Friman: Rahasta puhutaan nyt kaikkialla. Ainakin siltä tuntuu. Onko meidän kaikkien pakko olla kiinnostuneita rahasta?

Mähkä: Ajattelen, että rahalla on ihan ratkaiseva rooli kaikissa elämän käänteissä. Jos on kiinnostunut elämästään, pitäisi olla kiinnostunut myös rahasta.

Friman: Mihin kaikkeen raha sitten vaikuttaa?

Mähkä: Raha vaikuttaa siihen, missä asumme, millaisia ihmisiä tapaamme ja miten voimme käyttää aikaamme. Se vaikuttaa jopa siihen, kenen kanssa laitamme hynttyyt yhteen. Ei oikein ole sellaista todellisuutta, jossa rahalla ei olisi väliä.

Mattila: Juuri näin. Raha on vaihtokauppaväline ja resurssi, jota yksinkertaisesti tarvitaan kattamaan sekä välttämättömät tarpeet että erilaiset mahdollisuudet. Raha tuo mahdollisuuksia valita ja toimia arvoistaan käsin. Siksi se on keskeinen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tekijä. Rahan puute tai stressi siitä haittaa myös terveyttä. Siksi rahaa ei voi sivuuttaa.

Mähkä: Olen muuten viime aikoina lukenut uudestaan Jane Austenin romaaneja. Ne ovat ihanan rehellisiä siinä, mikä rooli rahalla on ihmisen elämässä!

Friman: Erityisesti naisten olisi käsittääkseni tärkeä kiinnostua rahasta. Sitä kuvataan ihan poliittisesti tärkeäksi jutuksi. Onko se niin?

Mattila: On. Olemme edelleen altavastaajia ja heikommassa asemassa miehiin nähden tulotason, hitaamman palkkakehityksen ja pienempien eläkkeiden vuoksi.

Mähkä: Naiset pitävät myös enemmän perhevapaita. Erityisesti pitkät perhevapaat syövät rajusti eläkkeitä. Sen edessä ei saisi laittaa päätä pensaaseen.

Mattila: Niin! On äärettömän epäoikeudenmukaista, että naisen eläke jää pieneksi esimerkiksi perhevapaiden vuoksi. Kenenkään ei tulisi uhrata muiden vuoksi taloudellista tilaansa tulevaisuudessa.

Friman: Perhevapaiden epätasainen jakaminen on Suomessa yhä räikeää. Teillä kummallakin on lapsia. Miten teidän perheissänne on toimittu?

Mähkän: Ensimmäisen lapsen kohdalla jaoimme perhevapaat suunnilleen puoliksi, toisen kohdalla tavoite oli, etten joutuisi laittamaan yritystäni tauolle. Se onnistui: puolisoni Kalle hoiti vauvaa kolmikuukautisesta eteenpäin kaksi arkipäivää viikossa, minä kolme.

Mattila: Meillä perhevapaat menivät minun piikkiini. Aloitin sijoittamisen, kun odotin esikoistani.

Friman: Pitääkö jo lapselle säästää? Minkä verran?

Mähkä: Ajattelen, että lapselle on hyvä opettaa rahankäyttöä, jotta lapsi tietää, mistä ja mihin raha tulee ja menee ja miten sitä oppii säännöstelemään niin, että voi joskus tehdä isompiakin hankintoja. Tämä on vähän traagistakin. Hellimme ajatusta siitä, että kun on vähän rahaa, sitä oppii käyttämään fiksusti. Mutta se menee usein juuri toisin. Pitää olla rahaa, jotta lapsi voi harjoitella sen käyttämistä!

Friman: Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Mähkä: Olen käynyt lapsen kanssa läpi, kannattaako jotain lelua, useimmiten Nerf-pyssyä, ostaa, vai olisiko fiksumpaa säästää isompaan Nerfiin. Nykyään lapsi saa viikkorahaa. Jos se on loppu tiistaina, fine. Olennaista on hoksata, että rahaa ei ole loputtomasti, vaan se loppuu, jos sitä käyttää.

Mattila: Minusta tärkeintä on turvata oma talous. Jos itse elää kädestä suuhun, ei lapsen sijoitussalkun kasvattamisen kannata olla ensimmäinen tavoite. Eli ensin se kuuluisa happinaamari itselle. Lisäksi rahasta on tehtävä näkyvä ja arkinen osa elämää, vaikka lapsen ei kuulu stressata perheen rahatilanteesta. ”Älä tee kuten teen, vaan kuten sanon” on huono ohje. Lapsi omaksuu ennen kaikkea vanhempiensa toiminnan, ei opetukset.

Mähkä: Toki pitää tiedostaa, että lapset ovat rahaan liittyvien taitojen suhteen eriarvoisessa asemassa. Mahdollisuudet ovat erilaisia ja toisilla paljon ohuempia. Vierastan sokeaa ”kaikki voivat sijoittaa” -ajattelua. Kaikki eivät tule sijoituspöytään samanlaisina rationaalisina toimijoina, joille vain selitetään korkoa korolle -ihme ja sitten toimitaan sen mukaan. Ei se mene niin.

Friman: Niin! Minusta tämä pitäisi tuoda esiin aina, kun näistä teemoista keskustellaan.

Mattila: Minustakin tämä on tärkeä pointti. Onko kaikilla todella mahdollisuus vaurastua? Sijoittamisen omaksuminen vie energiaa, aikaa ja vaivaa, ja monen voimavaroilla se on liikaa. Tärkeintä on saavuttaa itselleen mahdollisimman mielekkään tuntuinen elämä.

Mähkä: Suosittelen kaikkia perehtymään Auli Viitalan teksteihin. Hän tekee näkyväksi paljon sellaista, mitä kaltaiseni hyväosaiset eivät koskaan tule ajatelleeksi. Siksi hän on minusta Suomen tärkein talousajattelija.

Lue lisää: Heidi hakee apua lyhytterapiasta, koska ei halu olla lapsilleen raha-automaatti

Friman: Sijoittamiseen perehtymistä hehkutetaan tällä hetkellä feminismin muotona. Toisaalta ajatusmallia on myös kritisoitu ihan ansiokkaasti: eikö sijoittaminen ja vaurastuminen ole loppujen lopuksi itsekästä ja kapitalismia pönkittävää?

Mähkä: Yksityiseen omistukseen perustuva kapitalismi on kyllä ihan oikeasti ainoa toimiva talousjärjestelmä. En asettaisi sitä vastakkain feminismin kanssa. Kannattaa muistaa vaikkapa historiallinen pohja. Suomalaiset naiset saivat oikeuden omaan omaisuuteen vasta 23 vuotta äänioikeuden jälkeen! Se kertoo jotain siitä, miten raha on lopulta se ultimate power. Jos nainen ei voi omistaa, hän ei voi olla vapaa päättämään elämästään. Miettikää: ennen minun omaisuuteni, kuten isäni ostamat osakkeet, olisivat olleet mieheni hallinnassa.

Friman: Oh my fucking God.

Mähkä: Meillä riittää vieläkin työtä. Naiset omistavat ja sijoittavat vähemmän kuin miehet. Tyttölapsille sijoitetaan harvemmin osakkeisiin kuin poikalapsille. Oikeasti, vuonna 2021! Lapseni omistaa Tokmannin osakkeita. Hän pitää Tokmannia lelukauppana.

Mattila: Minä ostin pojalleni Konetta, koska hän tykkää hisseistä! Taaperoikäinen lapsi tietää jo, etten osta uutta älypuhelinta, vaan sitä työpaikkaa, jolla puhelin tehdään.

Friman: Millaiset lähtökohdat teillä on ollut sijoittamiseen ja vaurastumiseen?

Mähkä: Ryysyistä rikkauksiin -tarina olisi helpompi kertoa, mutta se olisi epärehellistä. Minulle on säästetty aikanaan osakkeisiin, ja ne mahdollistivat sen, että saatoin maksaa käsirahan yksiöstä Helsinginkadulla Helsingissä vuonna 1998. Asunto maksoi 348 000 markkaa ja on oikeastaan varallisuuteni perusta. Sen avulla pääsin hyvään kierteeseen. Ensiasunto onkin iso syy sille, miksi lapselle kannattaisi nykyään sijoittaa. Hinnat pääkaupunkiseudulla ovat sellaisia, että nuori ei voi päästä niihin kiinni, ellei säästämistä ole aloitettu jo lapsena.

Mattila: Ostin ensiasuntoni 19-vuotiaana. Kun asuin vielä vanhempien kanssa, säästin lähes kaikki palkkani. Itsenäisen talouden rakentaminen lähteekin omaan kotiin muutosta.

Lue lisää: Kun Mia erosi, hänen rahaongelmansa pahenivat

Friman: Melkein kaikille kelpaisivat vinkit arjessa pihistelystä. Missä kaikessa te olette mestareita säästämään?

Mattila: Kutsun itseäni hifisti-pihiksi. Perusarkeni on edullista, mutta jos haluan panostaa johonkin, teen sen hyvillä mielin. Vaikka ruokakulumme ovat maltilliset, käytän herkkuihin liikaa rahaa. Se nolottaa! Pesen meikit ja rasvaan ihon ja huulet samalla perusrasvalla. Sen lisäksi käytän vain dödöä ja hammastahnaa.

Mähkä: Minäkään en törsää kosmetiikkaan. Pesen hiukset halpissampoolla. Meikeistä ainoastaan meikkivoide on kallis, mutta se toimii kuivaan, 44-vuotiaan naamaani. Olen käyttänyt perinteisesti vähän rahaa asumiseen, mutta se muuttui tänä syksynä. Teemme remontin, joka on tarpeettoman kallis. Hankin käsityönä Pohjanmaalla tehdyn keittiön, koska oli varaa, ja ajattelin, että keittiö on ikuinen. Iso pihistyserä on autoilu: meillä ei ole autoa. Pyöräilen kaikki mahdolliset matkat ja käytän julkisia, joihin pääsee vauvan ja vaunujen kanssa ilmaiseksi.

Mattila: Minä en ole sisustaja. Nykyiseen kotiimme muuttaessa hankimme kierrätyspuusta valmistetut, täyspuiset kalusteet, jotka kestävät aikaa ja joita voi huoltaa. Mieheni korjaa kymmenvuotiasta imuriammekin. Minulla ei myöskään ole suoratoistopalveluiden tilauksia tai maksullisia harrastuksia.

Mähkä: Minunkaan harrastukseni eivät ole kalliita. Kävelen ja käyn vesijuoksemassa ja saunassa.

Friman: Kuluttamista markkinoidaan meille myös sijoittamisena! Onko designvalaisin tai ökylaukku oikeasti fiksu sijoitus?

Mähkä: En ole suuri sijoituspuheen ystävä siellä, missä ostetaan asioita esteettisten mieltymysten takia. Jos laukku tai valaisin tuottaa hintansa verran ja enemmänkin onnea, sehän on ihan parasta! Mutta miksi sitä täytyy pitää sijoituksena? Ennemminkin sijoituspuheella oikeutetaan ostoksia.

Friman: Tuo on varmasti täysin totta. Olen kieltänyt itseltäni kauniin tavaran ajattelemisen sijoituksena. Missä vaiheessa olet omalla sijoituspolullasi?

Mähkä: Olen vasta viime aikoina havahtunut siihen, että minun ei tarvitsisi enää laittaa rahaa syrjään. Rahaa alkaa olla sen verran paljon, että se kasvaa itsestään. Tätä ymmärretään huonosti: rikkaat rikastuvat, koska raha on sellaista, että mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sitä tulee. Siksi varallisuuserot kasvavat. En pidä niitä itsessään pahana asiana. Olennaista olisi, että yhteiskunta helpottaisi pienempienkin sijoituspottien kasvattamista.

Mattila: Tämän takia olen alkanut tavoitteellisesti kasvattaa osakesalkkuani. Se ei kasva, ellei sinne saa ensin rahaa sisään kasvamaan. Työskentelin ennen työterveyshoitajana, jolloin käteeni jäi palkasta kuukausittain alle 2 000 euroa. Jos olisin laittanut siitä 500 euroa kuussa osakkeisiin, eläkkeelle jäädessä minulla voisi olla miljoonasalkku. Vaurastumisessa ei siis ole kyse siitä, minkä verran rahaa tulee sisään, vaan minkä verran sitä laittaa kasvamaan.

Friman: Kiitos tästä keskustelusta! Huomaan taas kerran, että rahasta on aina jotenkin jännittävä puhua. Miksi häpeilemme ja väistelemme tätä aihetta, vaikka olisimme vakaatuloisiakin?

Mähkä: Onko kyse sen kummallisemmasta asiasta kuin lajittelemattomista pyykeistä olohuoneen nurkassa? Ne ovat viikkaamatta, ei viitsisi, vaikka pitäisi. Ahdistavathan meitä kauneusihanteetkin. Olemme hirveän herkkiä ottamaan asiat niin, että tässä olisi nyt joku malli, jota on pakko noudattaa. Se on tylsää. Hedelmällisempää olisi miettiä, olisiko tässä jotain, mitä minä voisin elämässäni käyttää?

Mattila: Ennen ei melkein saanut kertoa palkkaansa tai tilin saldoakaan. Raha liitetään usein yhä ahneuteen ja kylmyyteen. Työssäni näen, että rahasta puhumattomuus on haaste myös läheisissä ihmissuhteissa. Onneksi tilanne on muuttumassa.

Juttu on julkaistu Trendissä 09/2021.