Äitienpäivä 2017 jää ikuisesti Taina Laaksoharjun mieleen. Hänen puolisonsa Markku Laaksoharju oli ollut koko kevään poissaoleva ja valitellut väsymystä. Hän alkoi eksyä tutuilla reiteillä, ja aloitekyky oli heikentynyt. Markku oli it-alan ammattilainen, jolla oli menossa monta projektia. Oireet tulkittiin stressiksi.

”Äitienpäivänä Markku meni sairaalaan kovan päänsäryn takia. Hänellä todettiin glioblastooma, pahin mahdollinen aivokasvain”, kertoo Taina.

Markku sai kaiken mahdollisen hoidon. Hänet leikattiin kesäkuussa, mutta kasvain oli aivojen molemmilla puolilla eikä siitä saatu paljonkaan pois. Leikkauksen jälkeenkin se valloitti uusia paikkoja aivoista.

Koska tilanteen tiedettiin pahenevan, perheen elämä piti järjestää uusiksi. Nuorin kolmesta tyttärestä asui vielä kotona. Perheen omakotitalo pantiin myyntiin samana kesänä.

Taina kuvaa, että Markku pystyi silloin vielä tekemään päätöksiä, mutta kasvain oli jo alkanut muuttaa hänen ajattelukykyään ja luonnettaan.

”Markku tuskastui ja loukkaantui helposti, eikä hänen kanssaan voinut keskustella, koska aivot eivät ottaneet vastaan informaatiota.”

Sairaus vaikutti muistiin. Mies ei esimerkiksi muistanut syöneensä. Hän sai myös epileptisiä kohtauksia.

”Kauheinta oli seurata, miten älykäs ja pystyvä mies menetti joka ainoan taidon, jonka hän oli elämänsä aikana oppinut: älylliset lahjansa, kehon hallinnan ja lopulta puhekyvyn.”

Alma-koira käpertyy kerälle nojatuoliin ja katselee meitä lämpimillä silmillään. Se tuli perheeseen uutenavuotena 2018.

”Tiesimme, ettei Markku parane ja halusimme iloa elämään. Markku uskoi paranevansa, ja tuimme sitä ajatusta. Kaunistelimme hänelle totuutta aina.”

Uupunut Taina sai tammikuussa pahan flunssan. Markku kaatui, eikä Taina pystynyt nostamaan häntä. Silloin mies pääsi Terhokotiin, ja ajatus oli, että hän palaisi vielä kotiin. Kunto heikkeni kuitenkin nopeasti.

Taina ehti olla miehensä omaishoitaja puoli vuotta. Se oli raskasta. Hän ei nukkunut, koska Markku saattoi yöllä alkaa etsiä jotakin. Hänellä oli tuskia.

”On kamalaa sanoa, mutta ehdin toivoa kuolemaa monta kertaa, koska hän kärsi niin paljon.”

Terhokodissa Taina kysyi kerran tuskastuneelta Markulta, mitä hän voisi tehdä.

”Kulta, sähän autat mua jo nyt, hän sanoi. Se oli viimeinen järjellinen lause, jonka häneltä kuulin.”

Kymmenen kuukauden kuluttua diagnoosista, maaliskuussa 2018, Markku menehtyi 52-vuotiaana.

Kuoleman hetkeen liittyy asia, joka Tainan on ollut vaikea hyväksyä. Hän halusi olla puolisonsa rinnalla loppuun asti, pitää kädestä kiinni ja saattaa rajan taakse. Markku oli tehnyt kuolemaa monta päivää ja Taina oli valvonut vierellä. Hoitajat kehottivat uupunutta Tainaa lepäämään.

”Nukuin viereisessä huoneessa, kun Markku kuoli. Petyin itseeni. Hän ei ollut tajuissaan, mutta minulle olisi ollut tärkeää olla läsnä lähdön hetkellä.”

Taina meni kuolleen miehensä viereen sänkyyn ja nukahti siihen.

”Unessa Markku tuli luokseni hymyilevänä ja iloisena. Tulit takaisin, sanoin. Markku ei sanonut unessa mitään, mutta tunsin, että kaikki on nyt hyvin. Se oli onnellinen uni.”

Taina koki unensa hyvästijättönä, ja se antoi hänelle voimia.

Hän sanoo, että jokainen suru on erilainen. On harhaluulo, että läheisensä menettänyt olisi koko ajan surullinen. Suru voimistaa kaikkia tunteita. Surun hetket tulevat aaltoina, ja niiden pitää antaa tulla.

”Aktiivinen suruvaihe kesti vuoden. Tunsin kehossani aina, kun itkupäivä lähestyi. Pikkuhiljaa ne harvenivat. Koko ajan huomasin, että aloin päästää irti.”

Taina työsti suruaan kulkemalla luonnossa ja käymällä taideterapiakurssia. Sohvan yltä meitä katsoo Eva Wahlströmin valoisan sinisävyinen työ. Väri tuo Tainalle mieleen Välimeren.

”En ole katkera enkä kysele, miksi meille kävi näin. Elämä voi tuoda tällaisia asioita.”

Jos Tainan kasvot tuntuvat tutuilta, se ei ole ihme. Hän on entinen ammattimalli ja kuvaa 1980-lukua kultakautenaan.

Alku oli klassinen. Kauneusmessuilla joku nappasi 177-senttistä Tainaa hihasta ja kysyi, oliko tämä harkinnut mallin töitä. Hän ei ollut mutta lähti aloittelevien mallien kurssille.

Taina esiintyi muotikuvissa ja lehtien kansissa sekä työskenteli näytösmallina. Hymyillen hän muistelee Marimekon kiertueita Kirsti Paakkasen komennuksessa. Hän työskenteli Pariisissa, Milanossa ja Firenzessä.

”Mallin työ elätti hyvin. Moni osti talon, minä hassasin rahat reissaamiseen.”

Taina eli malliuransa parhaita aikoja, kun hän heinäkuun lopussa 1988 vietti iltaa suositussa Café Metropolissa Helsingissä. Siellä oli myös Markku, joka hurmasi Tainan varmuudellaan.

”Hänen ensimmäiset sanansa minulle olivat: ’missä olet ollut, sinua olen etsinyt’. Markku tiesi heti, että olen hänen elämänsä nainen. Minä vähän kiemurtelin alussa.”

Perheeseen syntyi kolme tytärtä, hankittiin kaksi koiraa ja rakennettiin omakotitalo. Elämä tuntui hyvältä, mutta viisikymppisenä Markku halusikin vapautta.

Tänään Taina pohtii, että se saattoi olla seurausta miehen sairastamasta vakavasta borrelioosista, joka oli aiheuttanut hänelle osittaisen aivohalvauksen.

”Markun tunteet latistuivat, enkä saanut häneltä vastakaikua, johon olin tottunut. Meillä oli ollut kunnioittava ja rakastava suhde. Olin aina voinut luottaa Markun rakkauteen. Kannustin häntä irtiottoon. Ymmärsin, että rakastin häntä eniten antamalla hänelle vapauden.”

Markku muutti pois yhteisestä kodista, ja Taina oli surullinen. Ero kuitenkin kesti vain puoli vuotta.

”Lähdimme yhdessä Mallorcalle, puhuimme kaikki asiat ja halusimme jatkaa yhdessä.”

Tainan kodit ovat aina olleet täynnä kasveja. Hänellä on ollut useampikin puutarhapalsta, ja hän rakastaa puita.

”Olen kuin sarjakuvan Idefix. Aina vähän itkettää, jos hieno puu on kaadettu.”

Taina kuvaa itseään luonnon sekakäyttäjäksi. Lapsuuden lempimaisemia olivat pellot, peltotiet ja metsä. Myös meri on tärkeä. Hän sanoo, että eri mielentiloihin sopivat eri luontoympäristöt.

Vaistonvaraisesti hän hakeutuu kulloinkin sinne, mitä kaipaa.

Luonnosta Taina haki voimaa jo lapsena kokiessaan olonsa turvattomaksi. Vanhempien avioliitto oli riitaisa ja päättyi eroon.

”Luonto on opettanut minulle myös etiikan perussäännöt. Muistan elävästi, miten pienenä kiusasin leppäkerttua. Kiskoin siltä koivet irti.”

Myöhemmin Taina katui hirveästi.

”Se oli elävä olento ja siihen sattui. Tajusin kokemuksen kautta, että tein väärin.”

Malliuran takia Tainan opinnot viivästyivät. Hän valmistui ensin puutarhuriksi.

”Pyrin yliopistoon kolmenkympin kriisin seurauksena. Olin kahden pienen lapsen äiti ja töissä Stockmannin puutarhaosaston myyjänä. Ajattelin, ettei elämä voi olla tässä. Löysin oman juttuni puutarhatieteestä.”

Vuosi sitten Taina väitteli maa- ja metsätaloustieteen tohtoriksi lasten luontosuhteesta. Hän työskentelee Lapinlahden kaupunkiluontokeskuksen ohjaajana Helsingissä. Tainalla on myös oma toiminimi Viher-onni, jonka palvelut pyrkivät edistämään ihmisten luontosuhdetta. Hän on kouluttautunut myös luontoliikunta- ja mind- fulness-ohjaajaksi.

”Koko ammatillinen identiteettini liittyy ihmisen ja luonnon lähentämiseen. Luonto tukee kasvua ja hyvinvointia, siellä syntyvät rikkaimmat leikit.”

Tainan tutkimuksessa ilmeni, että lapsi oppii luonnossa hallitsemaan riskejä. Luonnossa liikkuminen opettaa kehon ulottuvuuksia sekä hieno- ja karkeamotoriikkaa.

Vielä nelisen vuotta sitten Taina Laaksoharju työskenteli erään yhdistyksen toiminnanjohtajana. Hän halusi riittää kaikkeen, kunnes eräänä päivänä tuntui ylivoimaiselta lähettää edes yhtä sähköpostia.

Taina kyseenalaisti kaiken osaamisensa ja uskoi, että kaikki huomaisivat, miten huono hän oli. Kun työpsykologi tunnisti työuupumuksen, Taina romahti.

”Varmasti uupumuksen taustalla oli lapsuudesta asti ollut tarve miellyttää kaikkia. Yritin tulla nähdyksi reippaana ja pärjäävänä ja saada siten hyväksyntää.”

Taina otti opintovapaata viimeistelläkseen väitöskirjansa. Kun hän alkoi olla voiton puolella uupumuksesta, Markku sairastui. Taina joutui irtisanoutumaan toiminnanjohtajan työstään.

”Se oli yhdistyksen etu, koska siellä tarvittiin täyspäiväinen panos. Minun ajatukseni olivat kotona.”

Perheen talous heikkeni radikaalisti Markun sairastuttua. Omaishoitajakorvaus on pieni, ja sairaudesta tulee paljon kuluja, vaikka Suomessa asiat hoidetaankin hyvin.

”Luojan lykky, että olin opetellut työuupumukseni aikana meditoimaan. Pystyin ottamaan vastaan tunteita ja rauhoittamaan itseni kaiken sen kaaoksen keskellä. En itsekään tiedä, mistä ne voimat tulivat.”

Jääkaapin ovessa on kaksi Tainalle tärkeää lappusta.

Toinen on Vincent van Goghin lause: ”Suuria asioita tehdään tuomalla yhteen paljon pieniä asioita.”

Toisessa on runoilija Robert Frostin ajatus: ”Voin tiivistää pariin sanaan kaiken mitä olen oppinut elämästä. Se jatkuu.”

Markun menehdyttyä Taina halusi löytää uuden kumppanin. Hän kävi treffeillä ja meni Tinderiin.

”Tinderissä tuli olo kuin olisimme kaikki olleet ostamassa jotakin elämäämme. Se tuntui pinnalliselta, joten lähdin sieltä.”

Nyt hän sanoo, että oli liikkeellä liian aikaisin. Suru nousi pintaan. Hän alkoi vertailla kaikkia miehiä Markkuun.

”Hätäännyin ajatuksesta, jäänkö yksin. Mutta en voinut ottaa sellaista, joka ei tuntunut omalta vain sen takia, että pelkäsin yksinäisyyttä.”

Taina lopetti treffailun kunnes löysi OkCupid-sovelluksen. Siellä hänelle vastasi eräs Lauri Tomminen, jonka kanssa syntyi hyvää keskustelua. Mies osoitti tunneälyä ja osasi ilmaista itseään kirjallisesti.

”Onneksi ehdimme tavata ennen koronakriisiä. Kolmansilla treffeillä tulivat kemiat mukaan kuvioihin ja kohtasivat mahtavalla tavalla. Uskalsin olla avoin ja heittäytyä. Tunnen, että meidät on rakennettu henkisesti samalla tavalla. Olemme molemmat herkkiä.”

Nuorena kumppania arvioi perheen perustamista ajatellen, Taina Laaksoharju pohtii.

Nyt hän on vapaa ja voi nauttia suhteesta ja elämästä. Toisen hyväksyy sellaisenaan.

”Tunnen myös, että minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Kolmansilla treffeillämme Lauri sanoi haluavansa minut sellaisena, kuin haluan itseni hänelle antaa.”

Se oli Tainan mielestä hurmaavaa. Hän kertoo kulkeneensa pitkän tien siinä, ettei pyri kontrolloimaan asioita vaan uskaltaa nauttia hetkestä.

”Ymmärrän, ettei mikään maailmassa ole ikuista. Paineita tulevaisuudelle ei ole. Asiat ovat hyvin nyt.”

Tainan ja Laurin suhde on edennyt niin, että pari meni kihloihin marraskuussa ja muutti yhteen maaliskuussa.

Sipoosta löytyi 1950-luvun talo, jota ruvetaan pikkuhiljaa remontoimaan.

Ensimmäisenä pari on alkanut toteuttaa Tainan unelmaa puutarhasta. Kasvimaa on perustettu, ja Taina nauttii jokaisesta hetkestä, jolloin hän saa puuhailla siellä.

”Viime kesästä asti olen viettänyt elämäni parasta aikaa. En olisi uskonut, että voin olla näin onnellinen.”

Tainasta on uskomatonta, että hänen iässään voi rakastua päästä varpaisiin.

”Rakkaus on tuonut elämääni kokonaan uuden tason. Olen löytänyt sielunkumppanini.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 8/2021.