
”Olen ollut jo pari vuotta ostamatta vaatteita. Sen ansiosta olen alkanut yhdistellä vaatteitani monipuolisemmin ja tutustua niihin paremmin. Kun aiemmin mietin, miten voisin pukea Instagramissa näkemiäni vaatteita, nyt mietin, mitä voisin tehdä omillani.
Kaikki alkoi vuoden pituisesta taideprojektistani, joka tutki omistussuhdetta: milloin vaate alkaa tuntua omalta? Vuoden aikana huomasin, että käytän vain pientä osaa vaatteistani. Aloin miettiä, miten voisin vaikuttaa siihen, että ihmiset olisivat tyytyväisiä vaatekaappeihinsa.
Ensin aloin tehdä upcyclingia eli muokkasin vaatteita uusiksi. Aloin myös noudattaa Courtney Carverin Pro- ject 333:n kapselivaatekaappi-ideaa: otetaan 33 vaatetta ja käytetään niitä 3 kuukautta. Suurin osa vaatteista on kellarissa ja kaapissa on vain sesongin vaatteita, jotka ovat kivoja ja mahtuvat.
Projekti on auttanut ymmärtämään, miten katukuva on vaikuttanut pukeutumiseeni. Vaikka moni pitää keväällä ohutta puuvillatrenssiä, minä palelen sellaisessa. Minulle sopii ohuen villakangastakin käyttö. Siten en palele aina, ja kevätvaatteeni sopivat paremmin sen kanssa.
Kun vaatteita on siis kaapissa vähemmän, miettii tarkemmin, miten niitä voisi käyttää. On sääli, jos ei käytä ostamiaan vaatteita. Ne on ostettu jostain syystä, ja niissä on paljon potentiaalia. Enkä ymmärrä sitä, miksei samaa asua voisi käyttää juhlissa. Jos olen löytänyt jotain ihanaa, käytän sitä todellakin aina.
Entä jos omat vaatteet ovat menneet muodista ja tuntuu, että muut pitävät varteenotettavana vain, jos pukeutuu muodin mukaan? Uusiin vaatteisiin sisältyy kuvitelma siitä, että ostaessa jotain muuttuu. Vaateteollisuudessa työskennelleenä olen tästä hyvin tietoinen.
Mutta muodin muutos ei ole nopea. Jokaisella on myös tunnistettava tyyli: vaikka kuinka ostaisi vaatteita, näyttää samalta kuin aiemmin. Vaatteet ovat vain eri versioita samoista vaatteista – niistä, joista on tykännyt.
Ei ole helppoa olla ostamatta lisää. On totuttu siihen, että ostaminen on ok, ja vaatteita saa halvalla. Silti ostolakko oli lopulta helppoa siihen verrattuna, että pystyin lopettamaan myös Vestiaire Collectiven toivelistan päivittämisen. Mutta kun muutoksen tekee, siitä seuraava ilo tuo syvempää tyytyväisyyttä kuin uuden ostaminen.”
Juttu on julkaistu Trendissä 3/2023.