Amelie Blauberg tunnustautuu yökukkujaksi. Hän rakastaa nukkumista ja pystyy nukkumaan missä ja milloin vain – mutta usein muu tekeminen menee yöunien edelle. Juuri siksi hän tarttui unitutkija Matthew Walkerin kirjaan.

”En suosittele kirjaa unettomuudesta kärsiville vaan kaltaisilleni, joilla on hyvät unenlahjat mutta jotka eivät priorisoi unta.”

Kirja on kaunistelematon kuvaus siitä, miten tärkeää uni on. Kirja koukuttaa, koska siinä tieteestä puhutaan ymmärrettävästi. Lukiessa Blauberg tajusi, että yöuniin priorisoiminen on hyvä pohja muille hyvinvointiteoille.

”Kerran luin tätä illalla ja minua alkoi vähän ahdistaa. Tajusin, että ehkä nyt vain laitan kirjan pois ja käyn nukkumaan sen sijaan, että valvon lukien.”

Näyttelijän työ on epäsäännöllistä. Toisinaan Blaubergin pitää olla Syke-sarjan kuvauksissa aamuseitsemältä, toisinaan kahdeltatoista. Nyt hän tavoittelee säännöllistä unirytmiä.

”Hyväksyn silti sen, että elämässäni on vaiheita, kun kaikki vain levähtää.”

Kun Blauberg saa lukusuosituksia, hän tallentaa niitä äänikirjasovellukseensa. Välillä hän poistaa koko listan.

”Haluan tarttua kirjoihin intuitiivisesti ja silloin, kun ne tulevat eteen.”

Tällainen kokemus hänellä oli pari vuotta sitten. Hän oli kuunnellut Antti Holman podcastia, jossa tämä puhui aamusivujen kirjoittamisesta ja suositteli Julia Cameronin kirjaa Tie luovuuteen. Sitten Blauberg oli kylässä kaverillaan, solmi kengännauhoja eteisessä – ja näki kyseisen kirjan kaverin kirjahyllyssä. Saat sen, kaveri sanoi.

”Koulussa oli pakko lukea klassikoita, enkä lukenut vapaa-ajalla. Lukeminen oli suoritus. Vasta aikuisiällä olen löytänyt lukemiseen rentouden.”

Eleanorille kuuluu ihan hyvää itketti ja nauratti. Kirjassa päähenkilö Eleanor elää yksinkertaista elämää eikä tapaa töiden jälkeen ketään.

”Kirja on kasvutarina sitä, miten pääsee irti menneisyyden kokemuksista ja alkaa elää. Se kertoo yksinäisyydestä, mutta myös siitä, miten antaa mahdollisuus toiselle ihmiselle.”

Blauberg sai muutama vuosi sitten isovanhemmiltaan joululahjaksi Eino Leinon runokokoelman. Vielä silloin Blauberg ei ymmärtänyt lahjan arvoa, mutta nykyisin kyllä. Kirja on tärkeä esine, joka tulee aina muistuttamaan isovanhemmista.

Isoisä oli sujauttanut sivujen väliin kirjeen, ja lisäksi hän oli merkinnyt tähti­tarroilla runon, joka puhutteli häntä.

”On hienoa ajatella, että isoisä on jättänyt kirjaan oman jälkensä.”

Kirja oli pitkään hyllyssä, kunnes Blauberg nosti sen vuosi sitten yöpöydälleen. Hän on lukenut runoja yhdessä ystävänsä kanssa.

”Ajattelin, että alan merkkata kirjasta ne runot, jotka jotenkin puhuttelevat siinä hetkessä.”

Blauberg kerää talteen runoja ja kirjoittaa niitä silloin tällöin itsekin pöytälaatikkoon.

”Runoissa voi selittää tunteita ja kokemuksia. On ihanaa lukea ajatus, joka kolahtaa täysin ja sanoittaa auki oman elämän vaihetta.”

Juttu on julkaistu Trendissä 5/21.