”Minä, kuten moni muukin, on joskus yrittänyt päästä erikoissairaanhoidon piiriin. On sanottu, että soita tähän numeroon, ei vaan tähän numeroon, ja hei täältä puuttuukin yksi paperi. Silloin on auttanut, kun joku hoitajista on sanonut, että tämä on ihan hanurista. Se saa aikaan tunteen, etten ole turhautumiseni kanssa yksin.

Sellaisen inhimillisen kohtaamisen minäkin haluan tarjota työssäni sosiaalityöntekijänä. Järjestelmässämme on paljon ongelmia. Olisi kiva, että sosiaalipalvelut olisivat vähemmän kasvottomia ja helpommin saavutettavia.

Vaikka ihminen olisi hankala tai töykeä, haluan pystyä tarjoamaan aidon ja mukavan kohtaamisen. Saatan antaa työnumeroni ja sanoa, että voit soittaa milloin vain.

VIELÄ LUKIOIKÄISENÄ sosiaalityö ei kiinnostanut minua yhtään. Mietin, että mikä niitä ihmisiä vaivaa, ketkä opiskelevat sellaista.

Menin opiskelemaan lukion jälkeen valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja työskentelin Helsingin Rautatieaseman R-kioskissa. Tykkäsin siitä tosi paljon. Mietin, missä työssä voisin jatkaa ihmisten kohtaamista. Eräs tuttuni opiskeli sosiaalityötä, ja se kolahti heti. Nyt työskentelen Vantaan lastensuojelun päivystyksessä.

Työssäni vastaanotan lastensuojelu­ilmoituksia. Mietin, onko ilmoitus aiheeton, riittääkö että lähetän perheelle kirjeen tai soitan, vai onko minun noustava heti tuolista ja lähdettävä pillit pauhaten arvioimaan tilannetta – vai jopa poliisin kanssa.

Luulen, että moni on tosi helpottunut, kun lapsesta on tehty ilmoitus. Ei ole ehkä uskallettu hakea apua. Totta kai tähän kuuluu myös vastentahtoisia toimenpiteitä, sellaisia, jotka eivät tunnu ihmisestä, että häntä autetaan.

Yksi radikaaleimmista esimerkeistä on se, että lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, vaikka se ei olisi lapsen tai vanhemman toive. Pitkällä aikavälillä voi silti olla lapsen edun mukaista, että hänet sijoitetaan kodistaan pois.

Lue myös: "Karu lapsuus ei enää aiheuta häpeää"

HALUAN TEHDÄ töitä ihmisten kanssa, mutta kun puhutaan kutsumusammateista, luodaan asetelma, että raha tai työ olisivat toissijaisia. Hyvä esimerkki tästä ovat kyttäsarjojen poliisit, jotka valvovat kellon ympäri, ottavat joka ikisen keissin henkilökohtaisesti, ja perhe on toissijainen.

Voin olla työlleni omistautunut, vaikka se ei täytä koko sydäntäni. On hienoa, jos jollain on kutsumus työhönsä, mutta se ei saa olla tekosyy ottaa hänestä kaikkea irti. En tee tätä siksi, että minut on kutsuttu – vaan olen helkkarin hyvä tässä.

Kutsumusammateista puhuminen myös vähentää asiantuntijuuden merkitystä. En voisi tehdä tätä työtä ilman, että kasvatan asiantuntijuuttani koko urani ajan. Tämän pitäisi myös näkyä palkassa.

Palvelujärjestelmä hylkää helposti ihmiset, joilla on haastavia tai lukuisia ongelmia. Minusta ihmisille pitää antaa mahdollisuus tulla autetuiksi. Ei pitäisi luovuttaa heti ja ajatella, että joku on toivoton tapaus.

Jos työpaikkani ei mahdollistaisi tapaani tehdä tätä työtä – vaan siirryttäisiin yhteisen pohdinnan ja vaihtoehtojen sijasta suoraan vastentahtoisiin toimenpiteisiin – eettinen dilemma olisi liian suuri enkä pystyisi tekemään tätä.

Instagram-tilini tuntuu isolta onnistumiselta. Tililläni kerron työssäni kokemista turhautumisista, onnistumisista ja ihmetyksistä. Tykkään siitä, että saan vapaasti ihmetellä työssäni kohtaamia käytäntöjä ja ilmiöitä seuraajieni kanssa ja viisastumme yhdessä.

Parasta on, kun joku on alkanut opiskella sosiaalialaa minun horinoideni takia. Epävarmuuden tunteista puhuminen on ollut tärkeää, sillä kun aloitin työssäni, tuntui, etten osaa mitään. Haluan kertoa nyt muille vastavalmistuneille, ettei kukaan osaa.

Ajattelen, että somella on vaikuttamisen voima. Sosiaalipalvelujen täytyy olla siellä, missä ihmiset ovat, ja yhteyttä voi ottaa niin, ettei aina tarvitse täyttää kaavaketta tai edes soittaa. Olen saanut muutamia yhteydenottoja nuorilta somessa – he ovat halunneet jutella tai kysyä lastensuojelusta.

MIKÄ SAA JAKSAMAAN hankalina hetkinä? Ihana vastaus olisi se, että pääsen auttamaan ihmisiä. Mutta totuus on se, että vaikka onnistumisia tulee päivittäin, niitä on vaikea muistaa. Ehkä niille sokeutuu, kun turhautuu siihen, ettei ihmisille ole riittävästi palveluja. Onnistumiset eivät saa minua pysymään työssäni, vaan se, että haluan tarjota parasta mahdollista sosiaalipalvelua.

Parasta on ollut nähdä, että voi itse vaikuttaa järjestelmään. Minulla ja työparillani on tavoitteena tehdä Suomen paras malli ennakollisten lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn. Lastensuojeluilmoitus voidaan siis tehdä myös ennakkoon raskaana olevasta naisesta, jos on esimerkiksi epäily päihteidenkäytöstä.

Mallimme on nyt minusta Suomen paras! Toivon, että joku haastaa meidät ja keksii jotain vielä parempaa. Olemme voineet esimerkiksi vähentää synnytyssairaalasta tehtyjen kiireellisten sijoitusten määrää. Tavoitteenamme on saada kutsu Linnan juhliin tämän takia!

Jos tuntuu, että maailma ympärillä on ärsyttävä, haluan tehdä asialle jotain. Kun Trump voitti vaalit, minua ärsytti. Sitten leivoin sata korvapuustia ja ilmoitin Facebookin puskaradio-ryhmässä, että meiltä voi tulla hakemaan pullaa. Halusin muistaa siitä päivästä jotain hyvää.”

Juttu on julkaistu Trendissä 1/22.