Suolistomikrobeista kannattaa pitää huolta, mutta miten se käytännössä tapahtuu? Yllättävän ihanilla tavoilla, mikrobiasiantuntija paljastaa
Hyvinvointi
Suolistomikrobeista kannattaa pitää huolta, mutta miten se käytännössä tapahtuu? Yllättävän ihanilla tavoilla, mikrobiasiantuntija paljastaa
Suolistomikrobit ovat terveyden uusi musta, aarre sisälläsi! Asiantuntija kertoo, miksi hyviä pöpöjä kannattaa vaalia ja miten.
Teksti

Kuvat
,

Julkaistu 7.4.2021
Kauneus ja Terveys

Suolistossa elää biljoonittain bakteereja, viruksia ja hiivoja. Kuulostaa inhalta, mutta suolistomikrobeilla on monia terveyttä hyödyttäviä tehtäviä. Ne esimerkiksi säätelevät immuunipuolustuksen toimintaa.

– Jos suolistomikrobien keskinäiset suhteet ovat epätasapainossa, alttius sairastua kasvaa, akatemiatutkija ja bakterologian dosentti Satu Pekkala sanoo.

Suolistomikrobit pilkkovat myös ruoan.

– Näin ne tuottavat muun muassa vitamiineja ja lyhytketjuisia rasvahappoja. ­Mikrobit vaikuttavat elimistön energiatasapainoon ja aineenvaihduntaan parantamalla esimerkiksi suoliston liikkuvuutta sekä ruoansulatusta.

Ennen luultiin, että suolistomikrobit saadaan syntyessä eikä niihin voi vaikuttaa. Kymmenen vuoden aikana mikrobien merkitystä terveydelle on alettu ymmärtää entistä paremmin, sillä tutkimus on edennyt harppauksin menetelmien kehittyessä. Terveellisillä elin­tavoilla, etenkin runsaskuituisella ruokava­liolla, voi vaikuttaa suotuisasti mikrobien koostumukseen ja määrään koko elinajan.

Haavainen paksusuolitulehdus ja ­Crohnin tauti yleistyvät koko ajan. Hyvät suolisto­mikrobit näyttäisivät suojaavan niiltä, kun taas tulehdusta aiheuttavat bakteerit saattavat altistaa niille.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että epätasapainoinen suolistomikrobiston koostumus ja jotkin mikrobien toiminnot ovat yhteydessä muistisairauksien kehittymiseen.

Alzheimerin tautia sairastavilla on vähemmän hyviä maitohappobakteereja kuin terveillä. Toisaalta on todettu, että heillä on mahalaukussa elävää helikobakteeria usein, ja sen aiheuttamat infektiot voivat vauhdittaa muistihäiriöitä. Yhdessä tutkimuksessa heliko­bakteeri häädettiin antibiooteilla, jolloin potilaan kognitiiviset ja toiminnalliset kyvyt parantuivat hieman.

Suolistosta erittyy ruokahalua hillitseviä välittäjäaineita. Häiriöt niiden erittymisessä tai toiminnassa voivat altistaa ylipainolle.

– Naisten suolistossa on enemmän mikrobeja, jotka liittyvät lihavuuteen. Kun eläinkokeissa naarashiirille siirrettiin uroshiiren ­ulostetta, naarasten paino tippui. Parhaillaan pohditaan, johtuisiko suolistomikrobeista myös naisten suurempi alttius sairastua esimerkiksi ärtyneen paksusuolen oireyhtymään.

Toiset aivot. Suolisto on saanut tämän lempinimen, sillä jopa 90 prosenttia mieli­alaan vaikuttavasta serotoniinista tuotetaan suolistossa. Se vaikuttaa aivoihin ruoansulatuskanavan yhteydessä sijaitsevan enteerisen hermoston kautta. Jos serotoniinia on käytettävissä liian vähän, pelon, vihan ja surun tunteet nousevat normaalia helpommin esiin.

–Tutkimuksissa on huomattu, että masentuneilla suolistomikrobit ovat epätasapainossa. Tosin se voi johtua siitäkin, että masentunut ei jaksa huolehtia terveellisestä syömisestä.

Suolistomikrobit pystyvät tuottamaan syömästämme ravinnosta myös huonoja aineita, jotka on yhdistetty alttiuteen sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä paksusuolen syöpään.

Toistuvat antibioottikuurit häiritsevät mikrobien normaalia toimintaa, ja suolistoon voi pesiytyä antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja. Niitä voi saada myös ulkomailla lihasta, sillä monissa maissa tuotantoeläimille annetaan antibiootteja vauhdittamaan kasvua.

Terve vatsa ei yleensä oirehdi. Ummetus, ripuli ja kipuilu viestivät suolistomikrobien epätasapainosta.

Suolistomikrobiston koostumuksen määrittäminen ulostenäytteestä on mahdollista, mutta Pekkala pitää sitä rahan hukkana.

– Mikrobistolle ei ole olemassa samanlaisia terveydestä kertovia viitearvoja kuin veriarvoille. Bakteerit hyödyttävät tai haittaavat eri ihmisiä ei tavoin. Olennaista on tukea ruokavaliolla suoliston hyvinvointia.

Lisää hyviä mikrobeja

1. Helli suolta kuidulla, niin suoliston hyvät bakteerit voivat paremmin. Syö paljon ja monipuolisesti kasviksia. Ne sisältävät prebiootteja, jotka ruokkivat terveydelle hyödyllisten mikrobien kasvua suolistossa.

2. Liiku. Liikunta lisää hyvien mikrobien määrää suolistossa. Kestävyysliikunta lisää painonpudotuksessa auttavan bakteerin määrää ja voi myös vähentää matala-­asteista tulehdusta aiheuttavia bakteereja.

3. Mene metsään. Luonto­kontaktit vaikuttavat suotuisasti suolistomikrobeihin ja immuunipuolustukseen.

4. Vältä stressiä. Se häiritsee suolistomikrobien normaalia toimintaa. Rentoutuminen avittaa ruoansulatusta.

5. Pieni lasillinen punaviiniä silloin tällöin vaikuttaa suotuisasti. Punaviinin tanniinihapot voivat lisätä hyvinä pidettyjen bifidobakteerien määrää suolessa. Runsas alkoholin käyttö heikentää suoliston seinämää ja edistää tulehdusta.

Hae apua

Voit vaikuttaa suolisto-oireisiin kasvispitoisella ravinnolla. Säännöllinen ruokarytmi tehostaa ruoansulatusta. Vältä eineksiä, sillä lisäaineet tuhoavat hyviä suolistobakteereja ja aiheuttavat suolen tulehdusta. Hankalissa oireissa käänny lääkärin puoleen. Helikobakteeri todetaan ulostenäytteellä. Bakteeri voidaan häätää lääkkeillä.

Akatemiatutkija ja bakterologian dosentti Satu Pekkala.
Kommentoi +