauden.

– Kaikissa dieeteissä on vaarana, että niistä seuraa syömishäiriö, jos taustalla on alttius sairastua, Charpentier sanoo.

Kuuri voi mennä liian pitkälle ja jäädä päälle. Jos ruokavalion rikkomisesta seuraa ahdistus, hälytyskellojen pitäisi soida. Silloin syöminen on alkanut palvella jotain henkistä tarvetta. Sama pätee makeanhimoon. Sokeri koukuttaa fyysisesti, mutta siitä on melko helppo totutella pois. Jos taas on käyttänyt sokeria lohtuna, palkintona tai tapana purkaa stressiä, kyseessä on henkinen riippuvuus. Tällöin ilman sitä on vaikea olla.

Lue myös: Syömishäiriö ei ole leikin asia

Urheilijoilla on keskimäärin saman verran syömishäiriöitä kuin muillakin. Joissakin lajeissa paino ja kehon ulkonäkö korostuvat ja häiriöitä on enemmän. Esteettisyyttä painottavia lajeja ovat esimerkiksi tanssi ja voimistelu. Mäkihyppääjä saa etua keveydestä, ja painissa kilpaillaan painoluokissa.

– Syömishäiriöille altistaa lajin lisäksi perfektionistinen luonne. Vaan kukapa urheilija ei olisi suorituskeskeinen, sanoo liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka.

Keveydestä hyötyvissä lajeissa tavataan anoreksiaa, mutta esimerkiksi fitness ja paini altistavat ahmimiselle ja voivat laukaista bulimian. Laukka sanookin, ettei kenenkään kannattaisi laihduttaa, etenkään, jos on normaalipainoinen.

– Fitnessdieetillä voi saada aikaan pysyvää haittaa. Elimistö saattaa mennä sekaisin, jos rasvaprosentti laskee liian alas. Se voi jättää hormonitoiminnan lisäksi jälkensä aivoihin: mieleenpainamis- ja keskittymiskyky voivat heiketä pysyvästi.

Valmentajalla on suuri vastuu. Jos urheilijan palautuminen ja jaksaminen heikkenevät, taustalla voi olla ongelmia syömisen kanssa.

– Moni kilpaurheilija pelkää, että syömishäiriö on uran loppu. Se voidaan kuitenkin parantaa. Tiedän tapauksia, joissa urheilija on palannut lajin pariin vakavan syömishäiriön jälkeen, Laukka sanoo.

Toisin kuin äkkiseltään kuvittelisi, syömishäiriöinen ei ensisijaisesti tavoittele tietynlaista vartaloa vaan itsensä ja muiden hyväksyntää.

– Anorektikko ajattelee, että muuttuu inhottavaksi, jos lihoo. Ja että joutuu hylkiöksi ja syrjäytyy, Pia Charpentier sanoo.

Ajatus herättää ahdistusta ja pelkoa. Näitä tunteita sairastunut yrittää pitää loitolla sillä, että kontrolloi ruokailujaan ja urheilee.

– Jos terve ihminen jättää lenkin väliin, hän ajattelee, että nyt jäi lenkki välistä. Jos syömishäiriöinen tekee saman, hän ajattelee olevansa huono ihminen.

Kyse on kyvyttömyydestä rakastaa itseään ehdoitta. Syömishäiriöisen pitää ansaita ihmisarvonsa koko ajan.

Syömishäiriö eroaa määrätietoisuudesta siinä, että sitä ei pysty lopettamaan. Hyvä testi on mummon pannukakku. Haluat pitää huolta itsestäsi, mutta jätätkö sen takia pannarin syömättä, vaikka mummolle tulee paha mieli? Jos jätät, sinulla on luultavasti pakkomielle.

Terve ihminen syö pannukakun ja palaa sitten noudattamaan terveellistä ruokavaliota. Syömishäiriöinen ei pysty tähän vaan ahdistuu. Sairastuneelle dieetti on keino säädellä tunteita. Syömistä kontrolloimalla voi kokea, että hallitsee elämäänsä.

– Lääke tähän on ymmärtää, ettei elämää voi hallita ja että olet silti ihan turvassa, Charpentier neuvoo.

Hän kehottaa miettimään, mihin tarpeeseen syö. Täyttääkö ruoalla esimerkiksi tyhjyyden, yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden tunnetta? Silloin oikea lääke ei ole syöminen vaan tunteiden käsittely ja ratkominen.

Pippa Laukan mukaan syömishäiriöiden hoito on kehittynyt. Se on Suomessa hyvää. Hoitoon pääsy on helpottunut viime vuosina, ja myös lievempiä tapauksia autetaan.

Syömishäiriöt myös tunnistetaan paremmin, mutta psyykeen pitäisi keskittyä vielä enemmän. Sairaudesta voi toipua. Neljä viidestä paranee, mutta se vaatii sekä kehon että mielen hoitoa.