Olohuoneen sohvalla on ruuhkaa. Sirpa Selänne, 51, ja 13-vuotias Veera-tytär yrittävät asettautua yhdessä videopuheluun, mutta kännykän ruutu täyttyy nuuhkivista kuonoista ja ruskeista nappisilmistä. Vajaan vuoden ikäisillä rottweilerinpennuilla, Lambolla ja Bellalla, riittää energiaa.
Päivä Kalifornian Coto de Cazassa on vasta alussa, Suomessa valmistaudutaan aikaeron vuoksi jo yöunille.
”Tällaista tämä meidän elämämme nykyään on. Koti on koko ajan sekaisin eikä täällä ole koskaan hiljaista”, Sirpa saa sanotuksi vispaavien häntien lomasta.
Selänteiden perhe kasvoi viime syksynä, kun Stella-koira synnytti kymmenen pentua. Vaikka valtaosa tulokkaista on jo uusissa kodeissaan, talossa on yhä kaikkiaan seitsemän koiraa.
Kolmen hehtaarin tontilla on tilaa lemmikeille, mutta öisin tunnelma tiivistyy, kun koirat hakeutuvat nukkumaan Sirpa ja Teemu Selänteen makuuhuoneeseen.
”Koirat järjestävät ohjelmaa, mutta ne ovat tärkeitä perheenjäseniä, joilta saa valtavasti rakkautta. Vaikka maailmantilanne vetää mielen välillä matalaksi, se unohtuu heti, kun nämä kaverit tulevat viereen rapsutettavaksi. Eläimillä on uskomattoman terapeuttinen vaikutus.”
Pandemia on vaikuttanut arkeen Coto de Cazassakin. Kun liikkumista alettiin keväällä vuosi sitten voimakkaasti rajoittaa, Bostonin Curry Collegessa opiskeleva Eetu, 23, ja Teksasin juniorijoukkueessa jääkiekkoa pelannut Leevi, 21, muuttivat väliaikaisesti takaisin kotiin.
Myös 13-vuotias Veera on käynyt koulua kotoa käsin.
”Oikeastaan tämä on ollut ihan kivaa. Saan tehdä läksyjä milloin haluan, kunhan kaikki tehtävät tulevat hoidetuiksi. Nautin tästä vapaudesta”, Veera kertoo.
Poikkeuksellinen aika lähensi Selänteitä
Pandemiarajoitusten myötä perhe asui viime vuonna yhdessä kaikkiaan viisi kuukautta. Sirpan mukaan se on ennätys.
Kun Eemil, Leevi, Eetu ja Veera olivat pieniä, Teemu vietti valtaosan vuodesta NHL:n harjoituksissa ja pelimatkoilla. Ammattikiekkoilijan eläköityessä vuonna 2014 perheen pojat tekivät puolestaan muuttoa uusille opiskelupaikkakunnilleen.
”Käytännössä melkein aina joku meistä on ollut poissa kotoa. Koronasulkujen aikaan havahduimme siihen, ettemme ole olleet koskaan näin tiiviisti ja pitkään yhdessä”, Sirpa sanoo.
Poikkeuksellinen aika on lähentänyt perheenjäsenten välejä.
”Meille kävi niin kuin monelle muullekin perheelle. Rajoitusten myötä elämä jotenkin pysähtyi ja elinpiiri pienentyi. Kaikki ylimääräinen kiire ja häly lähtivät ja pystyimme keskittymään vain kotiin, toisiimme ja koiriin.”
Sirpan mielestä se on tehnyt hyvää koko perheelle.
Kokkausvuoroja
Selänteiden esikoinen, 25-vuotias Eemil on asunut tyttöystävänsä Kendal Haubnerin kanssa jo pidempään tilan remontoidussa vierastalossa.
Eemil työskentelee Selänteiden omistamassa ravintolassa Selanne Steak Tavernissa Laguna Beachilla, jonne on kotoa noin puolen tunnin ajomatka.
Pari vuotta sitten Selänteet avasivat myös toisen ravintolan, laadukkaita hampurilaisia myyvän The Penalty Boxin Kalifornian Garden Groveen.
”Eemil on kiinnostunut yrittämisestä, joten ravintolatyö on hänelle hyvää kokemusta tulevaa varten. Toki viime aikoina kaikilla ravintoloilla on ollut haastavat ajat, mutta rokotusten myötä tilanne paranee varmasti kesäksi.”
Viisi kuukautta kestäneet liikkumisrajoitukset vaikuttivat myös kotitalouksien ruokahuoltoon.
”Eniten meilläkin meni aikaa ruuanlaittoon. Välillä tuntui siltä, ettemme ehtineet päivän aikana tehdä mitään muuta kuin seistä hellan ääressä. Jaoimme lasten kanssa kokkausvuorot niin, että jokainen vastasi vuorollaan päivällisen valmistamisesta”, Sirpa kertoo.
Isoja kotihaaveita
Pari vuotta sitten Selänteet harkitsivat suurehkoa elämänmuutosta. He aikoivat luopua 870-neliöisestä talostaan, koska sen ylläpito on työlästä. Coto de Cazan arvoalueella sijaitsevan kodin pihapiiriin kuuluu hevostalli, tenniskenttä, golf-väyliä, uima-allasalue ja suomalainen sauna.
Talo ehti olla jo myynnissä, mutta kun sopivaa ostajaa ei löytynyt, perhe muutti suunnitelmia.
”Tämä on meille kaikille rakas paikka, olemmehan asuneet tässä talossa yli kaksikymmentä vuotta.”
Kotia on nyt ehostettu pienellä remontilla, mutta Sirpalla on kunnianhimoisempiakin unelmia.
”Olemme Teemun kanssa haaveilleet, että rakentaisimme kaikille lapsille talot tähän samalle tontille. Veikkaan kuitenkin, että nuoriso on asiasta eri mieltä.”
Veera tunnustaa viihtyvänsä kotona.
”Voisin muuttaa yläkertaan, jos sinne tehtäisiin asunto.”
Veera ja Teemu Selänne ovat hyvin läheisiä: ”Iskä päihittää minut vielä”
Veera Selänteen aamut alkavat takapihan tenniskentällä, jossa hän harjoittelee päivittäin Teemun kanssa. Ikäistään vanhempien, 14-vuotiaiden sarjassa pelaava tyttö on osallistunut turnauksiin hyvällä menestyksellä ja haaveilee ammattilaisurasta.
”Iskä päihittää minut vielä pelissä, mutta kyllä minä jonain päivänä hänet voitan. Treenaan kaksi kertaa päivässä, ensin täällä kotona, sitten tennisklubilla valmentajani kanssa. Tietenkään en tiedä vielä, onko minusta ammattilaiseksi, mutta harjoittelen kovasti ja etenen päivän kerrallaan.”
Sirpa on seurannut Veeran omistautumista ylpeänä ja arvelee, että seuraavat vuodet määrittelevät, minne tyttären tie vie.
Jos kipinä lajiin säilyy ja Veera menestyy sarjassaan, hänellä voi olla mahdollisuuksia saada stipendi jatko-opintoihin. Tulevan talven viettäminen Floridassa voisi olla yksi vaihtoehto, sillä siellä järjestetään korkeatasoisia tennisleirejä.
”Emme halua painostaa Veeraa, hän saa itse valita tiensä. Toivon, että Veera saisi kokea mahdollisimman paljon onnistumisen elämyksiä, päätyipä hän mille alalle tahansa”, Sirpa miettii.
Isän ja tyttären tiiviin suhteen seuraaminen lämmittää Sirpan mieltä.
”Murrosiässä tytöt usein erkaantuvat isistään, mutta Veera ja Teemu ovat yhä todella läheisiä. Veera on ollut aina isäntyttö, ja Teemu tekisi hänen puolestaan varmasti mitä tahansa.”
”Äiti häärää jotain koko ajan”
Sirpa Selänne kuvailee Veeraa sydämelliseksi mutta myös lujatahtoiseksi nuoreksi naiseksi, joka on uskaltanut pitää perheen nuorimpana aina puoliaan.
”Veera on välillä aika kova pomottamaan ja saattaa sanoa turhankin suoraan mielipiteensä. Tämän piirteen hiomisesta meillä keskustellaan usein. Yritän muistuttaa Veeraa, että kaikesta ei aina tarvitse sanoa viimeistä sanaa. Joskus voi olla hiljaakin.”
”Eikö sekin olisi hölmöä, jos valehtelisin? Eikö suoruus ole kuitenkin parempi juttu: että sanon asiat niin kuin ne ovat? Silloinhan olen vain rehellinen”, kuopus vastaa.
Pienet arkiset nahinat yltyvät kotona harvoin riidaksi asti. Veera arvelee, että hänen äitinsä pinna palaa vain silloin, kun perheenjäsenet eivät ole osanneet viedä kaikkia tavaroita paikoilleen.
”Äiti häärää jotain koko ajan. Jos katsomme sohvalla elokuvaa yhdessä ja äiti näkee vaatemytyn penkillä, hänen on pakko mennä heti keräämään se. Sen jälkeen hän heittäytyy marttyyriksi ja valittaa, että miksi hän joutuu tekemään täällä kaiken.”
”En osaa olla aloillani. Ja haluaisin tietysti, että koti olisi siisti. Tavaroiden kerääminen on juuri sellaista näkymätöntä työtä, jota pitää tehdä koko ajan. Aina sitä ei arvosteta”, Sirpa sanoo.
”Teemusta kuoriutui varsinainen kodinhengetär”
Viime talvi pakotti ikiliikkujan pysähtymään. Sirpan olkapäästä repesi kaksi kiertäjäkalvosimen jännettä, kun hän yritti siirtyä veneestä sup-laudan päälle ja liukastui. Olkapää jouduttiin lopulta leikkaamaan.
”Jouduin leikkauksen jälkeen makaamaan kolme viikkoa sohvalla, enkä uskaltanut mennä kaatumisen pelossa edes kävelylenkille. Käsi oli kantositeessä ja sitä särki koko ajan, se oli sietämätöntä. Olin varmasti perheen mielestä todella rasittava potilas.”
Joutenolo ahdisti, sillä Sirpa on tottunut olemaan aktiivinen. Toisaalta pitkässä sairauslomassa oli myös hyvät puolensa.
”Teemusta kuoriutui varsinainen kodinhengetär. Hän hoiti koirat ja vaimon, ja teki kaikki kotityöt ruuanlaitosta lähtien. Naljailin hänelle, että hän oli huijannut minua kaikki yhteiset vuotemme.”
Koko perhe puhuu suomea
Kun oma perhe on koolla, Selänteet keskustelevat kotona useimmiten suomeksi. Sirpa ja Teemu ovat halunneet säilyttää äidinkielensä taidon lapsillakin.
”Minusta olemme onnistuneet siinä hyvin, kun ottaa huomioon, että he ovat asuneet koko elämänsä täällä Amerikassa. Lapset osaavat myös lukea ja kirjoittaa viestejä suomeksi, mutta kirjoja he lukevat mieluummin englanniksi.”
”Joskus on vaikea löytää oikeita sanoja, mutta kyllä minä ihan hyvin suomella pärjään. Ja aina, kun olemme olleet kesän Suomessa, puhuminen on helpompaa”, Veera on huomannut.
Ikävä Kirkkonummen-kotiin on kova. Viime vuoden odotettu matka Suomeen peruuntui koronatilanteen vuoksi. Sukulaisiaan Veera ja Sirpa kertovat nähneensä viimeksi jouluna puolitoista vuotta sitten.
Sirpaa harmittaa yhä, ettei hän päässyt juhlistamaan vanhempiensa merkkipäiviä. Isä Erkki Vuorinen täytti tammikuussa 90 vuotta, Terttu-äiti joulukuussa 85 vuotta.
”Isä ja äiti voivat molemmat hyvin ja ovat saaneet jo koronarokotteen, mutta heillä alkaa olla jo ikää. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että näemme niin harvoin. Toisaalta olen myös hyväksynyt sen, etten voi olla yhtä aikaa kahdessa paikassa. Meidän elämämme on täällä Kaliforniassa.”
Sirpa soittaa vanhempiensa kanssa videopuheluita viikoittain ja kysyy äidiltään vieläkin neuvoa ruuanlaitossa. Kun Sirpa ja Teemu lensivät alkuvuodesta ystäviensä luokse Meksikoon, Sirpaa jännitti eniten vanhempiensa reaktio: kuinka he suhtautuisivat korona-ajan matkustamiseen.
”Onhan se huvittavaa, että olen 51-vuotias ja vieläkin mietin välillä, mitä äiti ja isä tekemisistäni ajattelevat.”
Sirpa sanoo oppineensa vanhemmiltaan erityisesti muiden ihmisten kunnioittamista ja huomioon ottamista. Samaa taitoa hän on halunnut välittää omille lapsilleen.
”Yhtä tärkeää on myös itsensä kunnioittaminen. Olen opettanut sekä pojille että Veeralle, että omat rajat on osattava vetää eikä kenenkään pidä antaa kohdella itseään huonosti.”
Jäähyväiset Liisa Selänteelle – ”Mummilla oli aina vastaus kaikkeen”
Kolme vuotta sitten Selänteiden perhe joutui ison luopumisen eteen, kun Teemun äiti Liisa Selänne menehtyi 81-vuotiaana polvileikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Suomeen kesän viettoon saapuneet Selänteet ajoivat lentokentältä suoraan sairaalaan hyvästelemään rakasta mummia.
”Liisa ei ollut enää siinä vaiheessa tajuissaan, mutta meille oli tärkeää halata ja kiittää häntä kaikesta. Liisa oli niin tärkeä osa perhettämme, että hänen poismenostaan toipuminen on kestänyt pitkään. Välillä tuntuu, ettei suru ole hellittänyt vieläkään”, Sirpa tunnustaa.
Hän tutustui anoppiinsa jo pikkutyttönä, sillä hänen äitinsä oli Liisa Selänteen hyvä ystävä.
Sirpa näkee tyttäressään paljon samoja piirteitä kuin Liisassa.
”Veerassakin on herkkyyttä, aitoutta ja sydämellisyyttä. Minulla on usein tunne, että Liisa on yhä täällä meidän luonamme Veeran kautta.”
Veeralla on myös kova ikävä Liisaa.
”Kun minulle tulee vaikeita tilanteita, mietin usein, mitä mummi siinä tilanteessa tekisi. Hänellä oli aina vastaus kaikkeen. Mummi opetti, että minun pitää kohdella muita niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan. Rakastin häntä yhtä paljon kuin äitiä, isää ja veljiäkin.”
Leijonaemo
Toisinaan Sirpa pohtii Veeraa kuunnellessaan, että tytär on joutunut varttumaan ikäisiään nopeammin. Perheen nuorimmaisena Veera on kasvanut isoveljien keskellä ja viettänyt paljon aikaa aikuisten kanssa.
Veera on ystävystynyt myös Sirpan ystävien kanssa ja lähtee mielellään äidin mukaan illanviettoihin, lenkille tai joogaan. Saunahetkistä on tullut äidin ja tyttären yhteinen juttu. Lauteilla käydään läpi päivän tapahtumat ja mieltä painavat murheet.
”Meillä on Veeran kanssa todella läheiset välit, pystymme puhumaan ihan kaikesta. En uskalla edes ajatella, miltä minusta tuntuu, jos Veera muuttaa joskus toiseen osavaltioon. Poikien opiskelemaan lähtökin oli minulle vaikeaa.”
”Olet aina niin kova huolehtimaan meidän puolesta”, tytär toteaa.
”Sellaista se on vanhempana: poden aina jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta. Mietin välillä, olinko tarpeeksi läsnä ja leikinkö lasten kanssa riittävästi, kun he olivat pieniä. Tasapuolinen olen mielestäni aina ollut ja jokaista lastani puolustanut leijonaemon lailla”, Sirpa sanoo.
”Ja minä vain kiusaan sinua, kun sanon, että Eemil on lempilapsesi. Totta kai tiedän, että rakastat meitä kaikkia. Olet ollut hyvä äiti”, Veera vakuuttaa.
”Olisi ihana päästä kokemaan isovanhemmuus”
Coto de Cazassa juhlistetaan äitienpäivää tänäkin vuonna tutun kaavan mukaan. Perhe herättää Sirpan onnittelulaululla ja tuo aamiaisen vuoteeseen. Tärkeälle päivälle nostetaan malja tuoreesta appelsiinimehusta ja kuohuviinistä sekoitetulla mimosalla. Illaksi kokoonnutaan syömään Laguna Beachin ravintolaan.
Miehiksi varttuneita poikiaan ja pitkäksi venähtänyttä tytärtään katsoessaan Sirpa havahtuu usein pohtimaan ajankulkua. Hän oli 26-vuotias alkaessaan odottaa esikoistaan. Eemil on pian samanikäinen.
”Toivon, että olisin viiden vuoden päästä jo mummi. Olisi ihana päästä kokemaan isovanhemmuus.”
Sirpa Selänne haaveilee kiireettömistä hetkistä lastenlasten kanssa. Sellaisista, joihin ei omien lasten kanssa ollut aina mahdollisuutta.
”Mutta olen kiitollinen kaikesta koetusta: elämä on ollut hyvää ja olemme saaneet pysyä terveinä.”
Veerallakin on tulevaisuuden suunnitelmia.
”Minäkin haluaisin joskus äidiksi. Neljä lasta olisi sopiva määrä.”
IhmisetSirpa Selänne: ”Tunsin syyllisyyttä helposta elämästä”
IhmisetKaija Saariaho ja tytär Aliisa Barriére: ”Kaikilla oli kuva, että jos haluaa olla hyvä säveltäjä, täytyy olla ennen kaikkea mies”
äiti ja tytärÄiti Sari Havas ja tytär Asta Sveholm: ”Rohkeat ratkaisut yhdistävät meitä – olemme jatkuvassa muutoksessa”
IhmisetLaura Tuomarila ja Venla Edelmann: "Syömishäiriöstä tuli yhteinen kokemus"
IhmisetÄiti ja tytär Aino Seppo ja Sonja Salminen: ”Vakava sairaus oli vähällä viedä toivon”
IhmisetKristiina Halkolalla on seitsemän lastenlasta: "Mummona on helpompaa kuin äitinä"
