Pikkulapsia lipuu hiljaa jonossa Helsingin Musiikkitalon kahvilaan. Jokaisella on pieni viulu ja jousi. Jännitys ja keskittyminen ovat käsin kosketeltavissa. Pian lapset myös kuuluvat eli soittavat yleisöksi kerääntyneille vanhemmilleen ja isovanhemmilleen. Ensin yhdessä, sitten soolona.

Olemme juuri tavanneet Suvi-Anne Siimeksen kanssa muuten lähes autiossa kahvilassa, joka kylpee isojen ikkunoiden sisällä kevään valossa. Musiikkiesitys keskeyttää työnteon mutta ennen kaikkea pysähdyttää hellyttävästi elämän perusasioiden äärelle.

”Suurin lahja on lapsissa”, Suvi-Anne sanoo katseessaan erityistä lämpöä.

Entinen kansanedustaja ja puoluejohtaja, nykyinen Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja on kolmen aikuisen lapsen äiti ja viiden lapsen isoäiti. Kesäkuussa hän täyttää 60 vuotta.

”Juuri siitä huomaan olevani vanha, miten katson lapsia nykyään. Minulla on perspektiiviä ja tekijän tietoa siitä, miten nopeasti he kasvavat. Näen kehityksen eri lailla kuin silloin, kun omat lapset olivat pieniä. Ihmisestä tulee ihminen, kun joku katsoo rakastavasti ja hyväksyvästi juuri sellaisena kuin on. Mummina voin olla tällainen katsoja.”

KUN SUVI-ANNE JÄTTI politiikan ja siirtyi elinkeinoelämän palvelukseen 17 vuotta sitten, hän vetäytyi julkisuudesta lähes täysin. On siis poikkeuksellista, että hän antaa haastattelun edes pyöreiden ikävuosiensa kynnyksellä. Toisaalta hän puhuu mielellään elämänkaarestaan ja sen vaikutuksesta työuraansa.

”Elän nykyään pienessä perheessä. Puoliso on perheeni, koska kolme lastamme ovat jo todella aikuisia”, hän aloittaa.

Hänen aviomiehensä Kari Penkkilä, 69, teki uran työterveyslääkärinä ja on nyt eläkkeellä. 35 vuotta naimisissa ollut pari asuu Helsingin Pitäjänmäessä. Toinen koti sijaitsee Hangossa, missä he veneilevät moottoriveneellä.

Suvi-Anne sai lapsensa nuorena: ensimmäisen 19-vuotiaana, toisen 20-vuotiaana ja kolmannen 26-vuotiaana.

”Minulle oli tärkeää tulla äidiksi. Tunnistan omissani lapsissani samaa: kaikki kolme ovat halunneet ja saaneet lapsia. Olen onnellinen siitä elämänlahjasta. Lastenlapseni ovat 1–9-vuotiaita, hauska sarja tyttöjä ja poikia. He ovat suuri ilo.”

Perheen perustamisen pitäisi Suvi-Annen mukaan olla mahdollista sellaisissakin elämänvaiheissa, kun kaikki ei vielä ole valmista. Ei haittaa, vaikka opinnot ovat kesken, asunto ostamatta ja vakityöpaikka varmistamatta.

”Itse sain ensimmäiset lapset opiskelijana. Jos esimerkiksi päivähoito olisi ollut tuolloin maksullista, en olisi voinut opiskella. Suomalainen yhteiskunta onneksi tukee perheitä. Eläkettä kertyy nykyisin perhevapailtakin.”

ENNEN URAANSA EDUSKUNNASSA Suvi-Anne teki vuosikaudet akateemisia pätkätöitä tutkijana ja tuntiopettajana erimittaisten apurahojen ja lyhyiden työsuhteiden turvin. Tuolloin puolison työssäkäynti turvasi toimeentulon. Epävarmuus on silti tuttua hänellekin.

”Valmistuin laman keskelle. Meillä oli tiukkaa muttei turvatonta. Mieheni palkan ansiosta saimme aina vuokran maksettua ja ruokaa pöytään.”

Suvi-Annen mukaan yhteiskunnassa olisi hyvä pohtia syvällisesti, miksi niin moni nainen joutuu epäröimään, uskaltaako hankkia lapsia tai onko aika oikea. Julkisessa puheessa perhe-elämästä piirtyy hänen mukaansa myös varsin ankea kuva ”Prisma-perhekaaoksena”.

”Onhan se sitäkin, mutta se on myös iloa, huolenpitoa ja rakkautta. Kaikki eivät halua lapsia tai saa niitä. Mutta niiden, joille se on haave ja mahdollista, pitäisi voida luottaa, ettei yhtä oikeaa aikaa olekaan ja elämä kantaa. Lapsihaavetta ei pitäisi joutua siirtämään syrjään muiden asioiden tieltä.”

Myös työnantajien tulisi olla vahvemmin tukena. Itse Suvi-Anne on johtajana yrittänyt pitää huolta siitä, että työntekijät voivat jäädä perhevapaalle ilman huolta urakehityksen kärsimisestä.

”Työpaikallani perhevapaalla voi olla niin kauan kuin haluaa, ja sen jälkeen saa uuden perehdytyksen tehtäviinsä. Me johtajat voimme myös miettiä äänensävyämme silloin, kun joku soittaa, että jää hoitamaan sairasta lasta kotiin.”

SUVI-ANNE TOIMI EDUSKUNNASSA vuosina 1999–2007 ja vasemmistoliiton puoluejohtajana vuosina 1998–2006. Hänelle kertyi 1 687 ministeripäivää kahdessa Paavo Lipposen hallituksessa. Koulutukseltaan Suvi-Anne on valtiotieteen lisensiaatti.

Kun poliittinen ura vuonna 2007 päättyi, Suvi-Anne aloitti Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana. Se oli hänen omien sanojensa mukaan hieno mahdollisuus katsoa maailmaa toiselta puolelta.

”Olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen, että he olivat valmiita tarjoamaan minulle sitä työtä. Työnantajalle ei ollut kynnyskysymys edes se, että olin ollut vasemmistossa. Vasemmistopoliitikkojen ei ole helppo saada töitä elinkeinoelämästä.”

Työhaastattelussa häneltä kyllä kysyttiin, osaako hän tehdä töitä, vaikka on entinen poliitikko.

”Silloin se otti päähän ja loukkaannuin mutta myöhemmin ymmärsin kysyjän tarkoitusperän ja kävin kiittämässä häntä. Poliitikot tunnetaan puhujina. Johtajan työssä se ei riitä, vaan pitää myös pystyä panemaan asioita toimeen.”

Kyseinen työsuhde oli myös tuolloin 42-vuotiaan Suvi-Annen ensimmäinen vakituinen työsuhde nuoruuden pätkätöiden ja eduskuntavuosien jälkeen. Jo kansanedustajana hän muistaa hämmästelleensä palkallisia kesälomiaan.

11 viime vuotta Suvi-Anne on toiminut Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtajana ja viihtynyt.

”Olin 48-vuotias vaihtaessani työpaikkaa. Ei ole itsestään selvää, että sen ikäinen nainen saa työtä. Sekin on asia, mitä me naiset joudumme työuralla murehtimaan.”

Suvi-Anne kertoo, miten hänen miehensä vaihtoi työpaikkaa vielä yli 60-vuotiaana. Mahdollisuus hieman kutkuttelee Suvi-Anneakin.

”Pitkä työura ei ole suunnitelmani eikä edes haaveeni, mutta minulla on tausta-ajatus, että vielä on paljon jäljellä.”

Koska työelämä muuttuu kiihtyvällä tahdilla ja työurat pidentyvät, Suvi-Annen mielestä on tärkeää lausua ääneen sellainenkin ajatus, ettei työuran tarvitse olla jatkuvaa nousukiitoa.

”Eläkkeelle ei ole pakko jäädä huipulta. Työn vaihtaminen vähemmän haastavaan ennen eläkeikää tulisi nähdä sosiaalisesti hyväksyttynä eikä epäonnistumisena. Se on paljon parempi vaihtoehto kuin leipääntyä, kiristellä hampaitaan ja olla kaikkien tiellä.”

KUN LAPSET OLIVAT PIENIÄ, Suvi-Anne oli poliitikontyönsä vuoksi paljon poissa kotoa. Perhe asui tuolloin Länsi-Uudellamaalla, äidin työ oli Helsingissä. Arki rullasi Suvi-Annen mukaan hänen miehensä ansiosta.

”Minulla on täysijärkiset lapset sen takia, että puolisoni teki lyhennettyä työaikaa ja hoiti heidät.”

Välit aikuisiin lapsiin ovat läheiset.

”Annan sille erityisen arvon, koska olin niin paljon poissa kotoa. Ja kun olin läsnä, olin usein väsynyt. En varsinaisesti potenut siitä huonoa omaatuntoa, mutta ehkä jotain piilevää silti oli. Painolastina pohjalla oli vielä jatkuva koti-ikävä.”

”Työ on aina ollut minulle tärkeää, mutta lasten saannin jälkeen elämän tarkoitusta ei ole tarvinnut miettiä. Vanhempana myös nöyrtyy ja huomaa, miten puutteellinen on. Äitiys romutti kaikki käsitykset omasta erinomaisuudestani.”

Vaativan työn ja vanhemmuuden yhdistäminen onnistuu, mutta ihannetilanteessa kaikki vanhemmat eivät Suvi-Annen mukaan ole kiireisiä yhtä aikaa.

”Minulla on muutenkin hyvä puoliso, mutta suhteestamme puuttui myös täysin taistelu siitä, kenen vuoro on tehdä uraa. Se oli olennaista. Mieheni on minua kymmenen vuotta vanhempi ja hänellä oli jo kokemus, että hän on saanut toteuttaa ammatillista puoltaan. Piileviä kateuden tunteita ei ollut.”

Suvi-Anne kertoo, että kaikkien poliitikkoystävien avioliitto ei kestänyt samanmoisia kiireisiä vuosia.

”Olen onnekas, sillä aika monelle tuli avioero.”

Ruuhkavuosina on hyvä miettiä, voisiko arjessa pärjätä vanhempien vuorovedoin, Suvi-Anne pohtii. Kyse ei ole pelkästä arjen sujuvuudesta tai siinä jaksamisesta, niin tärkeitä kuin molemmat ovatkin.

”Naisilla työuran katkeamiset vaikuttavat ansiotuloihin ja sitä kautta myös eläkkeisiin, jotka jäävät pienemmiksi kuin miehillä. Se on hyvä peruste tasata perhevastuuta ja on hienoa, että yhteiskuntakin puskee sitä kohti.”

NAISERITYISYYDEN ARVON Suvi-Anne oivalsi jo nuorena älykkönä ja feministinä. Positiivisen naiserityisyyden päälle ymmärsivät hänen mukaansa jo ranskalaiset filosofit ja se näkyy myös populaarikulttuurissa. Yhteiskunnalla olisi sen sijaan vielä parantamisen varaa.

”Naisissa on valtavasti vahvuutta ja voimaa, naisista syntyy uusia ihmisiä. Silti naisia lokeroidaan yhä ankarasti. Isille esimerkiksi sallitaan yhä helpommin reissutyö. Se on ärsyttävää. Yleensä lapsella on kuitenkin kaksi vanhempaa, ja tällaisten järjestelyiden pitäisi olla perheen sisäinen asia.”

Yhteiskunnassa elää Suvi-Annen mukaan edelleen sisäänrakennettuna myös ajatus, että nainen on aina tunteidensa vallassa ja aina kateellinen nuoremmalle naiselle.

”Meillä on juntteja sukupuolittuneita rakenteita. Jos nainen arvostelee nuoren ja kauniin naispäättäjän työtä, se nähdään kateutena. Jos mies kritisoi samaa naispäättäjää, se nähdään asiakritiikkinä. Ikään kuin nainen ei saisi vaatia naiselta poliittista päätöksentekoa.”

”Pääministeri Sanna Marinia arvosteltiin toki paljon juuri ulkonäkönsä vuoksi ja miehet myös väheksyivät häntä sen takia. Kenenkään ei tarvitsisi ottaa kantaa kenenkään trikoisiin eikä takapuolen muotoon sukupuolesta riippumatta.”

Suvi-Anne kertoo itsekin käsitelleensä kateuden tunnetta, joskaan ei naispäättäjien päätöksiä kritisoidessaan.

”On tärkeää tunnistaa kateus ja oppia tulemaan toimeen sen kanssa. Kateus ja ihailu ovat lähellä toisiaan, ja parhaassa tapauksessa ihailusta tulee johtotähti itselle. Toisaalta on tärkeä hyväksyä, että kaikkea ei voi eikä tarvitse saada, eikä kukaan ole täydellinen. Elämässä tulee myös erilaisia vaiheita.”

TYÖELÄMÄSSÄ ON OLLUT viime aikoina kiireinen vaihe. Työpaikan henkilövaje on näkynyt Suvi-Annen päivien pituudessa ja katkonaisissa yöunissa. Se on huono juttu, sillä yleensä hän nukkuu erittäin hyvin ja haluaa olla johtajana riittävän levännyt ollakseen helposti lähestyttävä.

”En ihannoi sitä, että johtaja venyy aina. Ihanne olisi, ettei tarvitsisi työskennellä kovin paljon yli normaalihkon työajan. Johtajan tehtävä on olla virkeä. Vain siten jaksaa olla kiinnostunut heistä, joiden kanssa työtä tekee ja huomioida heitä. Virkeys on täysin aliarvostettu supervoima.”

Takavuosien vaaliurakoiden ansiosta Suvi-Anne tietää olevansa hyvä selviytymään raskaistakin työrupeamista, mutta hänestä selviytymismoodi ei saisi olla se ainoa.

”Töissä on hirveän helppo hukata ajantaju ja laiminlyödä hälytysmerkit, vaikka pitäisi levätä ja delegoida. Kutsun väsymysilmiöksi sitä oloa, kun tunnen oloni täysin epäonnistuneeksi ja kaikki tuntuu menevän pieleen. Silloin on fiksuinta nukkua yön yli.”

Johtajana hän haluaa myös vaalia monimuotoisuutta ja välttää ryhmäjaottelua. Hän toivoo, että voisi olla luomassa uudenlaista yrityskulttuuria ja palkata rohkeammin.

”On haitallista, jos ihminen nähdään työelämässä vain jonkin ryhmän edustajana eikä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja osaamisensa kautta. Tämä korostuu vähemmistöjen kohdalla. Suomessa ollaan myös tutkintokeskeisiä ja vaaditaan yleisesti juuri oikeanlaista työkokemusta. Enemmän voitaisiin ajatella, että jos ihminen on hyvä tietynlaisissa tehtävissä, se avaa hänelle laveampia mahdollisuuksia.”

KUUDENKYMPIN RAJAPYYKILLÄ Suvi-Anne sanoo, ettei haluaisi olla nuorempi. Lapsenlapset tekevät hänen mielestään ikääntymisestä helpommin hyväksyttävää.

”Isovanhempana todella näen ajan kulun. Jos en itse vanhenisi, se tarkoittaisi, että lapsenlapseni eivät kasvaisi ja kehittyisi. Toisaalta he opettavat myös pysähtymistä hetkeen ja keskittymistä yksityiskohtiin, kuten lintuun kaivamassa multaa.”

Ikä ja kokemus ovat opettaneet Suvi-Annelle paljon tärkeää. Kuten sen, että loukkaavat sanat voivat paitsi satuttaa myös vahvistaa.

”Kun odotin esikoistani, kätilö kysyi minulta neuvolassa, haluanko varmasti pitää lapsen ja tiedänhän, että on mahdollista tehdä abortti. Se oli suuri yllätys eikä tuntunut kivalta. Samalla siitä tuli suojaava kokemus: tämä on minun valintani, eikä muiden mielipiteillä ole väliä.”

Tuo kokemus on kantanut häntä silloinkin, kun Suvi-Annea on myöhemmin kritisoitu politiikassa ja työelämässä.

”Olen surrut suruja itsekseni, mutta sen suojan ali kukaan ei ole päässyt.”

Toinen iso oppi on ollut se, että elämässä on lopulta aina kyse valinnoista. Ovat ne sitten isoja tai pieniä.

”Minusta olisi ihanaa olla hoikempi ja hyväkuntoisempi, ja aionkin varata hyvinvoinnille lisää aikaa. Valinnoistaan pitää aina ottaa vastuu. Luenko kirjaa vai lähdenkö lenkille?”

Poliitikkovuosinaan Suvi-Anne juoksi paljon, mutta nyt hän palautuu usein juuri tarttumalla kirjaan.

”Kun olen henkisesti kuormittunut, minulle on tärkeää lukea. Ei-ruumiillisen työn tekijänä minun pitää antaa aivojeni levätä ja päästää irti omista ajatuksistani. Kirjan kautta imeydyn toiseen maailmaan, mikä huuhtoo mieleni vapaaksi omista murheista.”

Juttu on julkaistu Eevassa 6/2023.