
Kun Aura Raappanan poika aloitti streettanssin kahdeksan vuotta sitten, Aura istuskeli tuntien ajan salin ulkopuolella odottelemassa. Muutaman kerran hän kuunteli viereisestä salista kantautuvaa rytmijytkettä, kunnes havahtui ajatukseen: mitä minä täällä istun, kun voisin olla tuolla tanssimassa!
Seuraavalla kerralla Aura pakkasi treenivaatteensa kassiin ja pyörähteli muiden mukaan showtanssitunnille.
– Se tuntui heti omalta. Showtanssi pohjautuu baletin ja jazzin tekniikoihin ja yhdistää liikekieltä muista tanssilajeista, kuten diskosta, lattareista ja katutansseista. Juuri tuo monipuolisuus kiehtoo minua, Aura pohtii.
Näyttävä ja ilmaisullinen showtanssi on mitä oivallisin tapa toteuttaa itseään. Aura kutsuu parhainta olotilaansa ”esiintymislavafiilikseksi”.
– Tunnelma, koreografia, biisi ja tanssikaverit sytyttävät tunteen kuin olisin esiintymässä teatterin lavalla tai musiikkivideolla. Aika ja paikka hämärtyvät täysin.
Auralle on tärkeää, että tanssisalilla on lämmin ja turvallinen ilmapiiri, jossa uskaltaa heittäytyä tanssiin.
– Saan valtavasti nautintoa, kun seuraan muiden tulkintaa. Se antaa rohkeutta myös omaan tanssimiseen.
Tehokasta treeniä
Onpas mieli kevyt ja tulipas tehtyä tehokas treeni, miettii Aura usein tanssitunnin jälkeen.
Showtanssi on niin hauskaa ja mukaansatempaavaa, että Aura huomaa yleensä vasta jälkeenpäin, miten fyysisesti kovan fyysisen suorituksen on tehnyt.
– Tanssiasennot harjoittavat monia syviä lihaksia, joiden olemassaolosta en ole ollut tietoinen. Ryhti ja kehon kannattelu ovat parantuneet huimasti. Olen 42-vuotiaana elämäni parhaassa kunnossa tanssin takia.
Aura käy kolmesta neljään kertaa viikossa tanssimassa ja vaihtelee show jazzista broadway jazziin, jossa hän pääsee tanssimaan rakastamiensa musikaalien tahtiin.
Aina tanssikauden alussa Aura asettaa itselleen jonkin tavoitteen. Viimeksi hän päätti petrata jalkojen heittoa.
– Vaati älyttömästi toistoja, että hoksasin, miten paljon kehon tuki sekä voiman ja rentouden oikea suhde vaikuttavat siihen, miten korkealle jalkani nousee. Paras palkinto on se, kun tavoite alkaa toteutua sinnikkään yrittämisen jälkeen.
Aura Raappana, 42
Työ: erikoiskaupan alalla myyntitehtävissä
Asuu: Helsingissä
Perhe: puoliso ja kaksi kouluikäistä lasta
Näin parannat rytmitajua
Huoli pois: kaikilla on rytmitajua. Treeniä tarvitaan sen aktivoimiseksi. Kehossa on valmiiksi käynnissä monia päällekkäisiä rytmejä: sydämen syke, hengitystahti ja unirytmi.
Kuuntele lempimusiikkiasi. Tapaile tahtia, jammaile ja taputa rytmiä.
Matki. Katso opetusvideoita Youtubesta tai TikTokista ja toista perässä.
Kokeile helppoja askelharjoituksia, kuten askel + taputus x 2, askel + kaksi taputusta x 2. Toista.
Harjoittele askeleita funkin, diskon, soulin tai muun tasajakoisen rytmin tahtiin.
Yritä olla kärsivällinen. Tanssi ei välttämättä suju heti, vaikka liikkuisit muuten. Eri liikkumistavat ovat eri kieliä. Eihän ranskan taito tarkoita, että osaat kiinaa.
Mene alkeistunnille ja aseta tasosi mukaiset tavoitteet, kuten että liikut samaan suuntaan kuin muut. Ota käsien ja jalkojen liike mukaan vasta sen jälkeen.
Hyväksy rävellys: mitä enemmän tuskastut, sitä vähemmän opit. Anna itsellesi aikaa.
Lähde: koreografi ja StepUpin tanssinopettaja Marco Bjurström
3 syytä harrastaa showtanssia
1. Se tukee hyvinvointia. Tanssi on musiikkiliikuntaa, joka parantaa tutkimusten mukaan aivoterveyttä. Siksi se on erityisen hyödyllistä ikääntyville.
2. Kuulut porukkaan. Tanssi tarjoaa yhteisön ja porukkaan kuulumisen tunteen. Moni käy samalla tunnilla vuosikausia, jolloin tanssiporukasta tulee pysyvä osa elämää.
3. Se vapauttaa rooleista. Showtanssitunnilla et ole äiti, isä tai talouspäällikkö, vaan voit hypätä kabareen kevytkenkäiseen tunnelmaan tai herkistyä melankolisesta musiikista. Showtanssi on vapauttavaa mutta turvallista teatterileikkiä.
Lähde: koreografi ja StepUpin tanssinopettaja Marco Bjurström
Innostuitko?
Hae Youtubesta ”showtanssi” ja fiilistele, voisiko monipuolinen ja vauhdikas showtanssi olla lajisi. Googlaa alueesi tanssikouluja ja kansalaisopistoja ja kysy showtanssitunneista.